Sukututkimusta ja sukutarinoita

Siemenestä se lähti, kuten teemaan kuuluu. Nimittäin Anna Kortelaisen Siemen-romaanista, jossa sukututkija, helsinkiläinen nykyajan Nina tuntee vetoa historiaan. Hän on erikoistunut tekemään sukututkimuksia Karjalan Kannaksella asuneille suvuille, jotka ovat kadottaneet juuriaan.

Kun Nina saa toimeksiannon kruununhakalaiselta kulttuurisuvulta etsiä jatkosodan melskeissä kadonnutta majuria, hän pistää itsensä peliin kaikella taidollaan ja kokemuksellaan. Viipuri on Ninalle rakas paikka, jossa hän vuokraa asuntoa ja sukeltaa suomalaisten muistoihin paikan kautta. "Asuminen Viipurissa oli sekä tasoittanut että terävöittänyt havaintoja." Pikakäynneillä havaitsee vain ikävät muutokset, asumalla on "aikaa katsella ja tottua".

Kadonnut majuri Asser Luikka oli harrastanut botaniikkaa: hän oli jo lapsena viehättynyt kasveista, niiden kyvystä laajentaa reviiriään, siirtyä ja muuntua tarpeen mukaan. Saamme lukea hänen elämästään toisessa aikatasossa, asua niin Viipurissa kuin Helsingissä. Ja osallistua sotaan, valitettavasti. Mutta kuka olisi tullut ajatelleeksi, miten paljon kasvillisuus kertoo historiasta?

"Osalla Itä-Karjalassa nyt elävistä botanisteista oli laajempi tehtävä kuin vain kartoittaa uusien alueiden kasvistoa. He halusivat osoittaa Äänislinnan lajikartoituksen avulla, että kaupunki oli ollut hyvin vilkas rautatien solmukohta ennen kesää 1941. Lajirunsaus paljasti, miten paljon kaupunkiin oli koottu viljaa, elintarvikkeita ja sotamateriaalia. Tämän katsottiin todistavan, että siellä oli suunniteltu pitkään hyökkäystä Suomen puolelle."

Asserin perhe muutti evakkoina Suomeen, mutta majuri itse määrättiin sodan aikana Viipuriin, lapsuudenkaupunkiinsa, hallinnon tehtäviin: vastamaan Kannaksella sotivien suomalaisten ruokahuollosta. Pesti on iso, mutta mies on tyytyväinen, ettei hänen tarvitse vastata koko Suomen ruokahuollosta: "Kansanhuolto oli paljon paljon ristiriitaisempi ja vaikeampi tehtävä." Säännöstely ja mustan pörssin valvonta olisivat olleet kova pala: kuka naisista, lapsista ja vanhuksista jätetään niukalle, miten suhtautua siihen, että suomalaisissa kävi ilmi vastenmielinen "uinuvan keinottelijan, lahjojan ja varkaan" piirre?

Arvattavasti majurin ja Ninan tiet risteävät, mutta mutkaisen ja hengenvaarallisen tien kautta. Ihmiset kiinnostavat enemmän kuin kasvit, joten myönnän lukeneeni lajien yksityiskohtaiset kuvaukset kursorisesti. Samoin Viipurin kadun- ja talontarkat kuvaukset, joita Kortelainen listaa anteliaasti. Mutta ihailen faktatietoa ja paneutumista! 

Kirja ei ole helpoin luettava, muttei liene tarkoituskaan. Kiinnostava kokeilu romaanin ja tietokirjan rajamailla. Laajemmalle suosiolle ongelman tuo se, ettei se selkeästi määrittele itseään kummaksikaan, tietoa on ahdistavan paljon. Noin 70/30 sanoisin, tietokirjan hyväksi. Mutta viehätyin silti älyllisestä haasteesta ja uskon kirjan kiinnostavan Viipurista kiinnostuneita ja sukututkimuksesta viehättyneitä.

Muualla: Leena Lumi sanoo kirjan tulleen ihanan liikaa iholle. Kirja hyllyssä sanoo tarinan olevan ytimeltään kiehtova ja salaperäinen, mutta jäävän valtavan tietomäärän jalkoihin. 

Anna Kortelainen: Siemen. Tammi 2016. Kansi Kukka@ Svan 824/Dreamstime.com. Muita kuvia: SA-kuva ja M. Pietinen.

Saman tien sukututkimukseen Puolet minusta -tv-sarjan myötä. Ylen sarja kuvaa Helin ja JP:n tuntemattoman isän etsintää tutkimuksen keinoin, jotka osoittautuvat  hämmästyttäviksi. Miten monia reittejä nykytieteellä on selvittää sukujuuria, asiakirjojen, netin ja laboratoriotestien avulla! Sarja on taitavasti tehty tunnusmusiikkia myöten  Se esittää draamaa ja totta vuorotellen, kuten tehokasta ja muodikasta on. 

Henkilöt on valittu nappiin, ja eteneminen isän etsinnässä on parasta trilleriä. Eräs asia minua häiritsi: henkilöiden äidin dramatisoitu "hurjan nuoruuden kuvaus", jota ylikorostettiin - ymmärrän, että sisältöä tarvittiin, mutta miksei isän "hurjaa" nuoruuutta kuvattu vastaavalla tavalla? Tiedän vastauksen: sarjaa tehdessä ei tiedetty, onko isä elossa vai ei, mutta äiti oli jo todistetusti kuollut. Ei tunnu silti hyvältä äidin kannalta, vähempikin osoittelu olisi riittänyt, onhan miehen ja naisen kohtaamisessa molemmilla puolet vastuusta. Ehkä jopa enemmän osapuolella, jonka elämä ei ole niin sekaisin kuin äidillä ilmeisesti oli. 

Mutta tutkijoiden osuus Sanna Meriläisen ja Hanna Milanin täpäköine kommenteineen ja viesteineen on mainio, samoin Ira Vihreälehdon, joka toimi myös juontajana. Rakenne pysyy kasassa ja pätevää tietoa kertyy. Päätähtiä ovat kuitenkin isäänsä etsivät Heli ja JP, kuten kuuluu. Heille rohkeudesta isot pisteet! Esiintyminenkin sujuu kuin ammattilaisilta ikään. Uskon, että heidän tarinansa rohkaisee monia tutkimaan juuriaan. Kyynelittä ei selvitä tutkiessa eikä katsoessa, kova kolaus on myös eräiden sukulaisten yhteydenottokielto. Sellaistakin tapahtuu, vaikka on vaikea ymmärtää, miksi. Julkisuuden pelosta, omaisuuden jaon kauhusta, silkasta itsekkyydestä? Tuskin sukujuuriaan etsivät havittelevat rahaa tai gloriaa, sen verran raskas prosessi on. Uskon tarpeen kumpuavan syvemmältä, ja peruskysymys toistuu sarjassa usein: kuka minä olen?

Hurjan koukuttava sarja, päätin heti rueta isona sukututkijaksi. Muiden muassa Hesari kertoo sarjasta. 

Puolet minusta. Kahdeksanosainen dokumenttisarja Yle Areenassa 20.12.2023 ja Yle TV1:ssä 27.12. alkaen. Kuva: Yle. Tunnusmusiikki Tero Vesterinen, Turkka Vuorinen, esittäjänä Tero Vesterinen ja hänen tyttärensä Unna. 

Luontevasti pääsen tästä kertomaan kirjasta Minne katosi Antti Järvi, joka voitti vuoden 2023 Tieto-Finlandian. Voitto ja kiinnostus kirjaan, jota on myyty ja luettu ennätysmäisesti (taitaa painos olla taas loppu), kertoo sekin juurien tutkimuksen merkityksestä ja aiheen suosiosta. Ilmiö on suorastaan räjähdysmäinen: se on muotia, mutta uskon, että taustalla on jotain syvempää. Maailman epävarmuus saa ihmiset etsimään kiintopisteitä, kuuluvuutta, kiinnittymistä. 

Kirjailija Antti Järvi selvittää isoisoisänsä Antti Järven vaiheita, jotka ovat erikoiset: mies jäi Neuvostoliiton puolelle jatkosodan päätyttyä. Raja siirrettiin nykyiseksi, Karjala jäi viholliselle, samoin vanhempi Antti Järvi. Miksi? Miksei hän evakoitunut Suomeen, kuten hänen perheensä ja muu Karjalan väestö? Oliko kyseessä pakko vai vapaaehtoinen valinta? Mitkä olisivat olleet perusteet, molemmille vaihtoehdoille? Järki ei riitä käsittämään, uskon kirjailijan päättelevän, sillä hän dramatisoi isovaarinsa tilannetta:

"Hän seisoi pienessä väkijoukossa katselemassa, kun Lahdenpohja lipui rajan taakse ja siirtyi osaksi sosialistista valtiota. Kaikki tapahtui kuin taikasauvan heilautuksesta. Katsoiko hän perään, kun viimeisetkin suomalaiset joukot poistuivat paikalta?"

Sinnikkäästi nykyinen Antti Järvi tutkii isovaarinsa elämää. Onnekkaasti hän pääsee vielä käymään Venäjän puolella, viime hetkillä, näkemään paikkoja, joissa tosin ei enää ole paljon jäljellä suvun ja yhteisön elämästä. Mutta talon, jota isovaari ei halunnut jättää! Tarinasta avautuu kuitenkin uusia näkymiä ajan henkeen, aatteisiin ja ihmisen vaihtoehtoihin tuona aikana. 

Järvi ei ehkä halunnut hylätä perhettään, vaan kuvitteli saavansa heidät luokseen, aloittavansa uuden elämän rakkaassa kodissaan. Vai ottiko seikkailun- ja riskinhalu vallan - tai oliko hän liian laajakatseinen ja vallanpitäjiin luottavainen? Olihan mies elänyt Amerikassakin nuorena ja tunsi kansainvälisyyden ja maailman avarammin kuin useimmat muut. Tai mahtoiko olla kyseessä väkivaltaisempi tapaus, ajankohdan ja poliittisen tilanteen huomioiden? 

"Kirjeissä hän yritti houkutella luokseen vaimoaan ja Väinö-poikaa. Hän ei varmastikaan ajatellut, että ero olisi lopullinen."

Tarina rakentuu oletusten ja hatarien tietojen varaan mutta uskottavasti, sen vähän faktan perusteella, mitä oli saatavissa. Sanna-vaimo yrittää saada tietoa viranomaisilta moneen kertaan. "Toivoen selventävää vastaustanne merkitsen, kunnioittavasti." Onko juonipaljastus, jos kerron, että sinetti miehen maanpäälliseen elämään saadaan? Hämmästyttävä ja avartava ajankohdan, vasemmistoaatteiden ja elämän kuvaus siitä kuitenkin muotoutuu, aukkoineenkin, joita jättää miehen omien mietteiden puuttuminen. Perheessä "Antti Järvestä tuli salaisuus, josta ei puhuttu." Ei ihme, että kirja kiehtoo lukijoita.

Kenelle: Puhumattomasta historiasta kiinnostuneille, nyky-Suomen alkuaikoja pohtiville, Karjalan suvuista kasvaneille, sukutarinoita ahmiville. 

Muualla: Amma pitää lajityypistä, jossa tarina aukeaa lukijalle/kuuntelijalle samaan tahtiin kuin kirjailijalle itselleenkin. Jorma Melleri arveli (oikein) kirjaa Finlandia-voittajaksi. 

Minne katosi Antti Järvi? Gummerus 2023. Kannen suunnittelu Jenni Noponen, kuvat kirjailijan kotiarkisto ja Shutterstock.