keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Mitä kuuluu näkövammaisten vauvojen IKIOMA-ensikirjoille?



Muistattehan, kun vuonna 2017 kerroin hienosta ja liikuttavasta hankkeesta, jossa Helsingin Kannelmäessä valmistettiin koskettelukirjoja vapaaehtoistyönä näkövammaisina syntyville vauvoille. Vielä kerran suurkiitos kaikille tekijöille ja lahjoittajille!

Kysyin hankkeen käynnistäjältä Vuokko Keräseltä, mitä hankkeelle nykyisin kuuluu ja paljonko kirjoja on saatu tehtyä. Hyvää kuuluu, kertoo hän!

Lapsille on jaettu kaikkiaan 125 IKIOMA-ensikirjaa (kuvassa Martta). Kaikkiaan kirjoja on valmistunut 182, joista osa on sairaaloissa ammattilaisilla ja osa kirjojen tekemisen ohjaajilla eri puolilla Suomea malleina. Suuri juttu viime vuosina onkin ollut IKIOMA-ohjaajien koulutus, joiden avulla toimintaa on saatu laajennettua tekijäryhminä eri puolille Suomea. Kantsun kurssin aikoihin taisi olla mukana lähtölaukauskaupungin Oulun lisäksi vain yksi muu paikkakunta, olimme edelläkävijöitä - Vuokon ohjauksella. Röyhistetään rintaa, kantsulaiset!

Vuoden 2019 koulutuksissa on jaettu materiaalit 95 uuteen kirjaan, jotka valmistuvat kevään 2020 aikana. IKIOMA-ohjaajia koulutettiin Rovaniemellä, Kempeleessä, Mikkelissä ja Helsingissä.  Tekijäryhmiä on toiminut Oulun lisäksi Lahdessa, Rovaniemellä, Kemissä, Mikkelissä, Kuopiossa, Tampereella, Ruokolahdella ja Helsingissä.


"Ilouutisena saatiin STEAn [sosiaali ja terveysjärjestöjen avustuskeskus] ehdottamana hankerahoituksen jatkuminen vuodelle 2020. Seuraavaksi on mahdollista hakea Stealta AK-avustusta, mikä tarkoittaa kohdennettua toiminta-avustusta tarkoitukseltaan rajattuun vakiintuneeseen toimintaan", Vuokko iloitsee.

"STEAn avustuksia myönnetään sosiaali- ja terveysministeriön Veikkauksen tuotoista. Jos tällainen avustus saadaan, voidaan helpottuneina sanoa, että toiminta on pysyvää."

Kuulostaa ihailtavalta toiminnalta jo tähän asti, ja mikä tärkeintä, lupaavalta jatkon kannnalta. Tavoite on tietysti saada toiminta pysyväksi ja vakiintuneeksi, jotta jokainen Suomessa näkövammaisena syntyvä vauva saa oman kirjansa, syistä joista alussa linkkaamani juttu kertoo.

Vuokko tarkentaa:

"Tarkoitus on kehittää koko Suomen kattava jakeluverkosto, jolla tavoitetaan mahdollisimman laajasti kaikki IKIOMA-ensikirjoista hyötyvät näkö- ja monivammaiset lapset. Tällä hetkellä jakeluverkostoon kuuluu jo kahdeksan lastenneurologian yksikköä suurimmissa sairaaloissa."

Keväällä 2020
ohjaajakoulutukset pidetään 22. - 23.2. Kajaanissa ja 28. - 29.3. Seinäjoella. Jos asut seuduilla ja kiinnostut joko tekemään käsityötä ohjatusti tai lahjoittamaan rahaa materiaaleihin, tai vaikka haluat järjestää ohjaajakoulutuksen omalla paikkakunnallasi, kysele Vuokolta, ikioma@onnky.fi, puh. 0400 726178. Hänelle voi myös ilmoittautua Kajaanin koulutukseen, Seinäjoelle paikallisen kansalaisopiston kautta.

Suosittelen osallistumaan, jos on taipumusta käsitöiden väkertämiseen ja ympäristö on jo kyllästetty villasukilla, tai haluat muuten vain antaa konkreettista ja tärkeää apua kaikkein pienimmille, joilla on isoja haasteita elämässään. Ja jos tuloksia katsellessa ei tule hyvä mieli, ei sitten mistään.

Näin Kantsussa saatiin kirjoja valmiiksi.

IKIOMA ensikirjan tarinaa -video (n. 7 min.) löytyy https://Youtu.be/CKvFXBmT18I ja hankkeen verkkosivut http://ikiomaensikirja.fi/ikioma/

Taustaksi:

IKIOMA-ensikirjojen® valmistus alkoi vapaaehtoisvoimin kampanjana kesällä 2016. Kampanja muuttui vuoden 2019 helmikuusta IKIOMA-hankkeeksi. Se on nyt sosiaali- ja terveysministeriön Veikkauksen tuotoista myöntämällä avustuksella toteutettava kaksivuotinen hanke (2019 - 2020). Hankkeeseen on palkattu IKIOMA-työn koordinaattori. Oulussa on jo vuodesta 2010 ollut koskettelukirjakampanja, jossa on valmistettu koskettelukirjoja vapaaehtoisvoimin Celialle. Se on syksystä 2013 alkaen ollut osa Oulun NNKY:n vapaaehtoistoimintaa. Kampanjaa on alusta asti vetänyt vapaaehtoisena Vuokko Keränen. Kampanja jatkuu edelleen. http://ikiomaensikirja.fi/ikioma/



3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä tekstistä Arja. Kannatan lämpimästi osallistumista. Eikä se vaadi kummoisiakaan kädentaitoja, että voi osallistua, työssä on niin monta vaihetta, että jokainen joka pystyy pitämään neulaa tai saksia käsissään voi tehdä jotain. Ja 0-2 v kokoisia villasukkia voi aina neuloa, niitä anneetaan kirjan mukana lapsukaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin kiitos sinulle, jonka ansiosta ryhmä Kantsuun saatiin ja teitkin suuren osan! Ai sukkiakin voi tehdä, en tiennytkään, että niitä jaetaan edelleen, luulin että vain Suomi 100-vuonna, kiitos infosta!

      Poista
  2. Sukkia voi lähettää os. IKIOMA-hanke, Isokatu 47, 4. krs, 90100 Oulu. Oulun ryhmä ompelee sukkiin nauhan, jossa on hankkeen nimi ja hymynaamakuva.

    VastaaPoista