Silja-Elisa Laitonen: Haavat, Laura Manninen: Levottomat pilvet

Silja-Elisa Laitosen Valinta on vaikuttava teos sodan arjesta, naisen silmin. Seuraava teos Haavat jatkaa samalla inhorealistisella mutta todella kiinnostavalla linjalla. Näin suoraa puhetta rintaman, naisten ja kotirintaman tapahtumista kuulee harvoin jos koskaan. 

Jatkosotaa ja rauhan ajan alkua kuvataan Raakelin kautta. Nuori nainen ei kirjan alussa voi hyvin, mutta aloittaa opiskelut huomatakseen, ettei arkkitehtikoulutus ole sitä, mitä hän haluaa. Sekin on muuten poikkeuksellista, että Raakel tulee ns. hyvästä perheestä eikä hänellä ole rahahuolia. Muita kuormia kyllä, kuten sukurasitteet, sodan lisäksi. Vanhemmilla Armaksella ja Gretalla on omat omituisuutensa, ja Raakelin ihaileman Elisabeth-tädin salaisuus paljastuu. 

Kirja kertoo itsepäisen Raakelin työstä rintamalla sekä haasteista perheen ja aviomiehen kanssa. Sotasankarit eivät aina ole sankarillisia, eikä kotonakaan ole helppoa. Mielenterveyden ongelmat nousevat poikkeusolojen jälkeen esiin entistä selvemmin. 

"- Mitä sinä pelkäät eniten? Voitto kysyi. Kysymys lamaannutti Raakelin. Tässä hetkessä hän pelkäsi kaikkea ja kaikkia, itseäänkin. Hän ei jaksanut tätä elämää, miksi hän edes oli jäänyt henkiin! Kyyneleet valuivat hänen kasvoillaan. Miksi niin moni oli kuollut, mutta hänenkaltaisensa oli selvinnyt sodasta elossa? Eihän hänellä ollut mitään intoa elää ja rakentaa elämäänsä, saati sitten uutta uljasta Suomea."

Sodan päätyttyä ympäristössä riehuvat sodanjälkeiset paineet: jälleenrakentamisen nurjat puolet tulevat eläviksi. Raakelin on tehtävä valintoja muun muassa ammattinsa suhteen, ja yllätyksekseen hän huomaa haaveilevansa poliisin työstä. Siinä hän voisi hyödyntää rintamalla hankittua kokemusta kovista paikoista ja samalla auttaa yhteiskunnan heikoimpia, orvoiksi jääneitä lapsia. Ajan poliisityön kuvaus kirjassa on paneutunutta ja kuvaa hienosti ongelmien kirjoa Helsingin kaduilla. Naisten asema oli kehno ja työnsaanti heikkoa, kun miehet palasivat. Irtolaisuus kasvatti rikollisuutta, poliisipula oli polttava.  Kirjailija on itsekin ollut poliisi, ja se näkyy. 

"Avierotilastot ampaisivat hurjaan nousuun ja kirkko yritti parhaansa mukaan kitkeä uskottomuutta ja yleistä irstailua. Sodan patoumat alkoivat saada sijaa katukuvassa yhä enemmän, ja se näkyi kaduilla humalaisten lisääntyneenä joukkoja. Yhä useammin hortoilija oli nainen."

Luulen, että monille kirjan kuvaama kaupunkilainen maailma oli sodan jälkeen todempi kuin isänmaallisten laulujen alhosta nouseva isänmaa. Sotatraumaiset, perheensä ja kotinsa menettäneet olivat osa yhteiskuntaa, huoltopoliisin "lomakkeista näkyi se puoli Suomesta, jota jälleenrakennuksen huumassa olevat eivät halunneet katsoa." Yksi poliisin tehtävistä oli kerätä "hulluja", kuten tuolloin sanottiin, ja kuljettaa heitä hoitoon Lapinlahteen tai muualle. Homoseksuaaleja kerättiin ja rangaistiin lain voimin. Myös abortin teko oli laitonta. Työ- ja pakkolaitokset täyttyivät. 

Raakel päätyy töihin Hietaniemen poliisiasemalle. Hän on vielä nuori, mutta on kokenut paljon ja jo selättänyt suuria haasteita, myös itsensä kanssa. Tukea hän ei juuri saa mistään, mutta hänen ilokseen oli opintoajalta löytynyt uusi luotettu ystävätär ja eräs vanha, kadotettu ystävyys elpyy. Laitapuolen lisäksi muutama mukavakin tapaus kuvataan, kuten retki Mustikkamaalle ja Kolin-matka. Kun 1950-luvun alkuun päästään, juhliakin jälleen järjestetään ahkerasti, elokuvissa ja juuri avatulla Linnanmäellä sekä Messuhallilla käydään. "Kaikki alkoi olla toisin, sotavelka oli pian maksettu ja horisontissa siinsivät olympialaiset." 

Miten Raakelin elämä lutviutuu ja etenee? Jään kiinnostuneena odottamaan jatkoa.

Kirja on Suviranta-sarjan toinen osa, mutta kustantaja mainitsee sen itsenäiseksi: ehkä se tosiaan toimisi myös ensimmäistä osaa lukematta. 

Kenelle: Naisen asemasta kiinnostuneille, romantisoimatonta kuvausta kestäville, Helsingin historiaa ahmiville, poliisin työstä uteliaille.  

Silja-Elisa Laitonen: Haavat. Tammi 2023. Kansi Emmi Kyytsönen. 

Levottomat pilvet kertoo myös valinnoista, muutoksen pakosta ja eron vaikeudesta, mutta tässä ajassa ja lempeämmällä katsannolla. Luonto-ohjelman radiotoimittaja Tuulian jättää mies Teppo yllättäen. Teknisistä laitteista tulee Tuulialle ongelma, ja hänen lähellään myös eläimet alkavat käyttäytyä oudosti. 

"- Käänny oikeaan, navigaattori sanoo seuraavan liittymän kohdalla. Vilkaisen karttaa, mielestäni tässä piti kääntyä toiseen suuntaan. - Eikö se ollut vasemmalle, pohdin ääneen. - Sinun pitää ryhtyä valitsemaan oikein, laite sanoo. - Miten niin oikein? - Sinun pitää ryhtyä valitsemaan oikea polku. - Mitä hemmettiä? Tämä on moottoritie eikä mikään polku. - En löydä ketään Mitä Hemmettiä -nimistä henkilöä." 

Aarnin tarina liittyy sekin eroon tärkeästä ihmisestä, kuuluisan äidin kuolemaan. 

"Ei kai kuolemastasi tule lehtijuttuja? En halua puheluita toimittajilta, en halua muistokirjoitusta. En halua, että kukaan tietää sinun kuolleen. En halunnut koskaan sanoa, että olet sitä toistakaan. Nyt en tiedä, kumpi on pahempi." "Toiset koukuttaa alkoholi, toiset algoritmi. Sinä olit toisen palveluksessa ja minä olen toisen."

IT-asiantuntijana Aarni tuntee teknologian, mutta kaipaa luontoon, kuin vastakohtana kaikelle aiemmin kokemalleen. Luonnollisesti Tuulian ja Aarnin tarinat risteävät. 

Hyvähenkinen tarina on miellyttävää luettavaa ja helpottavaakin sikäli, ettei se kurota suuria, vaan pysyy ihmisen kokoisena.

Laura Manninen: Levottomat pilvet. Otava 2023. Kansi Elina Warsta.