Tällä kertaa kaupunki on Pariisi, josta kirja kertoo kuuden päivän tarinan. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joista kussakin kuvataan jonkun henkilön tilannetta kyseisenä hetkenä. Tarinoiden henkilöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa näennäisen satunnaisesti.
Valokuvaaja ottaa kuvan vastapäisen ikkunan kaatuneesta jalkalampusta. Lamppuasunnossa on isoisä kuollut, ja pojanpoika tapaa muusikkotytön, joka on kateellinen toiselle muusikolle, joka puolestaan suunnittelee häitään seuraavassa tarinassa − tai jotain sinnepäin. Luulisi, että lyhyitä katkelmia olisi helppo lukea ja imeä Pariisin ilmapiiriä siinä sivussa, mutta päinvastoin: kokonaisuus on niin hajanainen, etten millään muistanut, kuka on kuka ja miten he liittyvät toisiinsa.
Ja ennen kaikkea, se ei jaksanut kiinnostaa, koska tarinat ovat kovin paperinmakuisia ja puisevia. Yli sivun pituisia monologeja, jotka eivät muistuta puhuttua kieltä, rivien mittaisia luetteloita kassiin pakatuista tavaroista − ja kerran yli sivun verran luetelmaa kadunnimistä, joilla henkilö kulki! Jaksoin noin puoleen väliin lukea oikeasti, lopun vedin lähinnä silmäillen. Ehkä en vain ymmärrä ranskalaisuutta, ymmärrän kyllä kirjailijan tavoitteen kaupungin sykkeen kuvauksesta sattumanvaraisten tapahtumien kautta - se väreily - mutta toteutus ei toiminut minulle.
Huomasin muuten, että kirja kuuluu WSOY:n sarjaan Aikamme kertojia, jota kustantaja mainostaa ”tämän päivän laadukkaaksi romaanitaiteeksi eri kielialueilta”. Kuulostaa hyvältä, koska helposti jämähtää lukemaan vain tietynmaalaisia ja -tyyppisiä kertojia. Noteerasin vasta nyt sarjan olemassaolon, mutta olen näköjään lukenut niistä jo osan, yksi oli mainio Bernard Schlinkin Viikonloppu. Täytyykin katsoa, mitä muuta sarjasta löytyy.
Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki. WSOY 2010. Suomennos Lotta Toivanen. Aikamme kertojia -sarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti