keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 2


Kuva: Niina/Yöpöydän kirjat

Luukusta kurkkaa rakas suloinen tonttu, 1 v!
Aiheista parhaimpia, jos - ja kun? - joulun idea on
rauhoittua hetki miettimään ja arvostamaan onnellisuutta tuovia asioita. Tänä huonojen uutisten aikana maailma tuntuu välillä olevan niin rikki, että onnen hetken saavuttaminen vaatii hikistä yrittämistä.

Suomen kouluissa kasvatetaan onnellisia lapsia, havaitsi Michael Moore. Onnellisuuspsykologiksi tituleerattu Mikael Saarinen on hieman eri mieltä.

Yli nelikymppisillä onnellisuus sentään kasvaa. Ja kaikkiaan olemme onnellisimpien joukossa. Googlaten löytyy monta mainintaa siitä, että varallisuuden kasvu kasvattaa onnellisuutta tiettyyn pisteeseen asti, mutta suuret tuloerot vähentävät sitä. Ehkä meilläkin olisi syytä alkaa tiiviisti seurata bruttokansanonnellisuutta?

Voi toki myös ottaa onnensa ohjenuoraksi horoskooppimerkin.

Onnellisuuden lisäämisen peruskeinot ovat jo yleisesti tiedossa, eikä niistä sen enempää, mutta nostan vapaaehtoistyötä: yksi lempiaiheitani, josta olen aiemminkin kirjoitellut.

Unelman nimipäivän kunniaksi vasemmalla Oona Tikkaojan Unelma-patsas, joka Kannelmäki-liikkeen aloitteesta pystytettiin Kantsuun muistuttamaan siitä, että jokainen voi tehdä jotain parantaakseen maailmaansa, ehkä siinä sivussa kaverinkin. Lainaan liikkeen kuvausta:

Kannelmäki-liikkeen tarkoituksena on verkottaa ja aktivoida kaupunginosan asukkaita sekä kaikkia esikaupunkien elämästä kiinnostuneita kaupunkilaisia fanittamaan kaikkea sitä perushyvää ja innostavaa lähitekemistä - tehdään itse omasta kaupunginosastamme juuri meille paras ja mukavin!

Liike toimii asukkaiden viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden eteen; on kerhoa, ryhmää ja avuntarjoajaa it-tuesta neulomiseen, taidetapahtumista ruuanlaittoon. Kaupungin, yritysten, järjestöjen ja median kanssa pidetään yhteyksiä. Jopa oma tila, Kantsun Olkkari, on saatu järjestettyä toiminnan kotipesäksi. Jatkuvaa ruohonjuuritason työtä - täysin vapaaehtoisvoimin. Ja mitä näitä aktiiveja tunnen; eivät he kovin onnettomilta vaikuta, vaan väittävät tekemisestä saavansa enemmän kuin antavat. Olen osallistunut parin tapahtuman järjestämiseen (mikä sekin on ollut antoisaa, niin verkottumisen kuin hyvän mielen näkökulmasta), mutta nuo superaktiivit pyörittävät jatkuvaa toimintaa. Ihailen.

Mitä itse joulusta ajattelen: lukusuositukseni ja joulukirjojen ehdoton ykkönen on Miina Supisen hulvaton Mantelimaa. Hän sai kustantajan haastattelun mukaan ideoita muun muassa Itiksen kauppakeskuksesta sekä omista ja kavereiden joulustressikokemuksista. "Pakollinen onnellisuus murtaa vahvimmankin." "Tämä vain pitää lusia." 

Piparit kehiin ja rohkeasti joulua päin! Kirjabloggareiden joulukalenterin luukku 3 avautuu huomenna blogissa Kirjakko ruispellossa. Eilisen päivän luukku ja koko kalenterilista Hyönteisdokumentissa.

Kuva: Tmi HerkkuKeiju



26 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen luukku. :) Pitääpä laittaa Mantelimaa-vinkki talteen - kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelimaa on ensimmäinen Supisen kirjoista, joka kolahti minuun täysillä.

      Poista
  2. Kiitos tärkeästä sanomasta muistuttamisesta! Mantelimaa odottaa lukupinossani, yritänkin tarttua siihen pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä aikoina on välillä vaikea löytää asioista mieltä saati sanomaa, siksi kai tätä aloin pohtia. Hyvää Mantelimaata!

      Poista
  3. Onnellisuus on hieno valinta luukun aiheeksi! Ikäviä uutisia täynnä olevassa maailmantilanteessa tarvitsemme tällaisia muistutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siksi kai asia tuli mieleen, kun joutuu itseäänkin muistuttamaan ja listaamaan "hyviä asioita", jotta ne huonot ei ala jyrätä.

      Poista
  4. Ihana luukku ja niin samaa mieltä. Juuri eilen yhdessä muiden kanssa hyvän asian puolesta ahertaessa huomasin joulumielen aivan vaivihkaa valtaavan mielen. Suurin pelkoni on kyynistyä ikävien asioiden keskellä mutta ei auta kuin tehdä ja huomata positiivisia asioita vastavoimaksi. Hyvää joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tiivistit hämärän ajatukseni: ei auta kuin tehdä, vaikka pieniäkin asioita, jotta ei pimeys ihan valtaa. Siinä se pointti! Hyvää joulun odotusta sinullekin, Pihis!

      Poista
  5. Hieno luukku, kiitos Arja! Mantelimaa kuulostaa hyvältä. Onnellista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Ihania pipareita! Minustakin tuntuu siltä, että tällä hetkellä joutuu muistuttamaan itseään keskittymään hyviin asioihin. Ihmiset ovat kovin stressaantuneita. Työkaverit ovat kireitä. Unohtaisivat turhanpäiväisyydet ja keskittyisivät rauhoittumiseen! :) Pieni mainostus, kun Mantelimaasta puhutaan. Kirjoitin siitä oman joulukalenterini ensimmäiseen luukkuun: http://unelmienaika.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä havaita olevansa itsekin tuota stressaantunutta ja kireää joukkoa; auttaako yhtään, jos sen sentään itse tajuaa :) Sulaneet lumiukot ovat HerkkuKeijun menestystuotteita, kuvakakkujen ohella. Kiitos kommentista ja linkistä, käyn kurkkaamassa!

      Poista
  7. Onpas siellä suloinen pikkutonttu!

    Nostat esiin tärkeän asian.
    On hienoa, että niin köyhässä maassa kuin Bhutan pidetään ihmisten onnellisuutta tärkeänä ja sitä mitataan vuosittain.
    Ystävät tulivat juuri Etelä-Amerikan matkalta ja kertoivat että jonkin mittauksen mukaan Costa Ricassa, köyhä valtio sekin, asuvat maailman onnellisimmat ihmiset.

    Mukavaa joulun odotusta, Arja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pelkkien talous- ja numeromittarien oheen tarvittaisiin myös muita mittareita, kun kansakunnan tilaa mietitään. En tiedä, miten paljon Suomessa muuta mitataan tai miten tietoa käytetään. Joskus puhuttiin Suomessakin onnellisuusmittarin käyttöönotosta, mutta taisi hautautua taantuman alle. Hyvää joulukuun jatkoa sinullekin, Marjatta!

      Poista
  8. Onnellisuushoroskoopin toimivuudesta en nyt ihan täysillä vakuuttunut, mutta vapaaehtoistyöstä pidän myös minä.

    Piparit näyttävät kivalta, mieli tekisi maistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö tosiaan? Kaikki keinot sallittuja .-) Makoisaa joulunodottelua, hdcanis!

      Poista
  9. Mantelimaa kuulostaa mainiolta! Kiitos onnellisuus-muistutuksesta, Arja! Hyörinän keskelle aitoa ja rauhallista tunnelmaa...

    VastaaPoista
  10. Mainio luukku ja Kantsukin mukana. Jotensakin hirmuisen mukava ote tässä sun postauksessa. Joulua päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olet kiltti (ja saat paljon lahjoja), kiitos! Pipareita päin!

      Poista
  11. Oiva nosto joulun odotukseen! Onnea ja unelmia on monenmoisia, ja jollain lailla niihin voi vaikuttaakin. Kantsussakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsussa on vireillä niin monta erilaista (kehitys)hanketta, että en pysy laskuissa mukana. Ainakin on mahdollisuuksia vaikuttaa, kun vain aktiivisuutta löytyy.

      Poista
  12. Onpa kaunis tuo Kantsun patsas!

    Supisen Manelimaa on lukulistalla, toivon saavani sen luetuksi ja blogatuksikin vielä ennen joulua.

    Mukavaa joulunalusaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas näytti itse asiassa minusta paremmalta Kalliossa, aiemmassa sijoituspaikassa, vanhojen talojen keskellä: kontrastia ei nyt synny samalla tavalla. Kivan värikäs se on ja herättää huomiota. Kiitos samoin sinulle mukavaa joulun odottelua! Bloggaustasi Mantelimaasta odotellen :-)

      Poista
  13. Kiitos samoin sinulle, Kaisa-Reetta! Postaustasi mielenkiinnolla odottaen.

    VastaaPoista
  14. Hieno luukku! Ihana pikkutonttu, hauskoja pipareita ja pohdintaa tosi tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. <3 Ja Mantelimaan pariin minäkin aion ehtiä vielä ennen joulua. :)

    Kiitos Arja tästä ja suloista joulunalusaikaa! <3

    VastaaPoista