Nyt ilmestynyt kolmas osa kertoo vaikeuksien jälkeen perhekotiin sijoitetun pojan seuraavasta suuresta elämänkäänteestä. Kun hän täyttää 18, on muutettava omilleen! Se järkyttää poikaa, vaikka oli tiedossa etukäteen - hän oli onnistunut välttelemään ajatusta viimeiseen asti. Mutta ei auta, sijaisvanhemmat on jätettävä ja siirryttävä omaan vuokrakämppään. Hän takertuu Iisaan, uuteen tyttöystäväänsä, sairaalloisen tiukasti.
"Risoi että elämäni oli vieläkin niin auki enkä vieläkään ollut löytänyt punaista johtolankaa, ei ollut suuntaviivoja, ei tulevaisuushakuisuutta. Hankkisinko koskaan oikeaa ammattia? Iisa näköjään haaveii, että elättäisin hänet, hän halusi olla venäläinen rouva. Oma haaveeni taas oli, että Iisa olisi tosi rikas, niin että minä voisin olla pummi."
Poika ei pysty nukkumaan yksin, eikä ajoittain kaksinkaan, sillä yölliset kauhukohtaukset vaivaavat. Päivät eivät suju hyvin.
"Näyttelin normaalia ja torkahtelin työkopissani pitkin päivää. Kotona olin huonolla tuulella, sain pikkuasioista raivokohtauksia, olin etäinen ja poissaolevan, käytöksessäni ei siis ollut mitään uutta."
Kyllä, hän ramppaa psykiatrien luona. Saa jopa opiskelupaikan Stadiasta. Eniten kuitenkin vaikuttaa muutto maalle kahden hyvän ystävän ja elämäntapataiteilijan kanssa. Mitähän tuostakin tulee, miettii lukija synkkänä. Ja aina huolehtiva sisko:
"Ei voi muuta sanoa kuin että on teillä joukkio kasassa! Ennätysten kirjaan voisitte hakea! Oikea joukkosyrjäytymisen maailmanennätys!"
Miten etenee elämä pojalla, joka pelkää monia asioita mutta eniten yksinäisyyttä? Ainakin se etenee, koska on pystynyt kirjankin kirjoittamaan, vaikka välillä näytti pahalta koko elämän jatko. Eli hän myös osaa monia asioita. Sydän syrjällään lukija seuraa kompastelevaa kulkua kohti aikuisuutta ja toivoo tragedioiden taaksejääntiä. Olikohan tarina nyt tässä? Trilogiasta alkuun puhuttiin, mutta tähän voisi kuvitella myös jatkon, ehkä pidemmän ajan kuluttua. Kirjoittaja osaa asiansa.
Kenelle: Poikien kasvutarinoista kiinnostuneille, perheromaanien ystäville, rujon ja herkän yhdistelmää etsivälle.
Joonatan Tola: Roikkuva sotilas. Otava 2026. Ulkoasu Mirella Mäkilä, alkuperäinen kansiteema Tuomo Parikka.
Kun terroristit kaappasivat maassa vallan, naiset nujerrettiin. He eivät saa poistua kotoa, eivät käydä koulua, eivät näkyä tai kuulua millään tavalla. Älyttömistä "rikkeistä", kuten pitkistä kynsistä, talibanit saattavat pieksää kadulla. Tai viedä vankilaan ja tehdä paljon pahempia asioita. (Moni nainen on päätynyt itsemurhaan tämän jälkeen.)
Ja tämä nykypäivänä! Sydän särkyy kivuliaasti niin leffassa kuin kirjaa lukiessa. Ne pienet lapset, teinitytöt, aikuisuutta odottavat tai sitä jo elävät naiset: miten musta on arki, jos parempaa tulevaisuutta ei edes voi kuvitella. Iäkkäämmät naiset muistavat ajan, jolloin kaikki oli toisin.
En mene syvälle politiikkaan, mutta historia siten kuin olen sen käsittänyt: Afganistania hallitsi ääri-islamilainen taliban-järjestö. USA hyökkäsi maahan kostaakseen terrori-iskut New Yorkissa ja lopettaakseen terrorismin. Joitakin vuosia meni meidän katsannossamme ns. normaalisti, kunnes amerikkalaiset äkkiä lähtivät, ja maa sortui jälleen hullun mielivallan alle. Naiset katosivat mustan verhon taakse. Heillä ei ole oikeuksia, maassa ei ole lakeja tai instansseja, joihin vedota, ihmisiä tapetaan näytösluontoisesti "kapinoinnista" - vaikutus- tai valitusmahdollisuuksia ei ole.
Kirja on tositarina, jossa luodaan toivoa tilanteeseen, jossa ei näy toivoa. Ainoa apu on yhteisö, naisten oma piiri, jonka avulla myös elokuva on tehty. Nuo rohkeat ja viisaat naiset, jotka kertoivat kokemuksiaan ja kuvasivat tilanteita salaa, hiljentävät lukijan. Olisiko meistä vastaavaan? Miten naisten käy, loppuuko terrori koskaan? Miten me voisimme auttaa?
Yksi tapa on lahjoittaa rahaa heille, jotka pyrkivät auttamaan Afganistanin naisia ja levittämään tietoa. Keräys löytyy muun muassa YK:n UN Women Suomi -järjestöltä.
Kenelle: Pahuutta pelkäämättömille, terrorismia vastustaville, tyttöjen ja naisten oikeuksia miettiville, silmiä ummistamattomille.
Elina Hirvonen: Kauneuksien lokikirja. WSOY 2026. Ulkoasu Elina Warsta.
"Elimme jätteillä, ja minusta alkoi tuntua, että muutuimme itsekin jätteeksi. Kukaan ei välittänyt. Ketään ei kiinnostanut meidän kohtalomme.
Eräänä päivänä löysin paperin, jossa kerrottiin kauniista maasta kaukana pohjoisessa. En ymmärtänyt esitteen kirjoitusta, mutta kuvat kertoivat matkasta maahan, jossa oli paljon vettä, maahan, jossa ei ollut puutetta. Laivat lähtivät rannikolta ja ottivat mukaansa kaikki halukkaat.
Tuijotimme paperia Ekwen kanssa iltakaudet. Meille se oli kuin satu paratiisista."
Ajuma ja Ekwe lähtevät hullunrohkealle matkalle kohti pohjoista. Kokko kuvaa tarkasti pakolaisen kokemuksen maahantulosta ja asettumisesta. Karua on kohtelu, vaikka Ajuma on ylikiitollinen siitä, että hän ja veli ovat hengissä, saavat syödä puuroa ja nukkua puhtaassa sängyssä. Outoa, kaikki! Suihkussa käydään vähän väliä, jotain ulkomaan pöpöjä kai heissä voi olla? Pesuille on kyllä oikeakin peruste, ei vain rasistinen, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat 30 vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin monenlaisia tautiepidemioita ja pandemioita on jo koettu.
Maailma on muuttunut tästä päivästä. Ilmastonmuutos on aiheuttanut katastrofeja etelässä niin kuivaamalla viljelymaita kuin hukuttamalla massoittain ihmisiä mutavyöryihin, mikä on aiheuttanut yleisen nälänhädän. Elinkelpoisesta tilasta taistellaan, mutta pohjoisessa menee hyvin, puhdasta ruokaa ja vettä riittää vientiin asti. Kokko esittää maastamme hätkäyttävän tulevaisuuskuvan, joka tarkemmin ajatellen voisi olla hyvin realistinen: olemme monessa asiassa palanneet vanhoihin käytäntöihin.
Erot köyhien ja rikkaiden välillä ovat jyrkät, ja ne halutaan pitää. Lasten tekoon kannustetaan alkuperäisväestön vähennettyä, tarvittaessa käytetään gileadmaisesti sijaissynnyttäjiä. Muista maista ei piitata, oma menestys maksimoidaan. Rajoja valvotaan tiukasti, maahanpäästetyt pakolaiset alistetaan orjiksi palvelemaan alkuperäiskansaa. (Tämäkö olisi politiikassa heitellyn Suomi takaisin -vision toteutuma? En ole ikinä ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa.) Kuten eräs päättäjistä toteaa:
"- Meidän on vain luotettava itseemme. Sodat Amerikoissa, Venäjällä ja muualla idässä ovat muuttaneet maailman. Talous ei toimi niin kuin ennen. Meidän on pärjättävä entistä enemmän omillamme ja löydettävä uusia väyliä menestykseen."
Orjilla on uusi nimi, he ovat apuja, joilla ei ole ihmisarvoa. Heitä pahoinpidellään ja kyykytetään mielivaltaisin säännöin. Teknologian mahdollistama jatkuva valvonta vie yksityisyyden. Ajuma on kiitollinen hengestään ja pääsystään vaikutusvaltaisen maaherran perheen avuksi, muttei se ole helppoa. Keppi on kova ja tehokas opettaja, toteaa hän.
"Aloin vähitellen oppia kepin aivoitukset. Se ei pitänyt puhumisesta eikä koskettamisesta eikä silmiin katsomisesta. Ja minä tottelin, koska en halunnut hankaluuksia. Istuin, tuijotin ulos ja vakuutin itselleni, että minun kuului vain olla kiitollinen kaikesta, mitä olimme saaneet."
Maaherra pohtii maan asioiden tilaa muiden päättäjien kanssa. Onko toimittu oikein? Myös Suomessa on tapahtunut omaisuuden uusjako.
"Kuinka perustelemme kaiken ja kuinka kestämme mahdolliset seuraukset?
- Eettisyys on aina kiinni ajasta ja paikasta, ei siinä sen kummempaa. Perusolettamukset ovat muuttuneet radikaalisti siitä, mitä ne ennen olivat, mzee etom* sanoi."
Alkaa kylmätä. Pohjola 2056 -trilogian avausosa on kuin ennustus tulevasta, kun äärimmäinen köyhyys ja vauraus yhä kärjistyvät maapallon resursseista taistellessa. Kokon teksti on ammattimaisen sujuvaa suomen kieltä, selkeää ja helppolukuista. Silti sisältö on runsas. Hän vilauttaa peruskerronnan lomassa kutkuttavia juonenalkuja, joihin varmasti palataan trilogian jatko-osissa. Ajuman silmin katsottu maailma on todentuntuinen.
Kuopiolainen Kokko on tuttu Icasos-kustantajana ja koululaisille suunnatun Rob McCool -sarjan tekijänä. Hänen aiempi aikuisten romaaninsa Kävelevien patsaiden kaupunki herätti ihastusta. Nyt alkaneessa trilogiassa hän hyödyntää kokemuksiaan maailmalta. Keniassa asuneena hän tuntee perinteitä, joilla Ajuma on kasvatettu, ja törmäyttää kiinnostavasti kaksi ääripäätä edustavaa maata. Jään odottamaan sarjan jatko-osia pelolla - miten Pohjolassa ja muualla pärjätään - mutta uteliaana.