Påskekrim!

Hyppäsin norjalaisten kirjamarkkinoijien keksimän hauskan termin matkaan minäkin: påskekrim on jo yli sata vuotta kuulunut Norjan lukuperinteeseen. Harmillista, ettei suomen kieli taivu yhtä napakkaan ilmaisuun, pääsiäisdekkari ei kuulosta ollenkaan samalta, pääsiäisrikos vielä vähemmän. Ja dekkarimainen arvoitus sesongin maitopurkeissa, mainio idea! Miten olisi, Valio ja WSOY, yhteistyön paikka? (Tämän vuoden purkkiarvoitus löytyy netistä paikallisen "Valion" Tinen sivulta. Teemakuva yllä on oslolaisen kaverini Les! Lue! -blogista luvalla lainattu, kiitos Reeta siitä ja purkkilinkistä!) 

Aloitan kuitenkin kotimaasta: Matti Laineen Kovaset-sarjan kakkososa Verilinja vie mukanaan vauhdikkaaseen rikosten selvittelyn maailmaan Oulusta Berliiniin ja muuallekin. Rene ja Kata Kovasen jokseenkin olematon isä-tytär-suhde alkaa kehittyä suorastaan luottamuksen tasolle ainakin hetkittäin, mitä hämmästyksellä ja ilolla seurasin. Lappiin erakoitunut Rene auttaa satunnaisesti tytärtään tämän työpaikan, Armadillo-järjestön,  operaatioissa, joilla suojellaan maalitettuja toimittajia ja muita vaikuttajia. 

Monet maalitetut ovat hengenvaarassa paljastettuaan asioita, joita lain pimeällä puolella kulkevien mielestä ei pitäisi. Eräs uhkauksia saanut henkilö päätetään viedä turvataloon, mutta operaatio epäonnistuu ja kohde kuolee. Sinnikäs Kata ei jätä hommaa sikseen, vaan alkaa tutkia taustoja auttaakseen rikostutkija Olivia Sutta murhaajan selvittämiseksi.

Mutta tämä on vasta alkua, niin monenlaista kierrettä tarinaan mahtuu. Komeasti ollaan nykyhetkessä paitsi maalitusteemalla myös vieraiden valtojen vaikutusyrityksinä muiden politiikkaan ja teknologisen kehityksen rikollisina hyödyntämisinä. Uskon näiden aiheiden todellisuuden olevan tarua ihmeellisempää, myös Armadillo-järjestöä tarvittaisiin tosielämässäkin. Tutkimuksissa paljastuu lisäksi kytköksiä Kovasen perheen henkilökohtaiseen historiaan, joka ei ole suinkaan selkeä, saa Kata todeta. 

Hyvä kun kirja kädessä pysyi, niin hurjaksi vauhti yltyy - ja huippukohtaukset on helppo nähdä mielessään elävänä kuvana, mikä on tv-käsikirjoituksia tekevän Laineen kerronnalle ominaista. Vauhdikas, runsas ja kirjasarjan ensimmäistä osaa jäntevämpi ja hiotumpi (myös kieleltään, ei tarvitse nillittää!) dekkari toiminnan ystäville. Tekeillä olevaa tv-sarjaa ja seuraavaa kirjaa odotellessa. 

Matti Laine: Verilinja. Bazar 2026. Kansi Kristiina Kaksonen.

Lontoo! Aikamatkustus! Historia! Lempiaiheitani kirjoissa, joten Elly Griffithsin uusi Ali Dawson -dekkarisarja on kuin minulle tehty. Ali on rikosylikonstaapeli, joka värvätään brittihallinnon ylimmän johdon alaiseen huippusalaiseen yksikköön tutkimaan menneisyyden murhia. Matkustamalla ajassa.

Kuten tiedetään (ainakin aikamatkustuksesta lukeneet), menneisyydessä ei saa muuttaa mitään, joten matkaajat voivat vain havainnoida tapahtumia. Olen epäluuloinen idean suhteen, sillä aikaikkuna menneeseen on kovin lyhyt, tunnista kahteen. Miten tutkija onnistuu saapumaan paikalle juuri oikealla hetkellä? Mutta jos ei anneta tylsien loogisuusseikkojen häiritä, kokeneen kirjailijan ammattitaitoinen teksti juoksee kuten kuuluu, sujuvasti lukemaan houkutellen ja kiinnostusta herättäviä elementtejä mukaan tuomalla. Taiteilijanimiä. Outlander-tyyppistä sukupolvikokemusta ja 1800-luvun elämää. Vilautetaan jopa outoja voimia, joita paraskaan teknikko - eli Jones, aikamatkailutekniikan keksijä ja Alin kollega - ei pysty selittämään. 

Aliin on mukava tutustua: hän on keski-ikäinen yhden lapsen äiti, joka suhtautuu mutkattomasti haasteisiin, kuten elatuksen ja koulutuksen hankkimiseen lapselleen aikanaan yksinhuoltajana, siivoojan töillä. Nyt Finn on aikuinen ja hyvässä työssä peräti parlamenttitalossa, ministerin avustajana. Selviteltävän historiamurhan vuoksi Ali joutuu tutustumaan Finnin työnantajaan lähemmin kuin toivoisi. 

Vaaratonta historian penkominen ei ole, vaan se johtaa kuolemiin myös nykyajassa. Ali kollegoineen saa selvitettyä asioita, mutta jotain jää auki, kakkososaan, jossa päästäneen syvemmin itse toimintaan, kun keskeiset henkilöt on ykkösessä saatu esiteltyä. Historiallisen Lontoon kuvaus oli minulle kirjan kiintoisin anti, kuljin mielessäni samoja katuja kuin Ali. Ja jännityksellä odotan, miten tarina jatkuu ja sarja kehittyy. 

Ellen Griffiths: Kuolema ei katso aikaa (The Frozen People). Suomennos Riina Vuokko. Tammi 2026.  Päällys Tuomo Parikka.

Islanti-dekkareista kuultiin Helsinki Noir -tapahtumassa, jossa mukana oli muiden muassa Skúli Sigurdsson. Hänen esikoiskirjansa Isoveli palkittiin Islannissa vuoden 2022 parhaana dekkarina. Jos miehen esikuvia ovat Alistair McLean ja Raymond Chandler, tietävät dekkarien ystävät jo, minkätyyppisistä rikostarinoista on kyse. Rosoa, suorasukaista väkivaltaa, selkeitä hyvis-pahis-asetelmia. Rikostutkija Hédinn ei silti ole ylivoimaisen ylevä, vaan inhimillisen virheellinen ihminen, töissä Reykjavikissä kansallisessa rikospoliisissa, pomonaan tunnollinen Markús. Jonka toimiin ministeritaso yllättäen puuttuu.  

"- On aika iso asia jos poliisi jättää tapauksen tutkimatta, etenkin, kun kyse on murhasta.
- Ymmärrän sen, Markús, ymmärrän sen, Júliús sanoi ja vaikka hän tosiaan tuntuikin ymmärtävän, hän ei piitannut. - Mutta olosuhteet ovat aivan erityiset."

Olosuhteet tarkoittavat sitä, että natsien johtohahmoja epäillään piileskelevän Islannissa. Kirjan nykyhetki on 1970-luvun loppu, mutta tarina alkaa vuodesta 1941 ja taistelusta Neuvostoliitossa, jossa lääkäri Mengele pelastaa erään saksalaissotilaan hengen. Tiedämme, miten sota eteni ja miten natseja sen jälkeen pakeni ainakin Etelä-Amerikkaan. Onko mahdollista, että heitä olisi livahtanut myös Islantiin? 

"Hän otti Viceroy-pakkauksensa pöydältä; savukkeita oli enää jäljellä viisi. Hédinn päätti, että hän polttaisi ne kaikki ennen kuin hänet tapettaisiin, ja häntä nauratti tämä yrityksensä hallita olosuhteita."

Suoraviivaisen sujuvaa kerrontaa ja yksityiskohtaista poliisitoiminnan kuvausta, mausteena todellinen natsihistoria ja Islannin maisemat. 

Skúli Sigurdsson: Mies varjoista. Docendo 2025. Suomennos Marjakaisa Matthíasson. Kansi Justine Florio, Taittopalvelu Yliveto.

Ja vielä on pakko mainita norjalainen kirjasarja Jo Nesbøn Harry Hole, jonka Veritimantit-kertomuksesta tehty 9-osainen tv-sarja Netflixillä on tehokas ja jännitettä loppuun asti nostava. Sarja on niin synkkä ja paineinen, etten voinut katsoa sitä kahta jaksoa enempää yhteen putkeen, vaikka kokonaisuus on hienosti ja linjakkaasti toteutettu. Harrya esittävä Tobias Santelman (alla) on nappivalinta rooliinsa, eikä muussakaan osajaossa tai puitteissa ole valittamista. Pelottava, komea ja tummantumma sarja. Kuva Netflixin sivulta.