Junantuomat ihmettelevät ihmispaljoutta, hevosrattaiden ja sotilaiden määrää, ja Milda-isosisko yrittää olla toljottamatta maalaisesti. Hänelle on luvattu palveluspaikka, jonne veli Helge tytön vie - kun veli lopulta löytyy. Milda on kiukkuinen siskolleen, jota sanotaan Leluksi. Lämpimästä sisarusrakkaudesta ei ole tietoakaan: isosisko yrittää päästä pienemmästään eroon, on aina yrittänyt. Lelu on vielä lapsi ja tottunut olemaan outo, alituisesti moitittu, mutta muitakaan hänellä ei ole kuin Milda.
"Minä tyhmätär rumukka risalelu seison siinä pitkään jalat kylminä ja suu raollaan, ja pikkuharakka kiipeää olkapäälleni ihan hiljaa kaikki sulat pörhössä, nokka kiiltävänvalppaana."
Valmaan tutustuminen auttaa Lelua, jonka pää toimii toisin kuin useimmilla ja usein särkee. "Miksi miksi miksi. Olen näin kauhea. Miksei kipu lopu koskaan. Haisuräsy ja rumukka ja väärä, ihan turha."
Työtä hänkin saa henkensä pitimiksi ikää isommaksi valehtelemalla. Arki on karua ja nälkäistä, mutta tytöt pärjäilevät, tekemistä pelkäämättöminä. Mielessään Lelu elää omissa maailmoissaan eikä tiedä elämisestä edes perusasioita. Niinpä hän on otollinen hyväksikäytölle. Ei palvelijan ja herrasväen välinen juopa jälkimmäisten vapauksineen ole kenellekään naiselle vieras asia.
"Lyön itseäni rintaan ja vatsaan, katson itseäni niin kuin Milda katsoisi tai niin kuin äiti katsoi, vaihdokaspenikka revi itsesi kahtia. En luule olevani mikään, lupaan että en."
Helsingin esittely saattaa tyttöjen tarina. Ja ajan isojen tapahtumien: jälleen tsaari syöstään vallasta, jälleen syttyy punainen lyhty Hakaniemeen työväentalon ikkunaan, jälleen ryöpsähtävät vihat ja veret ja syntyvät surut ja traumat, joista pyristelemme irti edelleen. Tapahtuvatko pahimmat teot silti piiloissa ja varjoissa?
"Lelu se oikeastaan todellinen peto oli eikä tämä kaupunki. Se näännytti kaikki, jos sen yhtään päästi lieastaan."
Tarinaa kertoo Milda tarkkaavampana, aikuisempana, myös itsensä ulkopuolisten tapahtumien kertojana; Lelu tyylillään, päänsä ja mielensä vankina. Arvostan ratkaisua: vaikka aineksia voisi olla useampaan näkökulmaan, kirjailija on pitäytynyt vain kahteen. Ja se riittää mainiosti, romaanin näkökulmien runsaus voi olla väsyttävää luettavaa.
Komea ja eläväinen suomen kieli on kirjan suola. Arvostan myös vakavaa aihetta, tyttöjen ja naisten hyväksikäyttöä, joka lienee ennen ollut maan ja maailman tapa muttei täysin kadonnut: jokainen nainen varmasti tunnistaa tilanteita, joihin yksin kulkevana saattaa joutua, kuten tytöt kirjassa.
Yhteiskunnan muutos ja kaupungistuminen ovat siinä kiivaassa alussaan, mutta tarina ei kannattele ihanaa nostalgiaa, päinvastoin. Noista ajoista on onneksi edistytty, mutta nykypäivänä herää pelko siitä, miten kauan saamme hyvän kehityksen pitää, kun maailma kertoo muusta kuin tasa-arvon ja väkivallattomuuden vähenemisestä.
Tasokas historiallinen romaani aloittaa uuden Palvelijattaret-sarjan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti