torstai 28. tammikuuta 2021

Äänikirjakokemuksia

Olen tehnyt äänikirjakokeiluja. Nautin kirjoista esineenä, tekstistä kirjaimina, ihailen niiden jonoja ja selailen äkkiä pari sivua taaksepäin, tarkistan tekstissä mainitun nimen, kurkkaan kannen värin, luen uudestaan vaikuttavan kappaleen, äimistelen kekseliästä taittoa, jolla asiat tuodaan näkyviksi, suljen takakannen painokkaasti. Luettu! Fiilistelen pinoa pöydällä, suunnittelen jatkokäyttöä. Kaverille, omaan hyllyyn, kirjaston kierrätykseen...

Entä jos kaikki nämä elementit puuttuvat lukemisesta? Outoa ja riisuttua, mutta toimii tarpeissa, joita en edes tiennyt omaavani. "Kevytversio" lukemisesta - jollaisena vielä äänikirjakuuntelua pidän - viihdyttää kävelyllä ja muissa puuhissa, kun teksti ei ole niin tärkeä, että se pitäisi omin silmin nähdä. 

Tällaisina toimivat hyvin trillerit. Jännitys kasvaa tehokkaasti ääneen luettuna, mutta joka lause ei ole merkityksellinen. Tilanne kehittyy, vaikka jotain menisi ohi. On myös niin, että paperikirjassa on äänikirjaa helpompi hypätä jotain yli, jos kohta ei ole kiinnostava; silmäily kertoo kuitenkin, mitä menettää. Äänikirjassa niin ei voi tehdä. "Pakolla" kuunneltu tunnelma kasvaa. Kuuntelin Mats Strandbergin Risteilyn (suomennos Stella Vuoma). Huh. Pelotti. "Itämerellä ei kukaan kuule huutoasi."

Tietokirjoja ja elämäkertoja on hyvä kuunnella. Kun tekstiä ei tarvitse makustella, varsinainen asia korostuu. Toimii. Kuten jo kerroin, Tuomas Nyholmin Samu Haberin elämäkerta on mainio äänikirja. 


Perinteinen kaunokirjallisuus on minulle vaikeampi pala kuunnella. Huomaan, että ajatus harhailee helposti, kun en hahmota tekstiä selkeinä osina, kuten paperikirjassa teen. Venla Saalon Kukkia maan alla (linkki Tuijatan juttuun) on epäilemättä mainio kirja. Kuunneltuani sen minusta tuntui, että jäin jotain vaille. Kun keskittyminen välillä herpaantui - joku huuteli vierestä tai tuli muu katkos -, kelailin taaksepäin ja kuuntelin uudestaan. En oikein saanut kokonaisuudesta kunnon otetta, vaikkei kirja ole haastavaa luettavaa. REC-tyyppistä kokeellista kirjaa en edes uskaltaisi yrittää kuunnella!

Kokeilin myös Tommy Orangen Ei enää mitään -kirjaa (suomennos Jussi Korhonen), kesken jäi toistaiseksi, ei vetänyt. Emilie Pinen Tästä on vaikea puhua  (suomennos Karoliina Timonen) sujui helpommin, vaikken huomannut läheskään kaikkia hienouksia, joista linkkaamani Helmi Kekkosen juttu kertoo. Vähän hätäännyn: voinko edes sanoa kirjan lukeneeni, jos koen lukukokemuksen jäävän näin vajaaksi? 

Onneksi Jarkko Volasen Varjoihmiset oli sujuva kuunneltava (linkki Ompun juttuun). Juha teininä ja aikuisena, punk-ajan muistot, selkeät kaksi aikatasoa ja yhden kertojan näkökulma, pysyi kasassa ja kiinnosti. Kyllä, olen lukenut ja sisäistänyt. Ehkä alan oppia tämän?

Äänikirjoja kuuntelevat paljon kirja-alan ammattilaiset. Luulen, että he saavat niistä enemmän kuin tavislukijat. He ovat tottuneet etsimään tiettyjä rakenteita, kliseitä, muotoja. Ne löytyvät myös kuunnellessa. Paradoksaalisesti äänikirja toiminee hyvin myös vähän lukeville. Kun ei haeta tekstillistä hienoutta, vaan juonta ja tunnelmaa. 

Lopputulos: ei joko tai vaan sekä että. Äänikirjat laventavat lukemista. Kirjallisuuden korkeat laineet leiskuvat komeasti ja niillä voivat surffailla nekin, jotka eivät halua tai pysty ottamaan kirjaa fyysisenä esineenä. Tämä on ehdottomasti hyvä juttu. Samoin äänikirjojen valtava valikoima, helposti kenen tahansa ulottuvilla. Jo se pelkästään tuo lisää lukijoita kirjallisuuden pariin. Huonoa on se, että kirjailija hyötyy tästä surkean vähän (linkki Ylen uutiseen). Se ei ole reilua eikä hedelmällistä kirjallisuuden tulevaisuutta ajatellen. 

Itselläni on vielä treenaamista, jotta pystypäin saatan sanoa kirjan "luetuksi" kuuntelemisen jälkeen. Ja postata siitä. Toistaiseksi en ole merkkaillut kiinnostavia, mahdollisesti postauksessa siteerattavia kohtia, kuten paperikirjaa lukiessa teen. 

Nyt olen luke... eikun kuuntelemassa, vai sittenkin lukemassa, erityisen hyvää kirjaa, omakohtaista romaania uupumisesta. Kyseessä on Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt. Toistaiseksi olen haltioissani, samastun moneen ja iloitsen sujuvasta, tervejärkisestä sanomisesta. Mutta siitä lisää myöhemmin. Kuuntelemisiin, lukemisiin! 


 

4 kommenttia:

  1. Jep, äänikirjat ovat ihan eri genre kuin paperi-/digiversio. Itse kuuntelen kirjoja lenkillä ja joskus puutarhahommissa. Pidän huomattavasti enemmän siitä, että itse luen, saan siitä paljon enemmän irti. Mutta toisen ihmisen äänestä on seuraa juostessa, sekin on jotain. Valkkaan aina "kevyempää" kamaa korviin, niin ei haittaa, vaikka ajatus lähtee harhailemaan ja pari minuuttia menee vähän ohi juonesta. Siitä olen samaa mieltä, että jännärit sopivat hyvin äänikirjoiksi, tunnelmaan ja hyytävään tarinaan pääsee paremmin sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukemaan opittuani ikinä pitäny siitä, että mulle luetaan ääneen (jos kyseessä ei ole esim.tapahtuma, jossa kirjailija itse lukee). On vaikea hyväksyä se vieras/toinen ääni päässä. Mutta olen nyt hieman siedättynyt. Kunhan lukija on miellyttävä, en enää niin kiinnitä huomiota ääneen. Ei se silti omaa lukemista ihan vastaa.

      Poista
  2. En ole äänikirjaihmisiä. Kuunneltuna niin moni asia vilahtaa ohi. Ensimmäiset yritykset tein autossa vuosia sitten, aikaan jolloin äänikirjat olivat cd-formaatissa. Virhe, virhe, ajamiseni herpaantui tai tekstiä meni liikaa ohi. Ulkoillessani haluan nauttia luonnonäänistä.
    Lisäksi inhoan luureja, etenkin pieniä nappikuulokkeita. Pitkillä bussimatkoilla tai -lentomatkoilla saattaisi toimia.
    Blogimuistiinpanojen tekemisen koen hankalana.
    Ehkä jonain päivänä, jos vaikka tulee näköongelmia. Silloin äänikirjat olisi pelastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cd-kirjoja kuuntelin joskus pitkillä automatkoilla. Ylistän taas kerran Sinuhea ja Lars Svedbergia, sen yhdistelmän voittanutta ei vain ole! Parhaiten kuuntelu toimii mulle, jos samalla teen jotain fyysistä. Silloin ajatus ei karkaa niin helposti. Nappikuulokkeita en ole ikinä mukavia tavannut, varmaan niitäkin olisi, jos investoisi parempiin. Käytän langatonta kuuloketta, perinteisesti pään ympärillä, pysyy ja toimii hyvin. Olen kans ajatellut, että jos ja kun näkö joskus brakaa, on äänikirjojen aika. Hyvä nyt vähän harjoitella jo. Blogimuistiinpanot, jokusen lauseen olen rynnännyt kirjoittamaan, mutta esim. kirjanmerkkejä en vielä ole kokeillut käyttää. Kelailemaan varmaan joutuu joka tapauksessa?

      Poista