Kuka nauttii eniten

Kun lukee Tommi Melenderin romaaneja, etsimättä löytyy sana niitä kuvaamaan: tyylikäs. Tyylikästä tekstiä, jonka eteen on nähty vaivaa. Älyllisesti haastavia, myös tiedollisesti, sillä hän viljelee mielellään runsaasti filosofian ja kirjallisuuden teoriaa, kirjallisuusviitteitä ja lainauksia.

Kaikkia näitä löytyy runsain määrin Kuka nauttii eniten -esseekokoelmasta, jossa pohditaan peruskysymyksiä. Mitä tulisi elämässä tavoitella? Millainen on hyvä ihminen? Miten löytää totuus ja kauneus? Melender toteaa, ettei kuluttaminen ja taloudellisen hyvän tavoittelu riitä ja ehdottaa sen sijaan lohdun etsimistä. Suuri lohdun antaja hänelle on kirjallisuus – tai vaikka jääkiekko. Molemmista puhutaan, jääkiekosta yhden esseen verran, kirjallisuudesta paljon enemmän, tarkemmin sanoen kirjoittajan suhteesta lukemaansa ja kirjailijoihin.

Tavislukijalle kirja on vaikeanpuoleinen, jos ei tämän lukijan tapaan erota postbalzacilaisuutta jälkistrukturalismista tai Gustave Flaubertia Michel Houellebecqistä. Muutamassa esseessä heittäydytään syvälle, muttei niitä tavislukijalle ole suunnattukaan. Siitä huolimatta kiinnostavia ajatuksia saattaa silmään tarttua, vaikkei olisi kirjallisuutta ja filosofiaa opiskellutkaan. Muistan Melenderin muuallakin kirjoittaneen paljon Flaubertista, hänelle tärkeä oppi-isä, joka ”tiesi kirjallisuudesta kaiken”. Muutenkin hän kirjoittaa aiheista, jotka ovat selvästi hänelle erittäin tärkeitä. Ote ei ole kepeä.

Eniten pidin – ei liene yllätys – esseestä Tosikkomaisia teesejä kirjallisuudesta. Melender puhuu kirjailijan ja lukijan suhteesta: hän muun muassa toteaa sen voivan parhaimmillaan olla syvempi kuin todelliset ihmiskontaktit. Mutta tämä edellyttää ehdottomasti fyysistä kohtaamattomuutta, koska molemmat ovat olemassa vain toistensa mielikuvituksessa. Hän näkee kirjailijan aatteen toteuttajana, jonka ei pidä missään nimessä yrittää miellyttää lukijoita, vaan pysyä uskollisena ainoastaan kirjallisuuden traditiolle. Kiinnostava ajatuskulku kehkeytyi myös aiheesta, voiko olla kirjailija vaikkei julkaisisi mitään. Onhan suurin osa tuotannosta joka tapauksessa vain kirjailijan pään sisällä.

Jos oikein tulkitsin, hän jotenkuten sulattaa danbrownien olemassaolon, vaikkei pidäkään raha- tai julkkisarvoilla kirjoittamista oikeana kirjoittamisena, mutta katsoo asiakseen kuitenkin mainita, että jotkut (ymmärsin ettei hän laske itseään näihin) pitävät Finlandia-voittajien lukemista moukkamaisena. Tuli tunne, että esseet on kirjoitettu hyvin eri aikoina, ehkä jotkut kovinkin nuorena. Melenderin ajatuksia löytyy muuten enemmän hänen blogistaan http://antiaikalainen.blogspot.com/

Välillä kynnettiin niin syvällä teorioissa, että käytännön ihmisenä täti alkoi pitkästyä, vaikka olisikin samaa mieltä kaupallisuuden turmiosta tai julkisuuden yliarvostuksen vaikutuksesta ihmismieleen. Tai vaikka EU:n mahdottomuudesta. Vaikka Melender puhuu paljon humanismista ja hyvyydestä, vaikutelmaksi jäi, ettei hän taida olla suuri ihmisystävä. Hengen kuolema ja tradition haipuminen ovat kuitenkin hänestä suurin uhkamme, ei kilpailukyvyn menetys.

Tommi Melender: Kuka nauttii eniten. Savukeidas 2010.