Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut paljon sekä hauskaa että vakavaa, yleensä niitä makoisasti sekoitellen. Jos mistään hänen kirjastaan ei nainen löydä samastumispintaa, se on ihme! Aiempaa tuotantoa muistellessa mietin, että kertojaääni on vuosien saatossa muuttunut ja - superyllätys - muuttunut vanhemmaksi. Muttei kyynisen puolelle sen enempää kuin nyt yleensä iän myötä muututaan. 

Kertoja on kuitenkin jotenkin aina sama, pisteliäs naispuolinen totuudentorvi, joka pyrkii ymmärtämään ihmisiä ja ilmiöitä eikä arkaile lausua niistä mielipiteitään lukijoiden ihastukseksi. Ja kun tyyli jatkuu, lukijalle tulee tuttuuden tunne, eikä se ole huono, jos ei etsi yllätyksiä. Lukijan illuusio kaverista, jopa ystävästä, on yksi syy Härkösen kirjojen tasaiseen suosioon, uskon. Sujuvaksi ja helposti luettavaksi laaditun tekstin ja nokkelan ajattelun lisäksi, tietysti; ei ammattilaisura tyhjästä synny, eikä työnteotta, mikä on kunnioitettavaa sekin, kun pitkää julkaisulistaa katsoo. Hänen kirjojaan on luettu ja ostettu jo muutamassa sukupolvessa; niistä on tehty sovituksia näytelmiksi, tv-sarjoiksi ja leffoiksi. Kirjat ovat innoittaneet myös monia opinnäytetöitä, joista yhdessä olin itsekin blogillani lähteenä mukana, kirjasta Onnen tunti.*

Mykkien pöydässä 56-vuotias Leni on saanut yllättäen potkut, joten nyt on aikaa. Työnsaannista ei ole toivoa eikä pelkoa. Työkkärin vaatimiin työhakemuksiin kukaan ei vastaa paitsi joskus harvoin kahteen kirjaimeen tiivistettävällä viestillä, vaikka kuinka piilottelisi syntymäaikaansa - mitä Leni ei halua tehdä, sehän olisi huijausta! Satunnaisia ansioita hän hankkii kirjoittelemalla lehteen ihmissuhdepalstaa, jossa "Amalia" antaa vastauksia lukijoiden visaisiin ongelmiin räväkkään tapaansa. (Nyt kai tällainenkin olisi laitonta, koska työtön ei saa ansaita edes sitä kolmeasataa kuussa ilman ansiosidonnaisen menetystä. Näin aktivoidaan.) 

On siis otollinen hetki keskittyä muihin asioihin. Vaikka riittävään viinin ja seksin nauttimiseen. Leni on järjestänyt nämä molemmat, jälkimmäisen ex-puolisonsa Juhan kanssa kaveripohjalta. Näin kävi, pandemia-aikaan kun ei voinut uusia tuttavuuksia solmia. "Jotka Jumala on erottanut, voi vain korona yhdistää." Järjestely toimii jotenkuten, vaikka Leni yrittää lopettaa suhteen: "Että eksät osaavat vituttaa. Juuri sen takia he ovat eksiä." 

Mutta kun Leni tapaa Lassen, se on menoa. Hurja, arvaamaton, vahva, huoleton, lässytystä inhoava mies (eli päinvastainen kuin Juha) on juuri sitä, mitä on kaivattu. Plussapuoli on sekin, että Lasse on varattu, joten päivää pidemmälle ei tarvitse miettiä. Ystävä paheksuu, sillä hänestä naisen pitää etsiä sitä oikeaa ja ainakin olla rikkomatta perheitä. 

"Siru muljauttaa silmiään.
- Etkö sä ole ansainnu enempää?
- Ei meistä kukaan oo ansainnu mitään. Kaikki on bonusta.
- Sä muuten rakastut aina täysin vääriin miehiin.
- On ne kaikki ollu hetken oikeita. Ja ne hetket riittää mulle."

Vaikka usein naurattaa, hieman kirpeästi tosin, lukija alkaa huolestua: pysyykö Lenin varmojen mielipiteiden varaan rakennettu elämä hallinnassa? Se alkaa näyttää nurjia puoliaan; tuttavien ihmettelyä, karmeita krapuloita, ahdistusta. 

"Päätä särkee. Tavallista pahempi kankkusahdistus. On minun syytäni, että kaikki lähtivät. Minun syytäni ovat myös sademetsien tuho, Pol Potin pääkallot ja kotimaisten vihannesten korkea hinta."

Päivä kerrallaan -konsepti ei enää toimi Lenille, ja loppupuolen käänne yllättää lukijan vaihtamalla tarinan hengen. Kaiken uhoamisen takaa löytyy menneisyydestä jotain, mikä ehkä selittää naisen tilannetta. Tai ainakin hän joutuu toteamaan, ettei kaikkea tapahtunutta voi vain unohtaa. Lukija tehköön omat tulkintansa. Mikään moraliteetti kirja ei ole, eikä ryppyotsainen maailmanparannus Härkösen tyyliin sopisikaan. Hän kertoo tarinan, notkeasti ja kunnollisella suomen kielellä. Mikä sopii mainiosti tänäiseen suomen kielen ja Mikael Agricolan päivään. Hyvä, suomi! Omaa kieltä kannattaa juhlia, kun se vielä on olemassa.

Lue myös Anna-Leena Härkösen

Rikospaikka (2021)
Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia (2018)
Valomerkki (2017)
Kaikki oikein (2014)
Ihana nähä! Ja muita kirjoituksia (2014)
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2012)
Onnen tunti (2011)
Juhannusvieras (1996) 

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä. Otava 2026. Kansi Kirsti Maula.

* Etenkin blogien huippuaikoina tuli usein pyyntöjä osallistua erilaisiin tutkimuksiin. Kannustan toimintaa, sillä mikäpä olisi parempi aihe kuin kirjallisuus, ja blogeista saattaa löytyä hyvinkin paneutuneita ja yllättäviä näkökulmia. Mutta tekijöille vinkiksi: olisi kiva saada valmiista työstä tieto tai jopa työ luettavaksi, sellaista en muista tapahtuneen. Tässä mainitun tutkimuksen löysin kaverin vinkistä aikanaan ja pääsin sen lukemaan, mutten enää löydä sitä netin syövereistä.