"Minulle Vampira on mustaan asuun ja peruukkiin pukeutunut Maila-täti. Kaikille muille hän on ensimmäinen ja alkuperäinen glamour-vampyyri, goottikaunottaren ruumiillistuma."
Maila Nurmen isä oli kiihkomielinen raittiussaarnaaja ja lehtimies. Isä yritti pitää tyttärensä koulussa ja onnistui lukion loppuun saakka, mutta täysi-ikäiseksi ehtiessään tyttö muutti kotoa Los Angelesiin vuonna 1941. Hän teki hanttihommia, päätavoitteenaan päästä piireihin ja luoda itselleen taiteilijanura, ei välttämättä tässä järjestyksessä.
Sinnikkyyden puutteesta naista ei voi syyttää. Hän teki mitä tahansa töitä, jotka katsoi kelvollisiksi ja uraa edistäviksi, hankkiutui tuolloin vahvan filmiteollisuuden liepeille, sai pieniä leffa- ja näytelmäosia, ja seurusteli muun muassa Orson Wellesin ja Marlon Brandon kanssa, ystävystyi James Deanin kanssa ja rakastui toiseen Deaniin, käsikirjoittaja Dean Riesneriin, ja tuli pyörineeksi myös Elviksen kanssa (jota piti pikkupoikana, jonka "taikasauvan" teho ei vastannut kaverin seksikästä esiintymistä). Muiden muassa. Samalla hän kävi jatkuvaa taistelua paikasta parrasvaloissa ja sai oman tv-ohjelman Charles Addamsin sarjakuvan innoituksella (Addams Family -elokuvat ja muut tehtiin vasta reilusti myöhemmin) kehittämällään hahmolla: The Vampira Show oli menestys. Vampira oli kauhukaunotar, joka oli paitsi outo ja hieman pelottava, myös hauska, rohkea ja räväkkä, toki sensuurin rajoissa.
Ikävä kyllä, asiat mutkistuivat ja yleisön muisti on lyhyt, eikä Nurmella ollut taitoa saati varaa käyttää lainopillisia neuvonantajia suuryhtiöitä vastaan. Lyhyesti sanottuna häneltä varastettiin Vampiran immateriaalioikeudet, joista hän toisissa olosuhteissa olisi tienannut miljoonia - ainakin hänen kopionsa "Elvira" teki niin. Tv-yhtiö voitti, Maila Nurmi eli kädestä suuhun, usein nälkäisenä, mutta usein myös onnellisena ja hyväntuulisena, jos kirjaan on uskominen, ja lukuisista ystävistä huolimatta lopulta kuoli yksin kotonaan vuonna 2008. Kokemuksia ja ihmisiä hän omaisuuden sijaan ehti kerätä, ja noudatti omaa tinkimätöntä makuaan ja mieltymyksiään alusta loppuun. Siinä lienee myös yksi syy, ettei hän noussut pysyvämmäksi tähdeksi kovassa kilpailussa, Esiintymistaidoista en osaa sanoa mitään, mutta herttaisin kollega tai helpoin työntekijä hän ei välttämättä ollut, tulkitsen rivien väleistä.
Hän oli hyvin eläinrakas, ja iän myötä eläimistä tuli hänelle jopa ihmisiä tärkeämpiä. Sukuaan hän ei kaivannut: veljentytär tapasi hänet vain kahdesti, mutta he kirjoittelivat. Sandra Niemi on koonnut kirjan kirjeiden ja tapaamisten, Nurmen jäämistöstä löytyneiden muistiinpanojen sekä muiden arkistolöytöjensä pohjalta. Ja yllätyksekseen hän löysi myös sukulaisen dna-tietokannan avulla. Maila Nurmi synnytti nuorena pojan, jonka isä oli Orson Welles ja joka annettiin adoptoitavaksi suoraan synnyttyään. Mies kuuli yli 70-vuotiaana sen, ketkä hänen vanhempansa olivat. Voi vain kuvitella yllätystä! Sitä ihmettelin, ettei tietojen mukaan Nurmella ollut muita lapsia - miten se mahtoi onnistua noihin aikoihin, sillä miehiä kyllä riitti.
Kirja on varsin vetäväksi rakennettu ja helppolukuinen, vaikkei tekijä ole ymmärtääkseni ammattikirjailija. Se sisältää paljon suoria sitaatteja Maila Nurmen muistiinpanoista, hänen omaa ääntään, jossa kuuluu omintakeinen huumorintaju ja tinkimättömyys. Ideoinnin ja markkinoinnin taitoa Nurmelta selvästi löytyi rutkasti, myös kauneus mainitaan, mutta mallin hommista hän ei innostunut. Jotain erilaista sen piti olla, ja olikin. Vaikkei kyse ole perinteisestä amerikkalaisesta ryysyistä rikkauksiin -tarinasta, se on kertomisen arvoinen, tai oikeastaan juuri siksi. Kulttimainetta hänen sanotaan saaneen esiintymisestä Ed Woodin ohjaamassa "maailman huonoimmassa elokuvassa" Plan 9 for Outer Space.
Kenelle: Leffahulluille, Hollywoodin kulta-aikoja kaipaaville, esiintymismenestyksestä haaveileville, gootti- ja vampyyrifaneille, oman tiensä kulkijoille, Amerikan ystäville.
Muualla: Kirjavinkeissä ei näyttelijöiden 1950-luvun menoa aivan ymmärretty, mutta kirjaa pidettiin mielenkiintoisena.
Tämähän kuulostaa kiinnostavalta! Olen itse edelleen vähän heikkona goottiestetiikkaan. Muistaakseni Apu-lehdessä oli joskus juttu Nurmesta.
VastaaPoistaMinulle henkilö oli uusi tuttavuus. Aika hurja sellainen.
PoistaVoisi lukea, vanhan Hollywoodin tähdistä, varsinkin näistä pienemmistä, löytyy kiinnostavia tarinoita...40-50-luvulla (ja myöhemminkin) oli paljonkin innokkaita yrittäjiä tekemässä kaikenlaisia hanttihommia tähdenkuvat silmissä, oman koukun haussa, Nurmi oli suht suuren joukon onnistunutta laitaa.
VastaaPoistaJa, no, immateriaalioikeuksien kanssa on myös enemmän sääntö kuin poikkeus, niistä tapeltiin mutta yksittäisten tekijöiden asema oikeuksien suhteen alkoi parantua vasta 70-80-luvulla, ja senkin jälkeen sai olla tarkkana mitkä oikeudet oikein menevät kenellekin...
Tuohon aikaan oli villiä myös oikeuksien suhteen; jos mitään lakeja edes oli, niistä ei tarvinnut välittää, kunhan oli hyvä lakimies. Mutta kiehtova on tarina, vaikka harmittaa Mailan puolesta.
Poista