Sattumoisin kirja on samasta aiheesta kuin äskettäinen; pakkomuutto arvotalosta lähiöön.
"Punavuori on siitä täydellinen, että siellä on kaikki. Teoriassa ihminen voi elää koko elämänsä Punavuoren alueella poistumatta sieltä ja kuolla tyytyväisenä, ilman että kaukokaipuu olisi ikinä iskenyt. Kun astuu kotiovesta ulos, on keskellä kauniita, tyylikkäitä ja reippaita ihmisiä, joista jokainen näyttää olevan uransa huipulla."
Päähenkilö tuskailee oman uransa kanssa. Hän on kirjailija, joka akuutissa rahapulassa joutuu muuttamaan palvomastaan Punavuoresta ja joka päättää kirjoittaa autofiktion, koska ne myyvät.
"Hyvä puoli autofiktion julkaisemisessa on se, että saan automaattisesti paljon kritiikkejä. Kerrankin saan enemmän julkisuutta kuin syntymäkuntani pienen paikallislehden kritiikki, jonka joku rivitoimittaja on kirjoittanut lämminhenkisessä hurmoksessa, sillä joku paikallinen kirjailija on breikannut 'suuressa maailmassa'. Pikkupaikkakuntien paikallislehdet pitäisi kieltää lailla. Ne tuhoavat journalismin, erityisesti kulttuurijournalismin."
Tyyli varmaan käy selväksi? Vaikka kirjailija tietää, että ilkeys on niin "last season", ei hän silti pysty välttämään "hauskasti" keljuilua vaikkapa Kallion joogasaleille ja joogaajille, jotka "eivät ole nuoria, pinkeitä eivätkä olemuksesta päätellen ainakaan uraohjuksia." Tiedän, ironiaa, onhan kertojan oma urakehitys jumissa enkä pinkeydestäkään tiedä. Mutta silti, ketä naurattaa? Se kyllä vähän, että karmeassa kirjallisessa jumissa ja köyhyydessä elävä päähenkilö ei saa edes kunnon hätätilannetta aikaan, sillä iskä ja äiskä tarjoutuvat ostamaan tyttärelle asunnon; tukeva turvaverkko syö aika lailla kärsimysuskottavuutta. Ironiaa, ironiaa. Urbaaniksi halajavan tyttären pelastaa maaseutu.
Apurahojen hakua, namedroppailua (josta puhutaan paljon kuin yhtenä harrasteena), kirjamessujen, suosittujen esikoisteosten, kriitikoiden ja alan bileiden moittimista, sitä tavallista kirjailijaksi menestyksettä kaipaavan jargonia. On kertojalla aidosti teräviä ja hauskojakin heittoja, muun muassa punavihreästä suvaitsemattomuudesta ja kirja-alasta.
"Vuosia velloneen ja aika ajoin väkivaltaisesti esille ryöpsähtävän keskustelun ytimenä tuntuu olevan se, että monen mielestä uusi autofiktiolla ratsasta tunnustuskirjallisuus on ilmiönä yhtä tyhjä kuin joitakin vuosia sitten breikannut aikuisten värityskirjabuumi, joka loisen tavoin valloitti ja saastutti myydyimpien tietokirjojen listaukset pitkäksi aikaa."
Mutta toisaalta, terävimmät kohdat rikkovat kuvaa tyhjäpäisestä wannabe-kirjailijasta ja wannabe-hipsteristä, jolle osoite on tärkeämpi kuin aikaansaaminen ja hätätila S-ryhmän kermajuusto - minkä oletan olevan mahdollisesti opettavaiseksi tarkoitetun tarinan tavoite - joten en oikein tiedä, mitä tässä kuvataan. Näin teet elämässäsi kautta linjan vääriä päätöksiä ja pysyt ikuisesti kusenhajuisessa huoneessa? Ironiaa ironiasta? Päähenkilö lukee iltapäivälehtiä ja toteaa tehneensä niiden ohjeiden mukaan kaiken väärin maitopurkkien taittelusta wc-pöntöllä istumiseen. Tulee mieleen, että lukijana toivoisin jonnekin listaa otsikolla Näin kirjoitat kirjan väärin - viisi varmaa floppaamisen merkkiä. Merkkejä olisivat esimerkiksi kohderyhmän epäselvyys ja viestien ristiriitaisuus.
Kirjailijaksi haaveilevat saattavat teoksesta saada enemmän hauskuutta irti, ainakin vertaistukena he, jotka eivät ole polullaan onnistuneet, mutta ovat muuttaneet Helsinkiin suurin toivein. Tämänkaltaisessa tiukasti aikaansa sidotussa tekstissä yksi ongelma on se, että kirja on hidas arki-ilmiöiden (tyyliin avokadopasta) kuvaaja; ne on somessa jo käsitelty siinä vaiheessa, kun kirja ilmestyy.
En nyt hirveästi innostunut, mutta nopeana ajankuvana ja näkökulmana kirja puoltaa paikkaansa, kokeiluna ja heittona autofiktiokeskusteluun ja kirjamyyntiin, ehkä jopa elämänvalheisiin. Epätasaisuus sitä vaivaa, tai minua, pääpointin ja osin kielenkin suhteen. En tainnut edes yhtään triggeröityä. Ulkoasu kirjassa on hieno, kirjasta viestintä muutenkin linjakasta. Sain kirjan kustantajalta.
Kiitos Arja kirjan esittelystä. Kirja kiinnitti huomiotani Aviadorin sivuilla, koska kansi on kerrassaan mainio. Mutta ei taida kuitenkaan olla minun kirjani. Nuo lainaukset kyllä osoittavat, että kirjailija osaa kirjoittaa.
VastaaPoistaKannet ovat komeat, niin paperi kuin pahvikin. Ja on hyvää tekstiä, sitten taas osin ei niinkään, epätasaisuus vaivaa.
PoistaKiva lukea ajatuksiasi tästä kirjasta! Itselläni on se juuri meneillään. Ajatuksia herättää kyllä. Minua toisaalta ärsyttää päähenkilön ironinen ylimielisyys, mutta toisaalta saan kirjassa kiinni kyllä siitä, millaisessa paineessa kirjallisuudella itsensä elättävät tai siihen pyrkivät elävät. On surullista, miten lukemistottumukset ovat muuttuneet ja miten vähän kirjallisuus saa mediassa tilaa! Jos kirja tai kirjailija ei saa kunnolla huomiota heti teoksen ilmestyttyä, se jää unhoon - ja koko pitkä, suuri työ menee hukkaan. Surullista on myös se, että kirjoille kyllä olisi potentiaalisia lukijoita, Suomessahan lukutaitoisia riittää määrällisesti vallan hyvin pitämään kirjallisuutta kukoistuksessa, mutta koska heidän määränsä silti vähenee ihmisten kiinnostusten kohteiden suuntautuessa muualle, ollaan nykytilanteessa.
VastaaPoistaSaa nähdä, millainen olo kirjasta lopulta päällimmäiseksi jää, kunhan saan sen luettua:)
Täysin samaa mieltä kirjanäkyvyyden suhteen. Media on köyhää, enkä minäkään tajua miksi, kun tosiaan lukijoita on maassa miljoonia, vaikka määrä on vähentynytkin. Olisipa kiva tietää, mitä lopulta pidit kirjasta.
PoistaSain Punavuoriefektin luettua. Olen samaa mieltä arviosi kanssa: teos tuo yhden äänen lisää autofiktiokeskusteluun ja milleniaalien identiteetin etsintään. Kirjan taustalla oleva vastakkainasettelu ”lähiöväen” ja ”Punavuori-eliitin” välillä, vaikka miten ironisoituna hyvänsä, on silti itseäni häiritsevä. Lähinnä ehkä siksi, etten voi olla miettimättä, onko Helsingin tietyillä alueilla oikeasti ihmisiä, jotka vilpittömästi ajattelevat, että vain omien lähikortteleiden alueilla asuu tutustumisen arvoista väkeä ja muiden ajatukset ovat arvottomia. Olen tyytyväinen kuitenkin, että kirja tuli luettua. Se on sujuvasti etenevä, helppolukuinen teos, joka toivottavasti löytää aiheesta kiinnostuneita lukijoita, myös Punavuoresta:)
VastaaPoistaPunavuoriefekti on mielestäni uskomattoman hienoa viiltävää analyysia tämän hetken huomio- ja sometaloudesta. Jokainen lause on hiottu ja usein hauska. Soisin tämän teoksen monien lukukokemukseksi, se avaa näkymiä tämän pintakiillon taa!
VastaaPoistaKiitos kommentista, hauskuudesta ja lauseiden hioutumisesta ei voi olla eri mieltä. Lukijan ja ihmisen omasta vastuusta somen käyttäjänä soisin teoksen herättävän ajatuksia.
PoistaKiitos Anonyymi, kyllä minäkin soisin saman, vaikkei niin viiltävänä iskenytkään kuin ehkä olisi tehnyt muutama vuosi aiemmin. Tosin tajuan olevani viestijän työnikin puolesta enemmän etukenossa kuin useimmat. Kuulostat analyyttiseltä lukijalta, jolla ehkä myös omaa kirjoituskokemusta :) ?
Poista