Kadotetun lumo

Olen "löytänyt" uuden kiinnostavan kotimaisen kirjailijanimen: Janne Ora, jonka tämän vuoden romaani on jo kolmas, mutta minulle ensimmäinen lukemani.

En yhtään tiennyt, mitä odottaa, ja yllätyin myönteisesti. Kerrankin kirja tarjoaa enemmän kuin takakansiteksti lupaa. Kuvittelin kirjaa simppelin suoraviivaiseksi ihmissuhdedraamaksi ja miehen itsensä etsinnän kipuiluksi. Se onkin molempia, mutta katsantokanta on laajempi kuin odotin, samoin tapahtumaympäristö, jossa liikutaan ahkerimmin Suomen, Tallinnan ja Tukholman välillä, mutta myös Länsi-Afrikka on tärkeä tausta tapahtumille.

Suomenruotsalainen Kristian rakastuu ruotsalaiseen Andreaan Tallinnassa ja muuttaa tytön luo Tukholmaan. Andrean isä on kotoisin Nigeriasta, ja perheen pakolaiskokemukset heijastuvat tyttäreen vahvasti. Kuinka vahvasti - sitä Kristian joutuu selvittelemään vasta vuosien kuluttua, kun yhteys Andreaan on jo kadonnut, Kristian  naimisissa Venlan kanssa ja isänä tämän pienelle tyttärelle Tereselle. Teresen biologinen, ghanalainen isä on kuollut, ja pieni uusperhe on löytänyt kaikkia tyydyttävän sijansa.

Sysäyksen menneiden kaiveluun antaa öinen puhelinsoitto Andrealta, jossa tämä pyytää apua. Kristian ei saa soittoa mielestään, sillä suhde loppui aikanaan oudosti. Niinpä hän lähtee selvittelemään Andrean nykyistä olinpaikkaa ja samalla tekemään "clousausta" entiselle rakkaudelleen.

Tutkimuksen myötä lukijalle selviää Andrean ja Kristianin tarina, joka ei ole ennalta-arvattava. Andrea joutui vakavaan laivaturmaan - Estonia-laivan nimi on kirjassa Stella - selvisi hengissä, mutta muuttui. Tarinaa kerrotaan välillä minä-muodossa, välillä kolmannessa persoonassa, mikä toimii tehokkaasti. Se pitää asioita osin etäällä ja lukijan mielenkiinnon vireillä. Samoin aikatasojen vaihtuminen sujuu huomaamatta, sulavasti.

Pidin kovasti kirjan kansainvälisyydestä, nurkkakuntaisuuden puuttumisesta, vaikka Afrikka-osuus jääkin kaukaiseksi. Tai tarkemmin: nurkkakuntaisuutta kyllä kuvataan mutta ulkoapäin. Kristian itse on saanut kokea hurrittelua ja finnjävelöintiä, Andrea ja Terese nimittelyä ihonvärinsä takia. Teemana onkin vaikeus sulautua, kuulua joukkoon, taustasta huolimatta. Ja tietysti ennakkoluuloisuus - puolin ja toisin. Kaikki erot eivät ole näkyviä, kuten Kristianin kieli. Ruotsalaista yhteiskuntaa kuvataan nasevasti. Kristiania itseään ei juuri kuvailla kuin tekemisten kautta perimiestapaan, eikä hänen tai muiden tunteita muutenkaan monisanaisesti; siinä mielessä tarina on enemmän toimintaa kuin suhdedraamaa ja lähenee lähes dekkarimaista mysteerinratkaisua.

Mutta Kristian pyrkii rehellisyyteen ja kertoo kulloisenkin olotilansa miehekkäästi, lähes kulmikkaasti. Välillä mietin, mahtaako kirjailijalla olla luonnon- tai lääketieteen koulutus, havaintojen kirjaustäsmällisyydestä päätellen. Ei taida olla, mutta googlauksen mukaan Ora on lääketieteeseen erikoistunut toimittaja.

Vaikka pidin tarinasta sen yllätyksellisyyden ja omaleimaisuuden vuoksi, hieman hajanaiseksi kirja kuitenkin jää; kokonaisuus ei ole täysin vedenpitäväksi sidottu paketti, vaan eripituisia langanpäitä jää roikkumaan. Mukava tuttavuus silti, ja nopealukuinen, kiinnostavia aiheita kosketteleva joskaan ei syväluotaava tarina.

Muualla: Omppua teos ei napannut, mutta jännite piti loppuun asti.


Janne Ora: Kadotetun lumo. Tammi 2014.