sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia.

Vuoteni kruunaa Sirpa Kähkösen hieno 36 uurnaa. Helppo luettava se ei ole. Lyö ilmat pihalle, sanoi joku osuvasti. Ymmärrän täysin Jorma Uotista, joka valitsi kirjan Finlandia-voittajaksi ja kertoi saavansa siitä edelleen flashbackeja, takautumia omiin muistoihinsa. Sama täällä! Siksi lukeminen on hidasta, teksti avautuu pätkittäin, ja lukeminen vaatii mietintää sekä soittelua milloin äidille, milloin tädeille, joita kiusaan kinuamalla lapsuusmuistoja tai mitä vain kerrottavaa vanhoista ajoista.

Kirja ei siis tunnu talttuvan valmiiksi millään, mutta ehkä jo sen verran, että siitä voi mainita. Se on kiinnostava siksikin, että teos on uudenlaista Kähköstä sekä tyyliltään että sisällöltään, irtiottoa realismiperinteestä mutta samalla hänen henkilökohtaisin kirjansa koskaan. Riitta-äiti kuoli vuonna 2022, joten nyt oli hetki kertoa hänen tarinansa. Terapiakirja, kyllä, mutta muotoiltu niin kauniisti ja koskettavasti, että lukija voi samastua moneen ja kuvitella lisää, kurkata toisiin mielenmaisemiin ja suomen kielen herkkiin vivahteisiin. 

Tarina sinänsä ei ole kaunis. Edellisten sukupolvien armottomuus lastenkasvatuksessa, poliittiset tapahtumat, jotka perheessä vaikuttivat rajusti, ja Riitan pomppuinen elämä, jonka oli katkaista alkuunsa liikenneonnettomuus. 15-vuotiaana saatu aivovamma muutti ihmistä ja epäilemättä vaikutti kaikkeen tulevaan. Sirpa-tyttären olot ristiriitaisen, myöhemmin holtittoman äidin kanssa olivat pelottavat ja sekavat, mutta onneksi oli mummo Anna Heleena, äitihahmo ja hoitaja, ja ihaileva ukki. 

Nyt tytär tekee treffit Tuonen Tytin ja sukunsa menneiden naisten kanssa ja käy äitinsä elämää läpi silmästä silmään. Mummon anoppi Agatha oli ollut ankara miniälleen, ei hyväksynyt tätä koskaan.  Kuvio, joka oli entisaikaan valitettavan tavallinen, olen ymmärtänyt omistakin isovanhemmistani, vanhemmistanikin. Tuttava sanoo kirjassa: "Siinä suvussa vaan pojat oli merkityksellisiä. Tytöt ei olleet mitään." Asenne piti ja periytyi. Sirpa puhuu äidilleen. "Kotona sinua ei ollut kaivattu. Tai niin sinä ainakin koit. Kotona sinä olit liika." Auts. Naiset kuitenkin jatkoivat sukua, vaikka lapsikuolleisuus oli suurta, miehet sotivat ja arki oli niukkaa ja työlästä. 

"Ylipäätään kai kasvuympäristössäni oli tapana ajatella, että miehiä ei välttämättä tarvita, että heidän varaansa ei pidä mitään rakentaa. Jotenkin se oli emansipatorista mutta myös katkeraa. Jotenkin kieltämisen kautta saatiin helpotusta siihen tunteeseen, että kaikesta piti aina selvitä itse."

"Tyttöjen, naisten ja pienten poikien tehtävä oli odottaa. Aikuisten miesten ja sellaisiksi pyrkivien tehtävä oli palata."

Joskus mies saattoi palatakin, kuten ukki Lauri, josta tiedämme jo aiemmista kirjoista. Laivoilla, sodassa ja punavankileirillä ahavoitunut. Mutta ei mennä nyt siihen, tämä on naisten tarina, Riitan lisäksi Sirpan, jonka oli vaikea hyväksyä äitinsä olemista sellaisenaan:

"Sitä minä en perinyt. Varmuutta paluun turvallisuudesta. Isälläsi oli koti, johon palata, ja äiti, johon turvautua. Vaimo johon turvautua. Aate ja toverit joihin tukeutua. Sinulla oli koti, johon palata. Vanhempasi, vaikka kovat ja väsyneetkin. Sinulla oli myöhemmin itse perustamasi koti. Kyllä, äiti, sinä itse perustit kotisin ja teit siitä sen mikä se oli. Sinulla oli koti. Ja lapset, joihin turvautua." 

Kirjan henki ei silti ole katkera, vaikka syytä hyvinkin olisi, ja pieneen Sirpaan tutustuva lukija suorastaan toivoisi enemmän vihan purkautumista. Anna tulla! Mutta se ei sovi Kähkösen kypsään tyyliin, joka on selittävä, selvittävä, ymmärtävä, kurkotus kaiken pahan yli. Rakastavakin, käy ilmi. Kirjailija kertoo raastavia asioita, välillä julman suoraan mutta usein kieputellen sanoja taidokkaasti niin, että hitaammalta lukijalta menee hetki oivaltaa, mitä oikein sanottiinkaan ja ennen kaikkea, mitä tarkoitettiin. Siksikin sisäistäminen kestää. Savon murre vilahtelee muttei hallitse. Turhia lauseita ei ole, kaikella on merkitys, ainakin äidin selittämiseen ja tunteiden purkamiseen.  

"Ehkä meidän jokaisen tarina lopulta kertookin siitä, miten parhaat tarkoituksemme tulkittiin väärin, miten aika muutti päämääriämme tuntemattomiksi itsellemmekin. Mutta en vielä lakkaa etsimästä puuttuvia osia, en vielä luovuta niiden sovittamisesta yhteen, sovinnosta. Sovituksestakin, ehkä."

Prosessi on käyty läpi ja kirjattu. Ulos oksennettu, koettu ja kuviteltu, oudoista osista koottu ja sanoiksi kudottu. Toivon ja uskon, että kudos lämmittää tekijää. Lukijaa se välillä kylmää mutta vastustamattomasti kietoo sisälleen. Siihen voi palata avaamalla kirjan, minkä varmasti teen vielä monesti ja löydän palasia lisää.

Kenelle: Henkilöhistoriasta kiinnostuneille, suomalaisuuden ystäville ja savolaisuutta sietäville, menneiden sukupolvien elämää tutkiville, katkerille ja kiitollisille.

Muualla: Paljas ja kaunis teos irti päästämisestä, sanoo Kirjaluotsi

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. Siltala 2023. Kansi Jenni Saari, kuvat Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.


8 kommenttia:


  1. Hyvää alkanutta vuotta, jatketaan rakasta lukuharrastusta tänäkin vuonna.
    Kirja on vielä jonossa, odotan, että pääsen pujahtamaan tarinaan.
    Kun ikävuosia tulee, lapsuus muistot alkavat nousta mieleen, ne vanhat asiat sieltä alkavat kiinnostaa, vanhenemista kaiketi.
    Kun on lukenut oikein hyvän kirjan, se elää mielessä kauan, jättää jonkinlaisen jäljen lukijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistoja ja historiaa, ne alkavat kiinnostaa toden teolla, olen myös huomannut. En ihmettele historiallisten romaanien suosiota! Mutta myös lähempi historia, kuten tässä, on kiinnostavaa.

      Poista
  2. Tämä on kieleltään, tyyliltään ja rytmiltään upea kirja.
    Jorma Uotinenkin kiinnitti huomionsa kirjan rytmiin. Tuntui pahalta, että hänen asiantuntemustaan palkinnon saajan valinnassa oli kritisoitu. Uotinen on ollut himolukija pienestä pitäen ja päässyt avustajaksi teatteriin jo lapsena, ja ovathan taiteen lajit yhteydessä toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jorma Uotinen oli pätevä valitsija. Outoa olisi minusta myös se, että joku kirjailija tai kirja-alan ihminen tekisi valinnan: piirit ovat Suomessa niin pienet, että puolueettomuus olisi koetuksella. Tanssikilpailu on eri juttu, kun siinä on eksaktit menettelyt ja ammattilaisen nähtävissä, osaako joku ne vai ei. Kirjoissa ihan niin ei ole, ja esiraati karsii jo selkeästi "virheelliset".

      Poista
  3. Kiitos vaan edelleen syntymäpäivälahjasta! On kyllä upea teos, erityisen vaikutuksen tekee se lempeys, mikä tekstistä huokuu vaikeista tapahtumista ja tunteista huolimatta. Olen hyvin iloinen Finlandia-palkinnosta ja siitä, että se tuli Kähköselle juuri tällä kirjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi synttäreistä, ja kyllä, teos on häkellyttävä ja upea. En ehkä ihan tajua sitä anteeksiantavuuden tarvetta. Jos äiti on p**ka, pitääkö se niellä?

      Poista
  4. Suurin odotuksin sain kirjan, kannoin kotiin ja illan hämärtyessä lukemaan. Teksti tyrmää lukijan, ajatukset hajoavat, leijailevat kuin hiutaloiva pakkaslumi taivaalta. Lukija uupui, oli otettava aikalisä lukemisesta, sitä on nyt jatkunut, tartuin taas kirjaan aikomuksena lukea se. Teksti ei vaan vedä mukaansa, vika lienee lukijassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt iskee hermoon, luulen! Kuka sitä kestäisi sekuntiakaan enemmän kuin on pakko. Tai sitten on päinvastoin niin, että oma kokemusmaailma on ihan toinen. Ei se silloin iske. Ja se on hyvä niin. Kirjoja piisaa, jokaiselle.

      Poista