sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Helsingin kirjamessut 2021: mitä muuta näin


Kolmas täysi
messupäivä takana; myöntää täytyy, että hyydyttää. Ihmisten, kirjojen ja kaikenlaisten virikkeiden määrä vyöryi yli voimalla. Ja se on ihanaa, vaikka väsyttävää. Kiitos kaikille tavatuille ja työtä tehneille kirjailijoille, kirja-alan ihmisille, messuorganisaatiolle ja kirjasomettajille!

Päivä sisälsi monia kiinnostavia tapaamisia. Aamulla Into-kustannus kutsui kirjasomea tapaamaan italialaista kirjailijaa Paolo Giordanoa, joka totesi porukan nähtyään, että Suomessa eivät miehet näköjään lue kirjoja. Tapahtuma oli jännittävä hänellekin, koronan jälkeen kun keikkailu on vasta alkamassa.

Hänen kirjansa Jopa taivas on meidän on niin täysi ja ajankohtainenkin monin tavoin - ympäristötuhot, radikalisoituminen, perheiden ja kiinnittymisen vaikeudet, erikoisiin uskomuksiin turvaaminen jne. - että tekisi mieli lukea se uudestaan. Kirjailija on teoreettisen fysiikan tohtori, mutta kirja ei ole vaikea eikä teoreettinen, vaan viisas.

Tuire Malmstedt kertoi samassa tilaisuudessa kirjastaan Lasitarha, joka on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Suomessa on hienoja dekkaristeja, ei voi muuta sanoa. Molemmat mainitut kuvassa alla.



Yksi sellainen on kuulemma Tommi Laiho, jonka esikoista Uhanalaiset en ole lukenut, mutta aiheiltaan kiinnostaa: millaisia meistä ihmisistä tulee silloin, kun pelkäämme tosissamme. Kirjailija sanoi sen olevan henkilöitä korostava, ei CSI-tyyppinen tekninen dekkari. Häntä haastatteli messulla Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen, jonka arvio kertoo kirjasta enemmän.



Dekkaristeista tapasin myös Anu Patrakan, jonka Portugaliin sijoittuvat dekkarit kuvaavat Porton seutuja houkuttelevasti ja nostavat matkakuumetta. Viimeisin, Häpeän aukio, kertoo muun muuassa arasta aiheesta, naisten alkoholismista. Mainittu aukio ja häpeäpaalu ovat oikeasti olemassa edelleen, vaikkei siellä enää mestauksia tai pienempiä häpeärituaaleja suoriteta. Mitä nyt murhia joskus... 

Tapaamisen järjesti Into-kustannus, ja paikalla oli myös Antti Vihinen, jonka itse tunnen klassisen musiikin tuntijana ja tietokirjoista. Nyt hän on aloittanut dekkaristina saksalaisista 1970-luvun terroristeista kertovalla kirjallaan Punainen prinsessa. Kiinnostava detalji on se, että Vihinen opiskeli samassa yliopistossa Saksassa kuin Ulrike Meinhofin tytär. Eivät olleet tuttuja, mutta taustatietoja Vihinen kertoi myöhemmin tältä saaneensa sähköpostitse kysyessään. Meinhofin tarina jäi vaivaamaan kirjailijaa, ja nyt se on vihdoin kansien välissä luettavissa. 

Ruotsalaisvahvistuksena - sellainen kai dekkareista puhuessa on aina hyvä olla - paikalla oli Denise Rudberg. Tuottelias konkarikirjailija tekee tällä hetkellä kahta eri dekkarisarjaa, josta Liittolaiset on hänen elämänsä päätyö: siihen on sijoitettu kolme naissukupolvea, kirjailijan isoäidistä lähtien. Sarja alkaa 1940-luvulta, jolloin Ruotsissa, ja Suomessakin, suoritettiin huippusalaista sotatehtävää, saksalaisten viestintäkoodin purkua. Uskon, että vetää paljon suomalaisiakin lukijoita, sotahistorian rakastajina! 

Toinen Rudbergin sarja, persoonallisesta päähenkilöstä, syyttäjän sihteeri Marianne Jidhoffista on ilmestynyt jo seitsemäs osa suomeksi, nimeltään Seitsemän syytä kuolla. Rudbergilta olen lukenut aiemmin joitakin viihdedekkareita, kuten Niin se sitten meni -romaanin. Joku kuvasi Rudbergin kirjallista lajia elegant crimeksi; helppoa, vetävää ja tyylikästä, myös hienovaraisesti naisten työn merkitystä nostavaa.  


Kahvilla kävin kuopiolaisten kanssa. Icasos-kustantamon vetäjä ja kirjallisuuden ja taiteen monitoimimies Tatu Kokko oli esiintymässä messuilla. Hänellä oli mielenkiintoista kerrottavaa kustantamon kuulumisista, mutta niistä saatte kuulla vasta hetken päästä, ensi viikolla. Kustantamossa on Tatun itsensä lisäksi (ks. kirja Kävelevien patsaiden kaupunki) monia kiinnostavia kirjailijoita, kuten Marja-Leena Tiainen, ja minun on todella vaikea tajuta sitä, että paikallinen valtalehti ei noteeraa heidän töitään kuin harvoin jos silloinkaan. Tämä olisi loistavaa materiaalia, paikallista, kulttuurin, lukutaidon ja suomalaisuuden ylläpitoa ja kiinnostuksen herättäjää!

Kun katsoo messujen valtavia yleisömääriä ja lukutilastoja, tiedämme, että kirjat kiinnostavat kansaa valtavasti. Mikseivät sanomalehtiä - en käsitä. Tästä emme keskustelleet nyt, vaan ihan muusta, ja lennokkaasti. Sovimme tapaavamme seuraavan kerran Kuopiossa, Kirjakantissa

Se onkin seuraava kirjatapahtumani, marraskuun kolmantena viikonloppuna. Suunnittelen myös reissua Tampereen kirjamessuille  juuri itsenäisyyspäivän alla. Näkemisiin, lukemisiin! 



2 kommenttia:

  1. En minäkään käsitä, miksei kirjoista kirjoiteta enää paljoakaan sanomalehdissä, vaikka suomalaiset kyllä lukevat. Absurdia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä, Anki, absurdia. Aivan kuin valtalehdet välttämättä haluaisivat vaieta yleisimmästä suomalaisten harrastuksesta, pitää sen piilossa kuin jonkin vaarallisen salaisuuden.

      Poista