Minun tapauksessani kaksoisolentoja on kuitenkin enemmän kuin kaksi. Paljon enemmän."
Margaret Atwoodin vanhemmat muuttivat Nova Scotiasta Kanadan länteen suurkaupunkeihin työn perässä monien muiden tavoin 1930-luvun laman vuoksi. (Tiedot suvun vanhasta maalaiselämäntavasta olivat muuten hyödyksi Atwoodin kirjassa Nimeltään Grace, kertoo kirjailija, joka syntyi vuonna 1939.)
Mutta isä yllätti ottamalla työpaikan hyönteistutkijana maatalousministeriölle, jolloin he alkoivat elää jälleen luonnon keskellä komennusten aikana. Tämä määritti suuresti kirjailijan elämää: hän tottui toimimaan metsässä ja vesillä, oppi linnut ja muut eläimet, ruuan kasvatuksen ja alkeellisissa oloissa pärjäämisen jo pienenä. Omatoimisuus ja -varaisuus olivat oletus, eikä tytöltä tekemisen halua ja fyysistä taitoa puuttunut vanhempanakaan.
Itse asiassa hän vaikuttaa tehneen niin paljon monenlaista ja ottaneen pelottomasti vastaan kaikenlaiset käytännön haasteet (tyyliin talo, jossa ei ole vesijohtoa tai seiniä puuttuu: remontoidaan! Remontointia on yllättävän paljon, samoin muuttoja ja taloja ja etenkin matkoja), että lukijan päässä vilisee vauhdissa pysytellessä. Jos kuvittelit (kuten minä taisin tehdä), että suuri taiteilija elää hämyisässä kammiossa sanoja sommitellen ja herkästä mielestään ammentaen piittaamatta arkisista asioista, se käsitys murenee välittömästi.
Mutta kaiken aktiivisuuden ohella kirjoittamisen kutsumus avautui hänelle jo hyvin nuorena ja kulkee tiiviisti mukana kouluajoista muistelmien kirjoittamiseen saakka. Runoista hänkin aloitti (1964), ensimmäinen romaani, The Edible Woman, ei suomennettu, ilmestyi 1969. Opinnoissaan hän eteni niin pitkälle kuin kirjallisuuden saralla oli mahdollista. Kirjailijan ammatin valinnasta vanhemmat "eivät olleet kovinkaan innoissaan. --- Kuinka aiot ansaita elatuksesi?"
Kolmas määrittävä asia, joka jäi mieleeni, ovat ihmiset, hurja määrä nimiä: lapsuudenperhe sisaruksineen, oma perhe, laaja ystävä-, tuttava- ja kollegapiiri, joilla on ollut suuri vaikutus kirjailijan työhön. Ensimmäinen avioliitto oli lähinnä kaveripohjainen ja päättyi eroon, mutta toinen mies, Graeme, oli suuri rakkaus, ja hänestä kirja kertoo paljon. Luonnollisesti luontomiehiä! He saivat yhden lapsen, ja havaittavissa on haikeutta siitä, ettei toista tullut hankittua. Lasten ja nuorten kanssa Atwood tottui toimimaan paitsi sisaruksena myös leiriohjaajana, hauskuttajana ja myöhemmin yliopiston opettajana; tässäkin rooleja oli monia.
Kanadasta ja sen kirjallisuudesta ja kirjapiireistä saa lukija paljon tietoa. Tekstiä elävöittävät Atwoodin runot ja napakat kommentit elämänopeista, kuten:
"Siitä lähtien en ole koskaan uskonut ketään, joka on yrittänyt kehittää minua sanomalla: 'Tarkoitan vain sinun parastasi.' Ei kukaan koskaan sitä tarkoita, sanoo vain omaksi ilokseen. Joka tarvitseen jonkun kehitettäväkseen, saa etsiä jostain muualta."
Omista kirjoista on tietysti asiaa, niiden alkuideasta, tekemisestä ja nimen valinnan taustoista, julkaisusta ja vastaanotosta. Kirjat saavat kukin oman lukunsa, Maddaddam-trilogia omansa. Orjattaresi-kirja (työnimi oli Offred) ei ollut alkuun kovin myyvä. Mutta sen jälkeen kun kirja pääsi Booker-palkinnon lyhytlistalle, ei myynnille ole loppua näkynyt, sanoo kirjailija.
"Epäilemättä se on kauhistuttanut ja turmellut sukupolvikaupalla nuoria - se on helposti 'opetettavissa', niin minulle on sanottu, ja herättää paljon 'keskustelua'."
Atwoodilla oli jopa leikkimielinen kisa kirjailijakollegan (Beryl Bainbridge) kanssa: kumpi saa enemmän Booker-ehdokkuuksia voittamatta palkintoa (Beryl taisi voittaa). Kollegoja tapaamme runsaasti, ja kirjallisuuden edistämisessä Atwood miehineen teki paljon työtä, kuten Kanadan PENin ja Kirjailijaliiton avainasemissa.
Kiinnostavat sattumukset ja virstanpylväät vyöryvät tekstissä lukijan eteen, höystettyinä huumorilla niin, että päävireeksi jää valtava ilo, energia ja vauhti. Lukija hymyilee, saa hyvän ja tarmokkaan olon itsekin. Erinomaisen virkistävä ja omaääninen teos!
Monivaiheinen elämä on tiivistetty lukijaa hyvin tyydyttävästi. Kirjailijaura on johtava teema, mutta kokonaisuus on laajempi, kuten kirjan nimikin kertoo. Tietysti kerrotut asiat on valittu huolellisesti, mutta pelkkää päivänpaistetta ei esitellä, saati saavutuksilla brassailla - vaikka olisi ollut syytä, onhan Margaret Atwood yksi aikamme Suurista Kertojista, ja ymmärsi terävän älynsä ja villin mielikuvituksensa tehokkaiksi välineiksi jo lapsena. Henkilönä hänestä jää maanläheinen, aktiivinen, älykäs ja omaa polkuaan seuraileva, villinpuoleinen kuva.
Mikä valtava suomennostyö, jo pelkästään kasvien ja lintujen nimineen! Suomennoksen kanssa lie tullut kiire, koska osa lauseista on viimeistelyä vailla siten, että kuka tahansa editoija olisi voinut ne helposti korjata. (Kyse on nimenomaan suomen kielestä, ei käännöksestä; pronominiviittaukset, sanajärjestykset, lauseenmuodostukset jne.) Antakaa, kustantajat, ihmisille aikaa tehdä työnsä kunnolla! Tämän kirjan kaltaisten teosten tulisi kestää aikaa ja olla viimeisen päälle viilattu, ei hätäisesti markkinoille tuupattu - kuten Atwoodin omatkin teokset, joita varmasti luetaan vielä vuosikymmeniä jos ei -satoja. Ei muistelmienkaan kanssa muutama viikko tai kuukausi lisää ratkaise myynnin määrää, uskon, mutta laatu saattaa ratkaista.
Hilkka Pekkanen on suomentanut useita viimeisimpiä Atwoodin teoksia. Suomeksi kirjoja on ilmestynyt parikymmentä, eri kääntäjiltä. Pekkasta ennen hommassa oli Kristiina Drews ja ihan alkuun Matti Kannosto, sekä yksittäiset Tero Valkoselta, Hanna Tarkalta ja Marja Haapiolta. Otavan soisin merkitsevän suomentajan nimen kirjan kanteen, pidän sitä olennaisena tietona käännöskirjojen lukijalle.
Kirjan lopussa on Margaret Atwoodin isän Carlin kirjoittama teksti "Kuinka minusta tuli hyönteistutkija", piiitkät kiitokset ja teosluettelo. Alussa on sisällysluettelo, mistä ilahduin. Kuten koko kirjasta, jota luin täpinässä ahmien koko reilun 700 sivun verran. Tämä teos oli tarvittu ja toivottu! Tekisi mieli kerrata heti kaikki Atwoodin kirjat, ja ehkä sen teenkin. Kyllä, fanitan.
"Onko 'omaelämäkerta' vain sarja sarja tapahtumia, jotka ihminen on kokenut fyysisessä maailmassa, vai onko se myös kertomus sisäisestä matkasta?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti