Popula

Popula tarkoittaa väkijoukkoa. Pirjo Hassisen kirjassa se on nimi oikeistopopulistiselle puolueelle, jonka karismaattinen vetäjä ja selkeä poliittinen linja - mamut ulos - saa helposti mukaan laajoja joukkoja tavallisesta kansasta, lähiöistä, pimeiltä kujilta, syrjäytyneiden parista.

Perttu on yksi heistä; työttömäksi jäävä iso ja lihaksikas portsari. Pertun naapuri Pirjo on ikääntyvä rouva, joka asuu yksin, harrastaa maalausta ja haaveilee. Molemmat ovat yksinäisiä, pettyneitä ja hukassa, ja he yrittävät omilla keinoillaan saada kiinni elämän syrjästä. Perttu ja Pirjo saavat toisiltaan jotain tarvitsemaansa, mutta kuvio mutkistuu, kun Perttu löytää paikkansa  puolueen johdon palveluksessa.

Pirjon tytär Rita on naimisissa, mutta ei ongelmitta. Hän etsii itseään ja rooliaan kivuliaasti leskimiehen vaimona, äitipuolena ja Pirjon tyttärenä, etenkin miehen adoptoituun teinityttäreen, Tuuliaan, on vaikea suhtautua. Tuulia nousee tarinassa tärkeäksi hahmoksi, johon monen henkilön tunteet peilautuvat, sekä hyvässä että pahassa.

Kirja liikkuu yhteiskunnan mustissa ilmiöissä, mutta ei ole mikään arkirealismin esimerkki (toivon). Paremminkin se tuo lukijan eteen reuna-alueita ja ääri-ilmiöitä, joista ei haluaisi tietää mitään, ei edes myöntää niiden olemassaoloa. Väkivaltaa, rikollisuutta ja hyväksikäyttöä, sekä henkistä että fyysistä. Mutta ne ovat - sille emme voi mitään, eikä silmien sulkeminen niitä poista.

Pirjo Hassisen kirjat eivät ole helpoimmasta päästä; ainakin minulla on käsitys, että niitä täytyy lukea huolella, jotta saa ajatuksen irti joskus täysin omia omalaatuisia reittejään retkeilevistä kappaleista. Persoonallinen tyyli sopii hienosti tähän kirjaan ja aiheeseen, ja pidin tästä enemmän kuin aiemmista lukemistani.

Vahva tarina on mustanpuhuva, mutta siinä on myös synkän huumorin pilkahduksia ja mainioita havaintoja. Hurja kirja ja ajankuva, joka vaikuttaa.

Pirjo Hassinen: Popula. Otava 2012.

Arvioita myös: Mari A. ja Ilselä.