Kiva nimi, houkutteli heti lukemaan. Oman kiireen keskellä olisi niin mukava ajatus olla vain, aivan jouten…
Petteri Paksuniemen novellikokoelmassa puuhaillaan paljon kaikenlaista, joten kirjan tunnelma olikin vähän eri kuin odotin. Mutta tehokkaita tuloksentekijöitä Paksuniemen henkilöt eivät tosiaan ole, vaan touhuavat sitä sun tätä, ajautuvat enemmän kuin ottavat ohjia. Osassa kirjaa ollaan Helsingissä, osassa jossain pohjoisessa, liekö kirjailija Lapista lähtöisin, kun elämänmenoa siellä kuvataan tarkasti, murretta myöten. Haahuilijoita löytyy molemmista päistä Suomea.
Pienyrittäjien vaikeuksia, työttömiä, mielenterveysongelmaisia, tätä maailmaa kuvataan. Osuvia kuvauksia ja uskottavia henkilöitä kirjassa on, mutta ehkä olisi tosiaan pitänyt olla enemmän jouten, että lukemisesta olisi saanut irti enemmän, nyt pätkissä luettuna kokemus jäi ulkokohtaiseksi ja kaukaiseksi.
Paksuniemi ei ole todellakaan huono kirjoittaja, mutta novelleista jäi melko epätasainen kuva. Yksi novelleista nauratti minua kovasti - etenkin henkilö, jonka mielestä maailman mahtavin meno löytyy Muurmanskista ja sinne lähtö toisi avun pulmaan jos toiseenkin - mutta jokin toinen taas tuntui lähinnä viisastelulta. Ehkä ne on kirjoitettu pitkän aikavälin sisällä, tai muuten vain on täytettä kirjaan tarvittu.
Kirjoittajan tyyli on parhaimmillaan silloin, kun hän malttaa unohtaa oman fiksuutensa ja antaa vain mennä, tarinan ehdoilla. Ihan varauksetta tähän ei kuitenkaan lukija mukaan heittäydy, etenkin kun kyseessä on vieras kirjoittaja. Uusi tuttavuus minulle, mutta kuulemma Paksuniemi on tehnyt aiemmin monenlaista, muun muassa lastenkirjoja.
Petteri Paksuniemi: Jouten. Avain 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti