maanantai 28. maaliskuuta 2016

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän

Kuten aiemmin on todettu, en ole yhtään runouden tuntija, mutta varovainen ystävä kuitenkin. On muutamia, joista proosallisinkin lukija vaikuttuu. Anja Erämaja on heistä yksi.

Ensin kiinnitti huomioni hänen vuonna 2009 julkaistun kirjansa nimi: Kuuluuko tämä teille? Kiertelin kirjaa pitkään kirjamessuilla - ja hypisteltyäni sitä useaan osaston myyjiä tuskastuttavaan kertaan, repäisin ja ostin. Onneksi, sillä se on riemastuttava, sanojen ja tekstien ystävää ja kerrostalossa asujaa hilpeyttävä kirja, jonka kanssa aloin oivaltaa, että runoutta voi lukea ja siitä nauttia. 2011 olen nauttinut samoin sekä kirjan nimestä että sisällöstä ja pohtinut omaa runosuhdettani: Saako lähettää terveisiä? 

Erämaja kirjoittaa aiheista, jotka ovat minulle läheisiä. Siksi kolahtaa. Kerrostalot, Töölönlahti, ja nyt naiseus, rakkaus, vuosien tuomat muutokset, niin psyykkiset kuin fyysiset.

"Varjot pitenee, elämä lyhenee. .... Tuulikello vain heilua jaksaa."

Erämaja kutsuu itse tuotoksiaan runoelmiksi, luin jostain, ja se tuntuu hyvältä kuvaukselta. Hänen tekstinsä sisältävät sekä runoa että kertomusta, niin laulujen sanoja kuin kielellä leikkimistä, myös visuaalisesti tällä kertaa. Mitä muuta lukija voi enää toivoa, kun ajatus on kirkas?

"Kato, sulla on siinä se elämä, miltä se näyttää? Onks hyvä elämä, voisko olla parempi, voisko sitä fiksata vähän?"

Ei ole liian ihanaa, ei ole liian toivotonta. On hienosti ajateltua, hulvattomasti ilmaistua ja sivuille täpäkästi kirjaimina painettua. On paljon lainauksia, vaikutteita, mutta Erämajan oma ääni on vahva. En kuitenkaan toivo jatkossa liikaa äärimmäisyyteen liikkumista, kokeilu ei saa hukuttaa ajatusta. Sillä en ole tuulikello, kavahdan äkkinäisiä liikkeitä, kilahdan. Vaikka tajuan, että se tekee minulle lukijana hyvää.

Kenelle: Runoutta kammoksuville ja sitä ihaileville, naisen elämänkulkua pohdiskeleville, kielestä kiinnostuneille.

Muualla: Monipuolinen tekstikokoelma - kieli-iloittelua kaipaavalle liikkumatilaa, sanoo Tuijata.

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän. WSOY 2016. Kustantajan lukukappale.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä, Kirjatoukka! Erämajakin on.

      Poista
  2. Sinä "varovainen runouden ystävä" pistelit Erämajan vinkeästä lyrikkasta mainiosti! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkeitä ovat omat juttusi, Tuija! Ihan naurattaa, kuinka aina luemme samoja kirjoja, mä vähän kyllä aina perässä :-)

      Poista
  3. Kirjoitit hauskalla tyylillä, Arja! Ihan kuin Erämajan tyyli olisi tarttunut sinuun. :)

    Erämaja lausui kerran jossakin, olisiko ollut Joensuun kirjallisuustapahtuma, omia runojaan kokoelmasta "Kuuluuko tämä teille?" Ostin silloin sen kirjan ja luin monta kertaa uudestaan. Hän myös lauloi.

    Onpa hyvä, että hän on kirjoittanut lisää - ja taas niin hyvä nimi kokoelmalla!
    Kiitos, kun esittelit. Alkoi tuntua, että tämä pitää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä matkin vähän... tyyli tarttuu! Lauluista olin myös ensin aivan että ei-ei, nyt menee ihan överiksi, mutta yllätys, ei mennytkään! Osa tämänkin kirjan teksteistä kuulostaa laulun sanoilta. Ja päiväkirjalta ja mietelauseilta ja vaikka miltä. Erityisesti minäkin pidän Erämajan kirjojen moniselitteisistä nimistä :-) Kiva jos luet, Marjatta, luulen ettet pety.

      Poista