Vinkit ovat hyvin käytännönläheisiä, ja lukujen yhteydessä on runsaasti harjoituksia, jopa päivätasolla aikataulutettuina niitä kokeileville. Jokainen kirjoittaja on valinnut erityisen näkökulmansa kirjoittamisen esteiden poistamiseen. Ja he niitä tuntevat jos ketkä, sillä he ovat paitsi painineet itse samojen haasteiden kanssa myös toimineet kirjoittamisen kouluttajana. Hyvin valittu porukka, erilaisine tyyleineen ja taustoineen.
Pauliina Vanhatalo aloittaa vuoden puhumalla, yllätys yllätys, aloittamisen vaikeudesta, joka on ensimmäinen kynnys.
"Kun ylittää ryhtymisen ja aloittamisen kynnyksen riittävän monta kertaa, kirjoittaminen muuttuu vähitellen tavaksi ja rutiiniksi. Tähän kirjoittamisen vakiinnuttamisen vaiheeseen kannattaa yleensä käyttää mieluummin runsaasti aikaa kuin kiirehtiä eteenpäin. Kirjoittamalla suhde kirjoittamiseen vahvistuu."
Hän saattelee kuitenkin tekstin ja sen kirjoittajan loppuun saakka. Hyviä muistutuksia pitkin matkaa, kuten taukojen tärkeys ja deletoinnin taito. "Tuho kuuluu kuitenkin väistämättä osana luovaan prosessiin."
Siri Kolu kertoo näkökulman valinnasta. Piilotettu vai kätketty? Ylä- vai alakulma? Missä aikakaudessa, missä ajanjaksossa kaikki tapahtuu? Muuttuuko näkökulman tekstin aikana? Anneli Kanto paneutuu taustan varmistamiseen, tutkimustyöhön, ja antaa siihen vinkkejä eri tietolähteistä arkistoihin (en tiennyt, että olemassa Vaari-Finna!), kirjoista lehtiin ja valokuviin, esineiden ja paikkojen tutkimiseen. Hän sanoo Googlea hyväksi tiedonhaussa, mutta suhtautuisin hieman varovaisesti vain yhden hakupalvelun käyttöön. Kyllä, iso-G antaa tietoa nopeasti ja itsekin käytän sitä jatkuvasti, mutta näinä tekoälyn kömpelöinä alkuaikoina saattaa nettihaku, etenkin sen AI-yhteenveto puhua ihan höpöä. Joten tärkeät asiat suosittelen tarkistamaan useammasta lähteestä ja linkistä kuin ensimmäisenä ilmestyvästä.
Sinikka Vuola antaa käyttöohjeen kirjoittajan elämälle. "Merkittävin este tai hidaste tekstikokonaisuuden valmistumiselle ei kokemukseni mukaan ole ajan puute vaan kirjoittajan sisäistämät haitalliset käsitykset." Tämä on kaikille kirjoittajille totta, häpeän yli on mentävä - ja niin monta kertaa, ettei se enää häiritse. Vuolan työtapa on metodinen, ennalta asetettuine toimintaohjeineen. Saattaa kuulostaa rajoittavalta, hän pohtii, mutta perustelee hyvin:
"Kaikki kirjoittaminen perustuu sääntöihin - jo siitä alkaen että kirjoitettaessa käytetään jotakin kielellistä järjestelmää." ...."Totuus on, että luova mieli rakastaa vastuksia. Kirjoittamisessa hyödynnetyt säännöt paradoksaalisesti buustaavat luovuutta."
Toukokuun eli viidennen tekstin tekijä spefi-kirjailija Anne Leinonen kertoo, miten luodaan maailmoita. Maailma voi olla järjestäytynyt, vinksahtanut, todellisuuteen perustuva tai täysin keksitty, mutta yksi juttu on lukijallekin selvä ja ratkaiseva kirjaa arvioidessa: klaffivirheitä ei saa olla. Kun maailman rakentaa, sen on oltava joka piirtoa myöten uskottava niin, ettei lukija notkahda hetkeksikään maailmasta ulos.
Tapani Bagge esittelee dekkarien rakennetta ja kertoo siitä lukuisia esimerkkejä ynnä vie aloittelevaa kirjoittajaa eteenpäin rikosnovellin tekemiseen tähtäävillä harjoituksilla. Suosittelen jutun lukemista myös dekkarien lukijoille! Marko Hautala kertoo jännitteen rakentamisesta vaikkapa kauhukirjoihin. Hui, tämä oli jännittävää luettavaa.
Täysin toisenlaista genreä edustaa Matti Kangaskoski, joka puhuu paljon runoudesta ja tajunnanvirrasta ja syötteistä, joita sen tekemisessä voi hyödyntää, mutta myös kirjoittamisen konkreettisista välineistä. Johanna Venho ihmettelee ihmisiä, jotka sanovat, etteivät "yhtään ymmärrä nykyrunoutta." Sillä ei musiikin kuuntelukaan edellytä "ymmärtämistä", vaan ei-musikaalinenkin voi nauttia ja kokea musiikkia, hän sanoo. "Jos ilmoittaa, ettei ymmärrä, voiko kuitenkin rakastaa?" Muttei hän leiju pilvissä vinkkejä antaessaan, vaan toteaa, että "Keinot on siis opittava, jotta ne voi unohtaa." Ja kertoo keinoja niin tuottaa kuin analysoida runotekstejä, esimerkkien kautta tietysti.
Henriikka Tavi jatkaa runon kirjoittamisen anatomialla. Hän muistuttaa kehollisuudesta, joka on läsnä kaikessa kirjoittamisessa. (Ja myös lukemisessa!) Vinkkejä, esimerkkejä, harjoituksia.
"Ihminen ei koskaan pääse ruumistaan pakoon. Mitä ikinä teemmekin, teemme sen aina kehollamme."
Monika Fagerholm kertoo oppimispolustaan kirjoittajana ja hyödyntää sitä luovan työn työstämisestä kertovassa luvussaan monin tavoin. Hän on ohjannut luovaa kirjoittamista 80-luvulta asti, "mutta ikinä en ole tavannut kirjoittajaa, joka työskentelisi täysin samalla tavalla kuin joku toinen." Oma pitkä kokemus tekee sanotusta painavaa ja kiinnostavaa. Mitä vaiheita ja metodeja luovassa työssä voidaan havaita?
Silvia Hosseini kirjoittaa viimeisen, 12:nnen luvun, esseen kirjoittamisesta. Essee, tuo hähmäinen termi (oma kommenttini), on hänen mukaansa "pohtiva teksti, jonka keskiössä on argumentointi." "Ajattelijoiden laji", hän sanoo, "ajattelun pukemista kaunokirjalliseen muotoon." Erityistä viisautta esseistiltä ei vaadita, älyllistä uteliaisuutta kyllä, hän sanoo. Myös tässä tekstissä on paljon ajatuksia ja vinkkejä, joita voi hyödyntää missä tahansa kirjoittamisessa.
Viime mainittu on yksi syy, miksi luen kirjoitusoppaita, vaikken aio kirjailijaksi. Ajatukset resonoivat myös muuhun kirjoittamiseen, kuten vaikkapa bloggaamiseen tai asiatekstin tekoon, joita molempia olen tehnyt kauan (blogia 15 vuotta harrastuksena, asiatekstejä työkseni pitempään, joten häpeäkynnys ja tyhjän arkin pelko selätetty jo muinoin). Kirjan runsaita harjoituksia tuskin hyödynnän suoraan, mutta ajatuksia jää silti mieleen ja ehkä teksteihinkin vaikuttamaan, uskon.
Toinen syy on silkka uteliaisuus. Koska rakastan kirjojen lukemista, on kiehtovaa kurkistaa kulissien taakse ja kirjailijoiden maailmaan, tuntea taustoja ja niitä paljon puhuttuja rakennustelineitä (jotka eivät saa näkyä), nähdä keinoja siihen, miten ihailemani (tai inhoamani) kirja tai muu teksti on syntynyt. Ei sillä, että haluaisin syventyä liikaa analyysiin, haluan elää tekstin mukana ja nauttia lopputuloksesta.
Katson teosta lukijan näkökulmasta, ja kirjoitusoppaat ovat lukijalle antoisia, kuten viimeksi Jani Saxellin Aiheiden kirja, joka innostuneisuudessaan ja tietämyksessään nostatti lukuroihua. Samaan ArtHousen julkaisemien kirjoitusoppaiden sarjaan kuuluu myös Kirjoita vuosi. Sitä ei ole vaikea lukea kenenkään, joka ylipäänsä lukee, vaikken mennyt syviin vesiin harjoitusten myötä enkä tiennyt, mitä tarkoittaa anafora. Vaikka tiedän ilmiön alakoululaisten aineissa tai huonosti editoiduissa aikuisten teksteissä, jos se ei ole tilanteeseen sopiva harkittu tyylikeino. (X kulki pitkin tietä. Hän käveli hitaasti. Hän katseli merelle. Hän kääntyi kadunkulmasta.)
Kirja on luovan kirjoittamisen tekijöille ja harrastajille mainio, käytännönläheinen ja runsaasti harjoituksia tarjoava teos asiansa osaavilta tekijöiltä. Pelkkää omaa osaamista ei esitellä, vaan myös esimerkkejä kirjailijoilta ympäri maailmaa. Pitkät lähdeluettelot lukujen lopussa avaavat lisää tiedon väyliä asiasta kiinnostuneille. Ja koska tekijät ovat kirjoittamisen ammattilaisia, myös lukija saa nauttia täpäkästä, persoonallisesta sanomisesta ja virheettömästä tekstistä, ehkä oppiakin jotain.
Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon. Toim. Päivi Koivisto ja Sinikka Vuola. ArtHouse 2025. Kansi ja sen maalaus Satu Kontinen.
Kirjoittajat:
Pauliina Vanhatalo, Siri Kolu, Anneli Kanto, Sinikka Vuola, Anne Leinonen, Tapani Bagge, Marko Hautala, Matti Kangaskoski, Johanna Venho, Henriikka Tavi, Monika Fagerlund ja Silvia Hosseini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti