Optimisti

Tämä kirja on odotellut pitkään lukemistaan ja muistui mieleen, kun näin, että Rantalalta on tullut äskettäin uusikin kirja.

Optimisti on miesnäyttelijä, jolla on ikää ja kokemusta ja vakivirka teatterissa. Teatterinjohtajan vaihtuessa olot alkavat kuitenkin nopeasti muuttua; rooleja ei enää tule. Odotellessa näyttelijä yrittelee ulkopuolisia proggiksia, mutta kun sellainen olisi tarjolla, oma talo tarjoaakin töitä. Ja nehän on otettava vastaan, kun on kerran sopimus. Kumma kyllä, oman talon työt peruuntuvat aina viime hetkillä, jolloin näyttelijä on taas ilman töitä. Työpaikkakiusaaminen alkaa olla ilmeistä. Kirjan mukaan tämä ei ole tavatonta teattereissa.

Lopulta näyttelijä joutuu ulos talosta suostumalla tyhmyyttään kassakaappisopimukseen, jonka mukaan häntä ei irtisanota, jos hän irtisanoutuu itse kesken sopimuskauden. Näin teatteri säästyy sopimuskauden lopun palkanmaksulta.

Kun hän yrittää hakea työttömyyskorvauksia, paljastuu karu totuus vähitellen. Sopimuspaperia ei löydy - sehän on kassakaapissa - joten työsuhteen päättymispäivä on viranomaisten näkökulmasta epäselvä. Koska paperit eivät ole kunnossa, ei korvauksiakaan makseta.

Terveys reistaa miehellä yhä enemmän työtilanteen ja mielialan huonontuessa. Mutta sairauspäivärahojakaan hän ei juuri saa, ei edes peruspäivärahaa, koska asiat ja paperit ovat viranomaisten ja entisen työnantajan myllytyksestä sellaisessa sotkussa, ettei niistä selvää tule.

Tietysti hänen olisi itse pitänyt olla skarpimpi ja varovaisempi ja hoitaa asiansa fiksummin. Mutta aika inhimillistä on luottaa auktoriteetteihin ja siihen, että oikeudenmukaisuus toteutuu. Taiteilijaluonne ei ole välttämättä kovin taitava varautumaan tulevaan, vaan elää hetkessä, tunteella. Näin toimii myös näyttelijä, ja on lapsen tavoin ymmällään ja aseeton byrokratian edessä - byrokratian, joka saa absurdit Kafka-kasvot.

Kaikki menee pieleen. Terveys romahtaa. Kärsivällisesti auttanut ystäväkin - nainen - saa lopulta mittansa täyteen, kun pieninkään arkiasia ei enää hoidu ja viina lohduttaa. En ihmettele naisen ratkaisua; on raskasta, jos ei jopa mahdotonta, olla ykskaks toisen aikuisen huoltajan asemassa. Kuin tämä tosiaan olisi lapsi tai avuton vanhus. Vaikka sääliksi käy kaveria. Hän ei vain pärjää, ei ole eväitä.

Viestiksi tulkitsen sen, että Suomessakin voi käydä niin, että kukaan ei auta. Yhteiskunta ei aina pidä huolta heikoimmista. Ja jos läheisiä ei ole, on tuuliajolla, syrjäytyy. Näyttelijän tilanne on äärimmäinen, mutta ilkeä tunne on siitä, että yhä useampi tippuu pelistä ja jää ilman apua, kun arvot kovenevat ja jaettava niukkenee. Taloustilanne ei lupaa hyvää nytkään, joten kirja on edelleen hyvin ajankohtainen. Elämä ei ole reilua, sen oppivat yhä useammat.

Tekstinä kirja on näppärähkö ja sopivan niukka, raportoiva lähinnä, mikä tekee siitä tehokkaan. Kirja on omistettu kuolleelle näyttelijälle Antti Arolle, joka oli Näyttelijän hahmon esikuva, Rantala itse Ystävä. Etelä-Suomen Sanomissa kerrotaan kirjan perusteella tehdystä näytelmästä.

Raija-Sinikka Rantala: Optimisti. Like 2005.