sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Äijä pienenä

Pakko myöntää ennakkoasenne Olli Jalosen Poikakirjaa aloitellessa: näitä Jalosen äijäkirjoja, mahtaako jaksaa loppuun asti… jokunen Jalonen on nimittäin jäänyt kesken. On hän hyvä kirjoittaja, mutta aiheet ja niiden käsittelytavat eivät ole aina tuntuneet kovin kiinnostavilta, liikaa sitä, no, äijäilyä.

Poikakirjassa päähenkilö oli vasta 12-vuotias, joten kirjakin oli erilainen. Poika katsoo maailmaa ja oppii asioita arkisesta ympäristöstään. Liikuttavasti hän tekee havaintoja ja johtopäätöksiä – ei aina oikeita, mutta lapsen näkökulmasta järkeenkäypiä. Perheen vanhempia ja sisaruksia tarkkaillaan tiiviisti ja poika ottaa heiltä kovasti oppia. Erittäin tärkeä hahmo on myös opettaja, sodan järkyttämä mies. Kuri on eri luokkaa kuin nykykouluissa ja -kodeissa, eikä fyysistä rankaisemista kaihdettu. Maailma on muuttunut nopeasti näissä asioissa, silloiset tavat tuntuvat kovin kaukaisilta, oudoilta ja julmiltakin, vaikka aikaa siitä ei ole montaa vuosikymmentä.

Poika on aika samoja ikiä kuin kirjoittaja itse, joten lienee osin ainakin kokemusperäinen. Kovasti muuten muistuttaa Peter Franzénin kirjaa, tai se tätä, miten päin vain: kerronta on niin samantyyppistä, että ajattelin jo saman kustannustoimittajan olleen asialla, mutta ei, tässä kustantaa Otava, Franzenia Tammi.

Jotenkin kaunis ja kompakti pieni kokonaisuus, ei järisytä, mutta liikauttaa, tosi tarina oikeasta elämästä.

Olli Jalonen: Poikakirja, Otava, 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti