David Grossman: Sinne missä maa päättyy

Jos olet israelilainen perheenäiti, jonka nuorempi poika on juuri vapautumassa kolmen vuoden asepalveluksesta mutta osallistuu vielä kuukauden verran sotatoimiin, mitä voit tehdä? Odottaisitko valvoen soittoja ja viestejä ja yrittäisit teeskennellä normaalia elämää vai tekisitkö kuten Ora: pitäisit puhelimen kiinni ja uutiset loitolla, lähtisit patikoimaan, irtoaisit nykyhetkestä kävelyn voimin?

Ora ei lähde yksin, vaan hakee mukaansa Avramin: onhan mies osa Oran ja Ilanin mutkikasta avioliittoa, molempien tärkein nuoruudenystävä ja henkilö, jolle Ora voi puhua, kerrata koko avioliittonsa ja perheensä vaiheet, kahden pojan syntymiset ja kasvun nuoriksi miehiksi. Kertomus on iso ja paljastaa karusti myös sotakokemuksia, jotka järkyttävät. Tarvitaan pitkä patikointi.

Lähes seitsemänsadan sivun voimalla lukija saa sukeltaa Oran maailmaan ja naisen sisimpään äitinä, vaimona, rakastettuna ja ihmisenä: välillä höpsöön, usein viisaaseen, ajoittain käsittämättömään mutta inhimillisellä tavalla loogiseen ajatteluun.

Kertomus kasvaa kuvaukseksi yhteiskunnasta, jossa on paljon aineellista hyvää mutta jonka kuvaa vääristävät rumasti ikiaikainen viha, opitut asenteet ja tietysti, päättymätön sotatila. Jossa arabi, Sami, on luotettu ystävä ja autonkuljettaja, mutta kuitenkin "toisella puolella", vaikkei Ora sitä - hieman lapsellisesti - haluaisi tunnustaa.

Grossman kirjaa ajatustenvirtamaisesti Oran ja Avramin keskusteluja patikoinnin edetessä. Hän ei nostata otsikoita, ei lisää huutomerkkejä, ei provosoi eikä edes sano kaikkein tärkeimpiä asioita lainkaan, vaan kuvaa niiden ympäristöä niin viileän tarkasti ja monisanaisesti, että sanoittamattomat kohdat nousevat lukijan mielessä kaikkein merkityksellisimmiksi.

Kävelystä tulee matka isänmaasuhteeseen, sukupolvien ja kansojen olemassaolon oikeuteen ja jatkuvuuteen, kuvaus ihmisen perustarpeesta suojella jälkeläisiään nöyrtymiseen saakka: on hyväksyttävä, ettei ihminen voi hallita edes omaa arkeaan. Perusturvallisuus on etsittävä muualta tai opittava elämään sitä ilman. Maailmankuva, joka eroaa jyrkästi siitä, mitä me suomalaiset olemme oppineet.

Vaikuttava, hiljennyttävä ja äärettömän taitava teksti, jonka lukeminen ei ole vaivatonta - usein lukija tuskastuu, mutta teksti tarrautuu sinnikkäästi, eikä sitä voi pudistella itseään irti. Sillä se on totta, Lähi-idässä edelleen ja jatkuvasti. Mistä karmea muistutus on jälkisanoissa: kirjailijan oma poika kuoli sodassa romaanin kirjoittamisen loppuvaiheessa.

"Kun synnyin, elämäni muuttui käsittämättömäksi."

Kenelle: Tässä maailmassa eläville, sotaa ihannoiville tai sitä pelkääville, toisenlaisia maailmankuvia miettiville, erityisen tekstitaidon ystäville.

Muualla: Lumiomena vaikuttui ja sanoo kirjan pitävän sisällään yhden naisen kokonaisen maailman. Sirri sanoo romaanin parhaaksi puoleksi monipuolisuuden. Kirsiltä vahva suositus tälle huikealle teokselle. Hyvä ja vähäeleinen teos, sanoo Jokke.

David Grossman: Sinne missä maa päättyy. Otava 2015. Suomennos Markku Päkkilä.