sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Arkista kauhua

Päivi Alasalmea sanottiin jossain kauhuromantikoksi. Olen lukenut hänen tuotannostaan kolme kirjaa, eikä niitä ainakaan ole liialla romantiikalla kuorrutettu. Ja kauhukin on hyvin realistisella tasolla. Synkkää naisenelämää niissä kyllä on, vaikkei vampyyrinhampaita vilautellakaan. Kauhu syntyy asioista, jotka tapahtuvat päällisin puolin tavallisessa arkielämässä, mikä nostaa heti vaikuttavuuskerrointa.

Ystävä sä
naisien on viisas kertomus uskonlahkon voimasta, naisten ystävyydestä ja itsenäisyydestä. Sen lukemisesta on jo aikaa, mutta kun Salla muistutti kirjailijan olemassaolosta, kaivoin kirjaston hyllystä pari lisää.

Tuo tumma nainen kuvaa taitavasti sitä, miten pystymme näkemään maailman sellaisena kuin haluamme. Ja olemaan näkemättä asioita, joita emme halua nähdä. Tarina kertoo Helenasta ja hänen miniästään Pauliinasta. Helena on rakentanut itselleen haluamansa (täydellisen) elämän, johon miniä tulee täysin eri elämänpiiristä. Ja kaikkien elämä muuttuu, tietysti. Mitkä ovat miniän motiivit, tavoitteet ja teot lopulta – kaikkea ei kerrota, vaan jätetään kihelmöivästi lukijan itsensä pääteltäväksi. Tapahtumia kertovat Helenan lisäksi hänen poikansa Ohto ja Pauliina itse. Tarina ei ole kaunis.

Onnellisia ihmisiä on oikeasti hyytävä. Normirajat ylitetään reippaasti. Teema on sama kuin tummassa naisessa, hyvin pärjäävien ihmisten – tässä pariskunnan Marianne ja Jalin – perhe-idylli särkyy, kun tapahtuu asioita, joille he eivät voi mitään. Samoin aiheena toistuu mielenterveyden järkkyminen. Taidemuseossa työskentelevä Ritva onnistuu pitkään kätkemään vaikeutensa, vaikka diapameja kuluukin. Silti hän on Alasalmen muidenkin kirjojen päähenkilöiden tavoin perusjärkevä, viisaskin. Tavallaan.

Tämäkään tarina ei lopu onnellisesti. Sen tietäminen ei haittaa lukukokemusta, koska ennalta-arvattavia tarinat eivät todellakaan ole. Ne ovat yksityiskohtia myöten tarkkoja ja siksi hyvin uskottavia. Lukijan on helppo eläytyä tapahtumiin ja henkilöiden – joita on vain muutamia – elämänpiiriin. Esimerkiksi Ritvan kotirutiinien kuvaukset ovat liikuttavia.

Hassu sattuma, että kaikissa näissä kolmessa kirjassa, joita lueskelin joulun aikaan, kuvataan joulunviettoa. Alasalmimaiseen tyyliin: Onnellisten ihmisten Ritvan joulu on yksi karmeimpia, mitä muistan.

Erinomaisia ja viisaita kirjoja, hurjia tarinoita. Nyt täytyy nauttia jotain pehmeämpää välillä.

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen, Gummerus 2006.
Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä, Gummerus 1992.

1 kommentti:

  1. Onnellisia ihmisiä kuulostaa kiehtovalta! Kunhan kirjapinoa saan pienemmäksi, aion käydä kirjastossa hakemassa lisää Alasalmea...

    VastaaPoista