tiistai 31. heinäkuuta 2018

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

Olemme Utopiassa, joskus 2500-luvulla. Maassa, joka on keksinyt lääkkeen ihmiskunnan ahdistukseen, vanhenemiseen ja työn ja toimeentulon epäreiluudesta syntyviin katkeruuksiin. Lääkkeen nimi on oloutus. Valtio hoitaa uusien kansalaisten tuotannon laboratorio-olosuhteissa ja heidän oloutuksensa kullekin suunniteltuun asemaan, työläisenä ja kuluttajana.

Sanat äiti, isä ja koti ovat rivoja ja kiellettyjä. ("Sillä teidän on muistettava, että noina raa'an, elävien poikasten synnttämiseen perustuvan lisääntymisen päivinä vanhemmat - eivätkä valtion olouttamiskeskukset - kasvattivat aina lapsensa.")

Silti kaikki ovat onnellisia; kasvatusmenetelmät varmistavat, että asiat sujuvat. "Kunnes lapsen mieli lopulta on yhtä kuin nämä hypnoottiset suggestiot, ja hypnoottisten suggestioiden summa on yhtä kuin lapsen mieli. Eikä ainoastaan lapsen mieli. Myös täysikasvuisen mieli - koko hänen elämänsä ajan."

Ohjaajat ovat taitavia: ihmisille tarjotaan viihdettä, seksi on vapaata ja kerran kuussa kukin saa riittävän adrenaliinikäsittelyn, jotta patoumia tai suunnittelematonta tekemisen tarvetta ei pääse syntymään. Kuolema koittaa ennen kuin ruumis ikääntyy, eikä se ole arkista kävelyretkeä juhlavampi tapahtuma. Ihminen kaipaa jumalaa, ja siksi sekin on, ei enempää eikä vähempää kuin teollisen sarjatuotannon keksijä Henry Ford. Ja tietysti on soma, aine, jota pillereinä nappaamalla pääsee lomalle arjesta. "- Kaikki kristinuskon ja alkoholin edut. Ei ainoatakaan niiden varjopuolista." Fordin nimeen!

Bernard on silti tyytymätön. Hän kuuluu yläluokkaan, alfoihin, joten hän pystyy ajattelemaan eri tavoin kuin tavallinen kansa. Miettii jopa yhteiskunnan perusteita. "Ei, todellisena pulmana on: mistä johtuu, etten voi, tai pikemmin - koska loppujen lopuksi tiedän aivan hyvin, miksi en voi - miltä tuntuisi, jos voisin, jos olisin vapaa - enkä oloutuksen orjuuttama. - Mutta Bernard, sinähän puhut mitä kauhistavimpia asioita. - Etkö toivo, että olisit vapaa, Lenina? - En käsitä, mitä tarkoitat. Olen vapaa. Vapaa nauttimaan ihmeellisimmän ajan huveista. "

Bernard onnistuu pääsemään matkalle villien asuma-alueelle, Lenina mukanaan. Nainen inhoaa kaikkea, mitä näkee, mutta he tekevät hämmästyttävän löydön ja tuovat mukanaan miehen, jonka vanhemmat ovat kotoisin Utopiasta - hän ei ole oikea villi, vaikka häntä sellaiseksi aletaan nimittää. Villi kiehtoo utopialaisia valtavasti, jokainen haluaa tavata hänet. Hän on niin outo ja erilainen! Samaa miettii Villi, oikealta nimeltään John, uudesta kotimaastaan, jossa muun muassa kulttuuri on kielletty. Shakespearea (jolta kirjan nimi on lainaus) ei lueta, eikä muutakaan.

"- Mutta miksi se on kielletty? kysyi Villi. --- Ohjaaja kohautti olkapäitään. Koska se on vanha, siinä pääsyy. Emme tarvitse täällä mitään vanhaa. - Vaikka se olisi kaunista? - Erityisesti emme, jos se on kaunista. Kauneus vetää puoleensa, emmekä halua, että vanha vetää puoleensa. Haluamme, että he pitävät uudesta."

Utopia on hämmästyttävä maa, kun muistaa kirjan julkaisuvuoden, 1932. Tuolloin ei ollut vielä tietoa koeputkihedelmöityksistä, kulutusyhteiskunnasta, markkinoinnin voimasta tai omasta todellisuuspakoaineestamme somesta, jota jo sanana muistuttaa häkellyttävän paljon utopialaisten huumetta. Erilaiset yhteiskuntakokeilut - niitäkin on ollut ja on ja uusia maalaillaan, tiukan keskusohjauksen ja liberalismin välillä tasapainotellen. Huxley itse kutsuu Utopiaa alkusanoissaan hyvinvointityranniaksi.

Visiot osuvat nuolentarkasti meidän aikaamme ja sen pelkoihin. Mieleen tulevat Margaret Atwoodin Handmaid´s Tale ja muutamat muut uudemmat dystopiat, kuten Maarit Verrosen Karsintavaihe. Vanhahtava kieli luo jännän kontrastin moderniuteen, ja niin henkilöt kuin tarinankuljetus toimivat, vaikka ne ovat vain selittämässä Huxleyn visioita, eivät pääosassa. Tunnelmassa on uhkaavuutta ja kylmyyttä, ehkä juuri ihmisten roolin pienuuden ja teknisen painotuksen vuoksi.

Lopulta on kyse sen menetyksestä, minkä olemme oppineet olevan ihmiselle niin lajina kuin yksilönäkin luontaisinta ja tärkeintä: inhimillisyys. Ihanaksi tai miellyttäväksi kirjaa ei voi sanoa, mutta hämmästyttävä ja vaikuttava se on. Ja olen tosi iloinen, että se tuli luettua, kiitos kirjabloggareiden mahtavan Klassikkohaasteen! Dystopiat ja tulevaisuus ylipäänsä kiinnostavat minua paljon, fakta- tai fiktiopohjalta. Myös siitä olen tosi iloinen, että näin vanhaa kirjaa vielä saa kirjakaupoista, kun nopeasta kierrosta yleensä niitä moitimme!

Kenelle: Tulevaisuutta pohtiville, kuluttamisen nimiin vannoville tai sitä vieroksuville, ihmisyyden ihmettelijöille.

Muualla:  Yöpöydän kirjat ei ihastunut ja odotti toisenlaista loppua. Kujerruksia suosittelee.

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma (Brave new world). Suomennos I.H. Orras. Tammi. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1944.

Kirjabloggareiden Klassikkohaastetta vetää tällä kertaa Unelmien aika -blogi. Siellä on tarkemmin tietoa, mistä haasteessa on kyse. Omat aiemmat klassikkoni haasteeseen näet sivulta Haasteet 2018.









18 kommenttia:

  1. Klassikkohaaste on hieno, sillä se tuuppaa tarttumaan kirjoihin tai kirjailijoihin, joita PITÄISI lukea. Sinun valintasi olen joskus kauan sitten lukenut, joten verestit muistiani. Varmaan pitäisi perustaa haaste klassikoista, jonka on lukenut ja joista ei muista mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikko, jonka olen lukenut ja häpeäkseni unohtanut :-) On nää aina seikkailuja eikä aina niin hauskoja, mutta koskaan ei ole harmittanut kirjan lukemisen jälkeen!

      Poista
  2. Kirjahan on hyvä ja hyytäväkin, muistaakseni se Shakespeare meni hieman yli muuten ei. Moni käyttää termiä "Uljas uusi" ymmärtämättä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt aiemmin, taas oli hyötyä lukemisesta. Ja hyytävä on oikea sana. Se tunnelma oli taidolla tehty.

      Poista
  3. Uljas uusi maailma on yksi parhaita lukemiani dystopioita. Todellinen klassikko - ja osin pelottavan ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain sitä sanottiin kaikkien dystopioiden äidiksi. Tuo ajankohtaisuus oli ehkä kirjassa pelottavinta. Kun muistaa kirjoitusajankohdan, ja mitä noista pohdinnoista seurasi; toinen maailmansota.

      Poista
  4. Luin tämän joskus kauan sitten ja vaikutuin. Teos oli puistattava, mutta olen unohtanut jo lähes kaiken muun paitsi onnellisuuspillerit - kiitos muistin virkistämisestä. Useat dystopiat ovat kyllä pelottavasti toteutuneet, kuten esimerkiksi Fahrenheit 451 isoine tv-ruutuineeen... Silti (tai juuri siksi) ne ovat minunkin mielestäni kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että taiteilijoilla on kyky vaistota tulevaa, ainakin joillakin, herkkyytensä ja älynsä ansiosta, ilman mitään mystisyyttä. Konrad Lehtimäki oli tästä yksi hyvä esimerkki, vaikkeivat hänen kirjansa niin nautittavia ole. Tämä on vetävämpi myös kirjallisesti.

      Poista
  5. Muistan tämän lukioajoiltani, mutta voisin ihan hyvin lukea uudelleen. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista, että olisin ikinä lukenut aiemmin. Mutta onneksi nyt kuitenkin. Uusintaluku ei yhtään haittaa, ajankohtainen on edelleen, Kaisa.

      Poista
  6. Minulla on tämä lainassa kirjastosta, mutta olen arkaillut tarttua tähän. Täytyypä melkein ottaa tämä viikonlopun maratonilla lukuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sujuva luettava kuitenkin eikä tiiliskivi, ei kuitenkaan parhaiten sulavaa, ehkä se vanhatyylinen kerronta teki hieman hankalaksi. Asiatekstiä lukemaan tottuneelle lienee helpompi, kun "luennoidaan" yhteiskuntajärjestyksestä.

      Poista
  7. Uljaan uuden maailman lukemisesta on jo aikaa, mutta muistelen että kirja oli minusta ennen kaikkea sekava. Luen mielelläni dystopiota, mutta tämä ei kuulu suosikkieni joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, joku muukin sanoi sekavaksi: en kokenut sellaista. Ehkä, kuten Aletheialle kommentoin, on aika lailla virastokielen tyyppistä asiatekstiä enemmän kuin vetävä fiktio keinoineen. Mutta kyllähän sä sellaista osaat lukea, ainakin nykyään, jos muisto on kouluajoilta!

      Poista
  8. Huh, oletpa selättänyt hienon klassikon. Itse en ole tätä vielä lukenut ja saapa nähdä, tuleeko luettuakaan... dystopiat ovat hieman liian synkkiä minun makuuni. Kiva silti lukea muiden kokemuksia tästä kirjasta, varsinkin kun mielipiteet näyttävät olevan moninaiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja1. elokuuta 2018 klo 20.48
      Kiitos MarikaOksa, hieno lukukokemus oli vaikkei viihdyttävin :-) Ihailen sinua selättämästäsi Hollinghurstin Vieraan lapsesta! Se on näiden ikuisten pitäisi-luettavien listallani. Kun vain olisi aikaa ja keskittymiskykyä, ehkä siihenkin pystyisi?

      Poista
  9. Vaikka tätä saakin vielä kirjakaupoista, suomennos on kyllä hiukan aikansa elänyt (välillä puhuttiin esim. näköradiosta). Se siis kannattaisi tarkistaa, jos tästä joskus uusia painoksia otetaan. Kirja oli tosiaan juonellisesti aika mitäänsanomaton, mutta olihan tämä dystopiana kiinnostava. Ylipäätään kaikki nämä vanhat dystopiat tuntuvat pelottavan ajankohtaisilta nykyajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin viehättävää tuo vanhahtava suomi, toisaalta. Mutta totta, antaahan se, no, vanhan kuvan kirjasta, joka ajatuksen tasolla on edelleen toimiva. Kieltämättä karmii, kun uutisia lukee.

      Poista