perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kuinka sydän pysäytetään

Juho Stendahl on tsaarin upseerin poika, joka Venäjän vallankumouksen myötä muuttaa perheensä mukana Pietarista Helsinkiin. Mutta isä palaa rajan taa, liittyy bolševikkeihin ja jättää vaimonsa ja kolme lastaan. Lapset kasvavat, aikuistuvat ja sotivat, kukin tavoillaan. Isän menetyksestä he eivät toivu koskaan.

Loikkauksen välittömät seuraukset isätön perhe kokee omassa selkänahassaan tai paremminkin vatsassaan, sillä he joutuvat Suomenlinnaan valkoisten vankileirille näkemään nälkää ja sodan raakuuksia. Kokemuksen jälkeen Juho Stendahlista tulee Juho Kivilaakso, joka päätti, ettei ikinä rukoile.

Ironista kyllä, myös Juhosta kasvaa sotilas, josta tulee Mannerheimin läheinen apulainen. Juhoa kalvavan isäasian Mannerheim kiteyttää näin:

"Isäsi oli sielultaan sotilas. Bolševikit tarjosivat hänelle sotaa, pitkää sotaa. Jos unohdetaan ideologiat, sotataito on vain yksi taito muiden joukossa. Kuka tahansa on onneton, jos ei voi hyödyntää parasta taitoaan."

Kirjan alaotsikko kertoo sen olevan romaani talvisodasta ja rakkaudesta: odotellessani tirkistelin jo blogiystävän ennakkokappaletta alkuvuonna. Mutta kun kuulin, että muutoksia tulee lopulliseen versioon, odottelin. Pidin osuvampana alkuperäistä alaotsikkoa, josta puuttui rakkaus.

Sillä tästä tarinasta ei paljon rakkautta löydy. Löytyy yltäkylläisesti muuta: sotahistoriaa, politiikkaa, kansainvälisyyttä; mielenliikkeitä, himoa, katkeruutta ja laskelmointia. Perspektiiviä, kyynisyyttä, realismia äärimmillään; toisaalta huimaa mielikuvitusta. Henkilökohtaista kasvutarinaa ja konkreettista sotimista - todella, sitä löytyy niin, ettei lukija ole sohvalla pysyä kranaattien paukkeessa. Mutta rakkautta? Se, mikä näkyy, on valheellista ja kuluttavaa. Määrittele rakkaus?

Koskinen kuvaa upean monitasoisesti ja -tahoisesti päähenkilöään ja tämän maailmaa. Hän havainnoi tarkasti ja kiinnittää lukijan huomion juuri sinne, minne haluaa. Minua selvästi ohjataan ja heitellään, enkä pistä pahakseni. Ihailen. Kirjan monitahoisuus ei avaudu yhdellä lukemisella. Kokeneen kirjailijan tekstiä ei tarvitse kyseenalaistaa missään kohtaa.

Pidin eniten sitaateissa esitetyistä mielipiteistä ja elämänviisauksista. Kirja olisi toiminut mainiona opasteena ja muistutuksena vaalien alla siihen, miten yhteiskunnat toimivat.

"Jos tavallinen mies ryöstää pankin, hänet heitetään vankilaan. Kun diktaattori varastaa kaupungin tai peräti valtion, hänelle hurrataan."

"Politiikalla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä tavallisten ihmisten ja pyhäkoulujärjen kanssa. Jokaisen on osattava ottaa irti kaikki hyöty mielettömyydestä."

Tai ehkä sittenkin pidin eniten historian ja ajankohtaisuuden sekoittamisesta. Sillä vaikka kirja kuvaa mennyttä, lukija on tässä ajassa ja peilaa lukemistaan sen kautta. Tai ehkä parasta kirjassa on se, etteivät ihmiset ole mukavia, mutta eivät myöskään tyhmiä. Tai ehkä sittenkin runsaus, joka saa etsimään tarinasta lisää - yksi lukukerta ei mitenkään riitä. (Ja puolitosissaan: kirja, jossa Mannerheim on mukana, ei voi olla huono. En silti miellä tätä vain historialliseksi romaaniksi Rasputinin tavoin.)

Hieno ja vaikuttava kirja, joka ei ole ennalta-arvattava eikä jätä rauhaan. Ammattitaidolla tehty ja lukijaa kunnioittava teos on suomalaisen fiktio-osaamisen taidonnäyte. Riittävän synkkä, riittävästi Mannerheimia isänmaalliseen makuun. Oikeasti hyvä kirja.

Kenelle: Kotimaisen laaturomaanin ystäville, historiaa harrastaville, älykästä fiktiota hakeville, tämän päivän poliittisen tilanteen pohtijoille, vaikuttavuutta arvostaville. Ehdottomasti ei sodan ajatusta kaihtaville, menneestä pitkästyville eikä hyvän mielen viihdettä hakeville.

Muualla: Kirsiin kirja iski kuin metrinen halko. Taika sanoo romaanin etenevän kuin luoti. Kirjakirpun mielestä Koskinen saa historian henkiin. Elinalle romaanin parasta antia oli se, miten talvisotaan johtaneet tapahtumat kerrattiin. Kirjan vuoksi povaa Finlandia-ehdokkuutta. Kulkeva lukuromaani, sanoo Tuijata, vaikka hämmentyi naiskuvauksen yksiulotteisuudesta.

Juha-Pekka Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään. WSOY 2015.



10 kommenttia:

  1. Hienoa, että tästä kirjasta pidetään. Minulle tämä jäi etäiseksi, vaikka luen paljon sodista kertovia kirjoja. Silti teki hyvää kerrata talvisotaan johtaneet tapahtumat. Toivoisinkin kirjalle juuri siitä syystä paljon lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opin lukemaan sotakirjoja taannoisten sotakirjahaasteen kautta, kiitos Suketuksen. Samaa mieltä Elina, on hyvä tuntea taustoja, joiden kautta tähän päivään on tultu. Eikä tämä ole kuivaa historiaa!

      Poista
  2. Jäin miettimään tuota ajankohtaisuutta. Ehkä siksikin kirja tulee niin hyvin iholle kun nykyhetken tapahtumat Venäjällä ovat koko ajan takaraivossa.

    Sitaatit ovat hienoja, harmittaa että hukkasin yhden löytämäni, siinä sanottiin jotenkin niin että historia osoittaa, että siellä missä armeija kootaan niin sitä myös käytetään. Aika pysäyttävää.

    Samaa mieltä tuosta rakkauden osuudesta kirjassa. Pääpaino on kyllä mielestäni muualla.

    Pidin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tungen tähän väliin vielä, koska olen samaa mieltä Jennin kanssa ajankohtaisuudesta. Kirjaa lukiessa kyllä pelotti! Eikä niinkään se, mitä kirjassa vielä tulisi tapahtumaan vaan se, miten se vertautui nykyhetkeen.

      Poista
    2. Juuri tuo kytky tähän päivään nostaa kirjan vaikuttavuutta, vaikka on Juhon tarina itsessäänkin melkoinen. Kirjassa on paljon mietittäviä lauseita ja viisautta, ja sieltä voisi nostaa kymmenittäin hyviä sitaatteja - laatukirjan merkki minulle.

      Poista
    3. Jenni, olikohan tämä se muistelemasi kohta: "Historia on osoittanut, että jos suuria sotavoimia kootaan, niitä on lopulta pakko käyttää." Sanojana Mannerheim.

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu hienosta teoksesta! Pakko pakottaa joku mies lukemaan tämä! Ja bloggaamaan myös. Minusta kirja nimittäin on hyvin miehinen teos (jollaisi mieluusti itse luen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Olisi tosiaan kiinnostavaa lukea mieslukijan arvio kirjasta. En tullut ajatelleeksi, mutta nyt kun sanot - ja mihin Tuijakin viittasi - onhan tämä miehinen teos, jos nyt pitää jotenkin sukupuolimääritellä. Pidän sellaisista(kin).

      Poista
  4. Kiinnostavan kirjan merkki on, että sitä voi katsoa monesta kulmasta. Minulle romaanista jäi ristiriitainen olo (se naiskuvaus ja...), mutta veti tarina ja päähenkilön kohtalo sekä sotatoimet. Taidan olla muuten äijätyyppinen lukija paitsi naiskuvan suhteen. Tiedä häntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä kulmia, henkilöt olivat varsin persoonallisia, myös Juhon äiti. Sotatoimet ja historiafaktat sekä tietynlainen vimmainen tavoittelu milloin mitäkin kohti; kuvaa ehkä sodan poikkeusolosuhteita myös mielen kannalta. En ehkä pitäisi sinua, Tuija, äijätyyppisenä lukijana, olet hyvin monipuolinen lukija :-)

      Poista