keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Sivistyksen turha painolasti

Suhtaudun oudoksuin tähän tapaukseen: kirja, joka on kirjoitettu tietosanakirjan tyyliin, aakkostuksineen. Miten kirjoittaja saa tällä tavoin mitään sanottavaa kasaan? Ja miten sellaista jaksaa lukea? Mutta en päässyt edes neljääkymmentä sivua, kun nauroin jo kunnolla. Mahtava idea, ja iski suoraan minun huumorihermooni.

Ensyklopediamainen rakenne ei estä kirjoittajaa paljastamasta kaikenlaista elämästään ja rakentelemasta jonkinlaista juontakin aakkostettujen asiasanojen tilkkeeksi. Niin perhetausta kuin potkut Ylestä tulevat esiin vanhojen ilmaisujen selityksissä. Kirjan juju on kuitenkin tiedon haalimisen mielekkyys ja tiedon (sivistyksen?) aikasidonnaisuus. Enimmäkseen mennään jutustelutyylillä, mutta se ilmaisujen runsaus! Joku sanoi jossain, että hyvän kirjoittajan merkki ei ole uusien sanojen keksiminen, vaan taito käyttää olemassa olevia taitavasti (olisiko ollut joku Mikko Rimmistä kritisoiva…).

Jos sanoista tuntuu olevan puutetta tai entiset kyllästyttävät, tästä kirjasta löytyy mielin määrin ideoita. Oikeasti en lukiessani edes tiennyt, onko kaikki mielikuvitusta vai pohjautuuko idea Kariston vanhentuneeseen tietosanakirjaan, jonka laati Väinö Hämeen-Anttila ja josta tuli suuri floppi, kuten kirjoittaja väittää. Wikipediasta nyt myöhemmin tarkistettuna: kyllä, mainittu tekijä ja kirja ovat olleet olemassa. Mutta ei sillä ole niinkään väliä, hauskaa lukijalla on silti tämän hengissä olevan kirjoittajan ajatuksenvirrassa.

Ja tarttuihan teoksesta ”tietoakin”: nyt tiedän esimerkiksi, mitä ovat lämsä, liipotin ja balajöösi, ketkä ovat hälynhakuisia ja että Wuthering Heights on suomeksi Viuhuvat ylänteet. Saamme myös selvityksen, miten toimii muodonankara virkanainen, mutta juuri nyt (mökillä lomaillessani) tunnen olevani kirjoittajan tavoin jonkinlaisessa lepoitiötilassa. Jaksan tuskin mietiskellä, mitä on sivistys. Ja onko turhaa tietoa olemassakaan? Tai tarpeellista?

Pakko myöntää
, että lähes kolme ja puolisataa sivua tietosanakirjaa Aabenraasta Öölantiin oli aikamoinen luettava, eikä se ihan yhdellä riippumattomakailulla onnistunutkaan. Vähempikin olisi riittänyt, mutta hauska idea ja hersyvä mielen ja kynän lento kirjoittajalla on, täytyy ihaillen myöntää.

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. Teos 2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti