Kirjat kirjoittamisesta ja lukemisesta ovat yleensä tappavan tylsiä. Ehkä aihe on liian läheinen, jotta kirjoittaja saisi siihen riittävää tarkastelukulmaa. Ansiokkaasti sinänsä Kari Levola kertoo kirjailijan työmaista ja Hannu Raittila taiteilijan karusta arjesta. Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi opastavat hyvien kirjojen pariin. Se oppi kyllä saa lukijankin innostumaan.
Mutta Kreetta Onkeli osuu napakymppiin kirjailijan työn kuvauksellaan kirjassaan Kutsumus. Hän marssittaa framille niin kutsumustaan lumoutuneena seuraavan muka-taiteilijan, Gunnevi Björkenheimin, kuin Sanelma Salmisen, ahkeran arjen puurtajan, joka ei opi olemaan esillä, mutta harmikseen joutuu pokkaamaan kaikenlaisia valtionpalkintoja. Edellisen kirjat myyvät, jälkimmäisen eivät. Luovuuden tuskaansa viinillä lietsova runoilijadiiva ylenkatsoo ”kirjailijoita, jotka puhuvat aiheista, jotka eivät ole yleviä” ja kustannustoimittaja haaveilee Suomesta, jossa ei ole kulttuuria. Että saisi aikaa olla lasten kanssa kirjailijoiden paimentamisen sijasta (tuskin käyttäisi sitä aikaa lapsiin kuitenkaan).
Kaikki hahmot ovat mainioita tyyppiensä edustajia ja maailma ajan tasalla: kirjailijaa käsketään ottamaan henkilökohtaista vastuuta markkinoinnistaan ja julkkispoikaystävästä haaveillaan. Koska tottahan luovuus tarttuu. Jos poikaystävä olisi vaikka Vesa-Matti Loiri. Ja jos äiti on taiteilija, lapsen on pakko valita ammattikorkeakoulu ja käytännön ammatti. Olisi liian noloa seurata äidin jalanjälkiä.
Ei ollut tylsä, ei, hauska oli. Onkelin nasevan niukka kirjoitustapa sopii herkullisesti pieneen ilkeilyyn ja terävyyteen. Eiköhän muutamaan koiraan kalikka kalahda, mutta tuskin kukaan kehtaa älähtää, sen verran övereiksi hahmot viedään. Tai mistä minä tiedän, vaikka jokaisella on täsmällinen vastine tosielämässä. Onko Onkeli itse Sanelma Salminen? Ja diiva-Gunnevihan on sitten… hmm…
Kreetta Onkeli: Kutsumus. Sammakko 2010.
Kari Levola: Kirjailijan työmaat. Tammi 2007.
Hannu Raittila: Kirjailijaelämää. WSOY 2006
Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi: Lukukirja. Otava 2008.
Hyvä kuulla, odotan Onkelia ja elättelen toivoa, että aiheesta syntyisi kitinän sijaan huumoria ja osuvaa ajankuvaa. ;)
VastaaPoista