Maria on lapsuudenystävänsä Mariannen hulppeissa, taide- ja samppanjakylläisissä juhlissa ja tuntee olonsa orvoksi. Hän tapaa kuitenkin tuttuja ja puolituttuja, joten yksin ei tarvitse seisoskella insta-ilme kasvoilla, jos ei niin halua. Miksi menestyvä, julkkikseksi taiteilijana noussut Marianne oli kutsunut hänet, pitkän hiljaisuuden jälkeen?
"Sanon kuitenkin Kristalle, ettei kukaan luultavasti tunne Mariannea niin kuin minä. Se kuulostaa uhkaukselta, ja tavallaan onkin.
- Mutta ei me viime vuosina olla enää... pidetty yhteyttä.
- Ai miksi?
- No... elämä on vaan tullut väliin.
Olemme hetken hiljaa kuin tosiaan miettisimme kaikkea sitä mitä elämäksi lasketaan. En saa kiinni mistään merkittävästä, ja se tekee minut haikeaksi."
Maria ja Marianne ovat kotoisin Kuopiosta. Siinä missä Marian kotona oli neliöitä, kiiltävää pintaa, kirjastohuone ja parvekkeita sekä molemmat vanhemmat, Marianne asui yksiössä äitinsä kanssa, jota tyttö joutui hoitamaan tämän mielen ongelmien vuoksi, mutta kuuli myös lämpimiä sanoja, joita Marian kodissa ei koskaan sanottu. Maria haaveili ja pääsi opiskelemaan taideakatemiaan, Marianne kauppikseen. Kuitenkin Mariasta tuli perheenäiti ja museotyöntekijä, Mariannesta kuulu taiteilija. Moni muukin asia on keikahtanut päälaelleen. Tai tullut näkyviin erilaisena kuin sen ajatteli olleen.
Forss kuvaa kiinnostavasti perustavanlaatuisia vastakohtaisuuksia: läheisyys ja etäisyys, rakkaus ja kateus, kiintymys ja viha, rehellisyys ja salailu. Pidot paljastavat näitä brutaalisti ja fiksusti.
"Kai jonkinlainen rajattomuus kuuluu väistämättä kaikkiin läheisiin ihmissuhteisiin, Piia sanoo ja suoristaa selkäänsä. Hänellä on ammattitanssijan ryhti. - Ehkä mä en siksi enää pysty. En halua luopua ääriviivoistani, tiedän missä ne kulkee, enkä halua että ne kulkee missään muualla.
Melkein tunnen kuinka maapallo pyörii."
Ihmissuhdetrillerin lisäksi on kiintoisaa lukea taidepuhetta, jota pidoissa käydään, ja miettiä samoja kysymyksiä. Miten valitaan taiteilijuuden ja tavistyön välillä? Onko taideteoksen tekijällä merkitystä vaiko vasta teoksen tulkitsijalla? Ovatko omakuvamaalaukset aikansa selfieitä ja mikä niissä kiehtoo? Onko some sokerivuori, jossa vain tykkäillään, mutta makein hippu on aina oma? Riemastuin kielimaininnasta erään kuraattorin sanoin:
"Meidän kielikin köyhtyy kun asioiden arvo altistetaan vaan helvetilliselle tykkäämiselle, mä en tykkää enää mistään, mä haluan että niille tunteille, arvostukselle, kateudelle, himolle, ihailulle on täsmällisempiä nimityksiä..."
Mutta miten käy Marian ja Mariannen välisen siteen ja muuttuneiden välien: jääkö Maria juhlimaan vai poistuuko pidoista, joissa ovia aukeaa moneen suuntaan? On hienoa, että ihmisellä on mahdollisuus valita.
Pidin kirjasta: se on kiinnostava ja älykäs tutkielma ystävyydestä iloineen ja kääntöpuolineen, kasvusta ja kateudesta, jota voi potea itseltäänkin salaa, valinnan mahdollisuuksista, haaveiden ja toden törmäyksestä. Eli tuosta, mitä elämiseksi sanotaan. Tunnelma on jännitteisen tiheä ja teksti kulkee vaivatta. Muutamat murreilmaisut eivät ihan iske kohdilleen (tyyliin eikös Kuopiossa ole mualiman napa eikä muailman?), mutta enpä ole asiantuntija niissä minäkään. Kirjailija on itse kotoisin Kuopiosta ja opiskellut ja tehnyt työuransa kirjakustantamoissa Helsingissä. Romaani on hänen esikoisensa.
Kenelle: Ystävyyskirjojen lukijoille, luokkaretkeä tehneille, taiteesta innostuville, höttöä vieroksuville, elämänvalintojaan tuskaileville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti