sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Roope Lipasti: Mikaelin kirja

Roope Lipasti on pitkän linjan kirjailija, jonka tuotanto sisältää suuren määrän lastenkirjoja ja aikuisten romaaneja. Muutaman olen lukenut, Virtasen historian ainakin, mutta kepeän humoristinen - vaikka asiansa tunteva - esitystapa ei ole juuri jättänyt muistijälkeä.

Onneksi nyt luin Mikaelin kirjan, sillä se on jälkensä jättävä. Ja erisävyinen kuin käsitykseni kirjailijan tyylistä. Lipasti kertoo kuvitteellisen, mutta tunnettuun historiaan pohjautuvan tarinan Mikael Agricolasta, etenkin tämän viime ajoista, jolloin Turun piispa Mikael joutuu matkalle kauas Moskovaan. Kuningas Kustaa määrää hänet yhdeksi arvovaltaiseksi jäseneksi lähetystöön, jonka on määrä hieroa sopua tsaari Iivanan kanssa. Ruotsi ja Venäjä ovat aselevossa, mutta Pähkinälinnassa solmitun rauhan rajoista on kiistaa.

Suostuisiko Iivana rauhaan ja sovittujen rajojen noudattamiseen? Ja miten joukkio selviäisi pitkästä matkasta? Mikael ei ole ilahtunut kunniasta olla mukana, vaikka:

"Jos jotakin hyvää halusi matkasta ajatella, olisi se työrauha. Matkalla hän saisi keskittyä omiin asioihinsa, kun hänen ei tarvitsis hoitaa seuraakuntaansa. Hänellä oli myös kirjansa mukana, tyhjiä sivuja täytettäväksi, mustettakin yllin kyllin ja sulkia kokonaisen hanhilauman verran. Matkalla hän voisi kenenkään häiritsemättä viimeistellä teostaan."

Tekeillä oleva teos ei ole Jumalan sanaa - kuten Mikaelin vaimo Birgitta joutuu huomaamaan joutuessaan sen vuoksi hankaluuksiin - mutta Mikaelille tärkeä: miehellä on valtava tarve käyttää sanoja, selittää asioita, kirjata asioita muistiin, kirjoittaa. 

"Mikael on oppineista oppinein, siitä ei pääse mihinkään. Mies on syntynyt sulka kädessään, niin hän itsekin sanoo, eikä ihme, sillä niin sujuvasti kynä hänen kädessään liitää."

Matka on lievästi sanoen vaarallinen ja vaikea, paitsi tavoitteiltaan myös käytännössä, sillä reessä istuessa saa havaita muun muassa, että "piispan takapuoli ei ole tehty laadukkammasta aineesta kuin muidenkaan." Ei Birgitallakaan ole helppoa kotona Turussa ilman rakkaan ja viisaan aviomiehensä tukea. Hän joutuu ratkomaan piispantalon, äitinsä Margareetan ja poikansa Kristianin hoitamisen tuomat pulmat yksin. Ja niitä riittää, sillä vaikka piispa perheineen on kunnioitettu, kansa puhuu mielellään pahaa ylemmistään, jos tilaisuus tarjoutuu. Uskomatonta, miten suosio voi muuttua nopeasti - kuin yhdellä somenostolla nykyisin. 

"Kun hän kohtaa kaupunkilaisia, nämä joko kääntävät päänsä pois tai tuijottavat aavistuksen liian kauan. Aluksi hän luulee kuvittelevansa, mutta ei se niin ole. Rouvat eivät tule kyläilemään, he karttavat häntä, ja jos hän kulkee ihmisten ohi torilla, keskustelu tyrehtyy. Hän pitää päänsä niin pystyssä kuin voi, tervehtii jokaista vastaantulijaa, sillä se on ainoa oikea tapa. Hän on kaiken tämän yläpuolella. 

Eikä hän kuitenkaan ole."

Mikael Agricola oli todellisuudessa vastaavalla matkalla. Hänen ajatuksensa, henkilökuvaukset ja muut arkisemmat kirjan tapahtumat saattaa hyvin kuvitella todenperäisiksi, niin sulavasti Lipasti ne historiaan lomittaa. Mikael on suurmies jo aikanaan, Lipasti kuvaa, kiihkeä ja isosti ajatteleva, nopeasti oppiva, Jumalaa kunnioittava ja perhettään rakastava. 

Henkilökuvan lisäksi kirjassa on monenlaista 1500-luvun ajankuvaan liittyvää: arki ja koti, ura ja työ, nainen ja mies, köyhä ja rikas, ystävä ja vihollinen, kaikki tämä ristiveto on mukana ihmisen kokoisena, lämmöllä kerrottuna, huumorillakin, muttei pelleillen. Reseptissä on ripaus road-movieta, kourallinen rakkaustarinaa, tujaus dekkarimaisuuttakin. Pääraaka-aine on miestä vimmaisesti ajava voima, intohimo ja ase: 

"Minun aseeni ovat mahtavampia kuin suurimmat tykit ja vahvimmat sotilaat. Sinun valtakuntasi on aina riippuvainen talonpoikiesi määrästä ja uskollisuudesta. Minun sanani eivät lopu saati petä koskaan."

Kirja on hieno kunnianosoitus miehelle, josta saamme kiittää kirjakielemme ja kirjallisuutemme syntyä, ja kelpo näyte Lipastin sujuvista kertojantaidoista ja erilaisten tyylien hallinnasta. Samasta päähenkilöstä on tulossa toinenkin romaani tänä syksynä, Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa. Millaisenkohan kuvan hän kirjassaan Agricolasta piirtää? 

Kenelle:
Historiallisella herkutteleville, Turun tuntijoille, intohimotyötä tekeville, tarinanystäville. 

Muualla: Helposti lähestyttävä ja matalan kynnyksen tietokirja, sanoo Mannilainen ja vinkkaa teosta oivaksi isänpäivälahjaksi. Kerronnan eloisuus miellyttää Tuijaa: "...samoin se, että aika, tavat ja tapahtumat näyttäytyvät kummankin aviopuolison kannalta."

Roope Lipasti: Mikaelin kirja. Atena 2021. Kansi Elina Warsta. 


4 kommenttia:

  1. Uskomattoman hieno kirja Agricolan pariskunnasta. Olen historiallisilla kirjoilla herkuttelija, joten kirja sopi minulle erittäin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopi minullekin, Mai, näin hyvin tehtynä kuin Lipasti komeasti sen tekee!

      Poista
  2. Minulla on kokemusta vain joistain satunnaisista Lipastin kolumneista jotka ovat olleet aika humoristisia. Jännä aluevaltaus tämä Agricola, mutta kiinnostavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä, jännä mutta kiinnostava, ja ennen kaikkea erittäin onnistunut aluevaltaus!

      Poista