Maire Lankinen, Nazzareno Sifo: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Maire Lankinen muutti Espoosta Englantiin vuonna 1960. Savolaisesta maalaisperheestä kotoisin oleva Maire teki töitä kampaajana, kun näki lehti-ilmoituksen, jolla haettiin maahan kotiapulaisia. Toimeen tarttuvana hän järjesti itsensä haastatteluun ja tuota pikaa pakkaamaan matkalaukkuaan, määränpäänä Windsorin kaupunki Lontoon lähellä. Työn saanti tuolloin vaikuttaa ällistyttävän helpolta.

"- Sitä minä vain mietin, että tarvitseeko kotiapulaisen työssä osata sitä englantia? Maire kysyi.

 - Olisihan se hyvä, mutta ei mikään pakko." 

Muistelmia kertoessaan Maire korostaa usein tuuria: hän sai heti hyvän työpaikan. Mahtavin tuuri kävi, kun hänelle tarjottiin sisäkön paikkaa Buckinghamin palatsista! Juttu kuulostaa satumaiselta, mutta on totta. Ilmeisesti Maire tuli ihmisten kanssa hienosti toimeen ja hoiti työnsä moitteetta, sillä pelkällä onnella tuskin hän olisi saanut monivuotista pestiä Elizabeth II:n kuninkaallisesta huushollista. 

Hurjan mielenkiintoista lukea hänen arjestaan Lontoossa palatsin työntekijänä. Työmäärä ei näyttäydy raskaana, huvituksiinkin on aikaa, ja kaupunkiin tutustumiseen. Maire saa ystäviä muiden suomalaisten lisäksi paikallisista, joiden kanssa käydään kävelyillä ja tanssimassa (vähemmän kuin Maire olisi toivonut) tai vietetään iltoja palatsin ylellisissä tiloissa. Työyhteisön ilmapiiri on lämmin ja kannustava. Ja miksei olisi, sillä olot ovat anteliaat, ihmiset sivistyneitä, työt jaettu tarkasti ja koneisto toimii tehokkaasti kellon tavoin: varmasti nuori nainen oppi paljon organisoinnista ja hyvän käytöksen voimasta. Työporukasta kirja sanoo: "Maire tunsi itsensä tässä seurassa onnelliseksi ja etuoikeutetuksi." 

Työstään tai kuninkaallisista hän ei puhu muuta kuin julkista tietoa, vaikka varmasti herkullista kerrottavaa olisi, mutta tässäkin on tarpeeksi ihmeteltävää meille tasavaltalaisille. Joulujuhlat lahjoineen ja kesäretket, kuninkaallisten perheenjäsenten näkeminen ja vierailut muissa heidän asumuksissaan, etikettisäännöt ja pukeutuminen: kaikki on kuin unta ja valtava vastakohta silloiseen Suomeen. Jossa, kuten kirja kertoo, "vaikka oltiin jo uudella vuosikymmenellä, 1960-luvulla, puolillakaan suomalaisista ei ollut juoksevaa vettä ja vesivessakin löytyi vain joka kolmannesta kodista." 

Vaikka Maire oli lähtiessään köyhä, vaatteita riitti, sillä hän oli taitava ompelija. Siitä oli huomattavasti hyötyä, kun tarvittiin asu milloin tanssiaisiin, milloin häihin tai työnantajan järjestämiin tapahtumiin. Työvaatteet toki tarjottiin talon puolesta. 

Aviomiestä Maire ei metsästänyt, mutta ihastuksia tietysti ilmaantui. Bobby oli poikaystävä, joka kävi Suomessakin kesälomareissulla Mairen kanssa. Lopullinen muutto ulkomaille ei Mairea houkutellut, sillä sisaruksia oli ikävä, eikä perheenemännyys myöhemminkään: hän ei avioitunut edes poikansa italialaisen mutta Suomessa tapaamansa isän kanssa. Poika, Reno, on muuten kirjan toinen kirjoittaja. Ennen perhettä Maire vietti vielä työjakson Amerikassa, mutta ei viihtynyt, vaan palasi Kauklahden kampaamoon. Kuninkaantielle. (Hauska enne oli myös Englannin ensimmäisen työpaikan osoite, King´s Road.) 

Oli ihastuttavaa lukea näin elämänmyönteinen ja kannustava tarina tosielämästä! Ymmärrän, että osa on suodatettu, mutta optimismi ja elämänilo välittyvät ja ehkä innostavat nuoria tavoittelemaan unelmiensa asioita. Joskus voi käydä tuuri - jos sitä itse osaa auttaa, kuten Maire osasi. Toivottavasti ilo ja myönteisyys jatkuivat hänen elämässään. Kirjan lopussa hän kertoo viimeisimmistä yhteyksistään kuninkaalliseen perheeseen, ja mainitsee myös saaneensa jo kolme lapsenlasta. Kiitos tarinan kertomisesta molemmille kirjoittajille!

Maire Lankinen, Nazzareno Sifo: Hänen Majesteettinsa palveluksessa. Johnny Kniga 2024.

Päällys Ville Laihonen, kannen ja useimmat sisäsivujen kuvat Maire Lankisen kotialbumista.