Tuhma tyttö

Kummallisen tuttua, Mario Vargas Llosan teksti, vaikken ole kirjailijaa aiemmin lukenut. Eikä eteläamerikkalainen maailmankuva ole mitenkään tuttu. Jotenkin tähän maailmaan vain solahti hyvin helposti, kieli ja logiikka oli luontevaa ja ymmärrettävää. Ehkä se on mestarikirjoittajan merkki?

Tuhma tyttö kertoo jo nimenä, mistä on kysymys. Vargas Llosa on sanonut, että hän keksii aina ensin kirjalleen nimen. Siinä on perusidea, ja puolet työstä jo hänen mukaansa tehty. Tarinan kertojana on päähenkilön vastapari, kiltti poika Ricardo, joka on umpirakastunut. Tyttö käyttää poikaa hyväkseen ja kohtelee kaltoin: häviää varoittamatta, solmii suhteita ja avioliittoja muiden miesten kanssa, mutta palaa aina jotain kautta pojan elämään. Eikä tämä voi vastustaa tytön vetovoimaa, vaan kierre jatkuu.

Outo suhde, joka kyllä kehittyy matkan varrella. Ensin harmittaa Ricardon puolesta, kun tämä ei pääse irti pakkomielteestään tyttöön. Toisaalta mietityttää, miksi tytöllä on oma pakkomielteensä jatkuvasta seikkailujen haalimisesta: millaiset kokemukset ajavat tuollaiseen käytökseen. Lopulta poika osoittautuu parin vahvemmaksi puoliskoksi. Tytön elämä ei kaikesta temppuilusta huolimatta suju lainkaan hänen toivomallaan tavalla. Ehkä kirjoittaja haluaa antaa lukijoille moraaliopetusta, vastapainoksi.

Pamuk tuli mieleen monta kertaa; tässäkin kertoo mies koko elämänkaaren mittaisesta rakkaudesta. Samoin kerrotaan poliittisista muutoksista Perussa ja muuallakin: päähenkilö on Unescolla kääntäjänä ja matkustelee muun muassa Helsingissä. Hauskaa, että Suomi saa kehuja! Niin luonto, arkkitehtuuri kuin ihmisetkin ovat täällä kirjan mukaan kauniita. Ricardo on kirjasivistynyt, ja sitäkin kautta kirjaan tulee syvyyttä. Kiinnostavia yksityiskohtia ja sivujuonteita riittää. Muutama nopea aikasiirtymä pitää mielenkiinnon vireillä.

Ilman Nobelia tämä kirja tuskin olisi tullut luettua, mutta olen tyytyväinen, että tuli. Tämä innostaa etsimään lisääkin Llosan kirjoja.

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö. Otava 2010.