Kaihdin oli jäänyt auki, ja punerva valo täytti puutarhamökin. Lili liikahti kiertyneen lakanan alla, jäsenet olivat raukeat, hellettä oli jatkunut pitkään."
Aloin lukea kirjaa mökillä, eräänä aamuna. Kuinka sopivaa! Solahdin vaivatta Lilin viereen ja melkein kuulin Rauha-koiran tassutuksen ovelta. Lili tekee aamutoimiaan, miettii mökillä vieraillutta Mariusta, kaunista nuorta miestä. Lili itse on kuudenkympin tietämissä, on nähnyt ja tietää jo paljon.
"Yhtäkään päivää ei saanut takaisin. Niitä oli hänellä enää rajallinen määrä, kaikilla oli, mutta ikä auttoi käsittämään sen konkreettisesti. Niin moni oli jo lähtenyt."
Miehistä ja etenkin naisista, siitä kirja kertoo, mutta onko tämä rakkaustarina? Romanssi?
"Marius tuoksui tuoreelta puulta, pihkalta, tuleentuneelta heinältä ja siltä joltakin, jolla ei ollut nimeä ja joka oli hullaannuttavaa."
Lilin puutarhamökki vaikuttaa hurmaavalta, puutarha kukkii kesän hekumassaan, ehkä jo kukoistuksensa loppua enteillen, kuten Lili itsekin. On omat tomaatit, salaatit, marjat, kukat, pensaissa lintuystävät ja naapurissa väsynyt ystävä, Paul. Lilin työpaikka on myös kasvien hoitoa, siinä hän tapasi Mariuksenkin, joka tekee Lilin levottomaksi, saa odottelemaan tekstiviestiä innokkaan tytön tavoin. Vaikka paljon on muuttunut nuoruudesta, jossa halun ja rakkauden raja saattoi häilyä. Muistot heräävät, ne matkat Euroopassa, se eräs etenkin, joka täytti kehon nautinnolla miehen hotellihuoneessa. Ei kehon tarve katoa vuosien myötä. Miehen ja taiteen edessä mykistyminen, onko se saman intohimon eri ilmentymää? "...halu päästä sen [kauneuden] äärelle oli suuri elämänvoima."
"Ei hän tahtonut myllerryksiä eikä kamppailuja enää. Halu oli olemassa mutta se oli temperoitunut lempeäksi.
Lili ilahtuu aikuisten lastensa viestistä, vaikka odottaa sitä yhtä tiettyä. Hän miettii usein isoäitiään, jo lähtenyttä. Hän oli hyvä esimerkki naiseudesta, filosofi melkein, tuumii Lili, vaikkei ollut kouluja käynyt. Isoäiti säilöi paljon syötävää, Lili säilöö muistojaan ja sanojaan muistivihkoihin. Sellaisenkin Lili muistaa, että isoäiti pyysi apteekista matalalla äänellä oudonnimistä lääkettä.
"Siveyspuun siitepölyä, sitä isoäiti oli niellyt päästäkseen vaivoistaan. Jottei olisi naurettu hikoilulle, mielen liikahduksille, itkulle, raivolle, uuden murrosiän hormonikohinalle. Jotta saisi olla huomaamaton, elää ilman huomautuksia, niistä naisen elämä oli tehty, ruumiin kommentoinnista, mielen liikahdusten ivaamisesta, koko olemisen painamisesta ja vähättelystä."
Päivän mittaan Lili liikuskelee asioillaan puutarhan ulkopuolella, lenkittää Rauhaa, käy uimassa meressä, ostaa herkkuja, tervehtii naapuria ja herra Kottaraista. Tutut Helsingin paikat saavat olon tuntumaan kodilta, tunnistan tämän, samoin lintujen kanssa juttelun. (Ja olen varma, että ne ymmärtävät, vaikkei yhteistä kieltä olekaan.)
Kun tulee ilta ja yö, Liliä ei nukuta. Ina on soittanut, he puhuivat. Taiteen tekemisestä, kolmesta toiveesta elämälle, isoäidin sitruunakekseistä. Eivät siitä, mikä Inaa runtelee. Eivät Paulista, joka sanoo, että hänen pitää mennä. Seurana on sentään Rauha. Vaikka on myös hiljainen levottomuus. Huoli tulevasta häivähtää, mutta vielä on kesä ja voimia.
Kaunis, aistillinen ja hypnoottisen tunnelmallinen tarina, joka vie aamusta yöhön, mutta välissä ehditään elää elämä, useitakin. Sirpa Kähkösen tapaan tekstissä on muistelua, sukupolvien painoa, naiseuden pohdintaa, taidetta. Ja luontoa, sen kanssa sopusoinnussa elämistä, vaikkei se aina olisi lempeä. Kauneuden tärkeys, hetkistä nauttiminen, pysähtyminen, ne nousevat merkityksellisiksi. Tärkeää tässä maailmanajassa, tärkeää ihmisen omassa ajassa.
Sirpa Kähkösen päätuotanto romaaneineen ja tietokirjoineen kertoo vaikuttavia juonitarinoita suurista asioista, kansakunnan kaarista ja järistyksistä, aina toki ihmisen kautta. Kirjasta 36 uurnaa alkanut henkilökohtaisempi, herkempi, pohdiskelevampi ja realismin rajoja rikkova tyyli jatkuu Mariuksessa. Maailma on näennäisesti pienentynyt, mutta siirtyneenä uusille urille, sisäiseen katsantoon.
On hyvä levätä tunnelmassa, tunnustella oloaan, jossa ikä tuntuu, kuten Lilillä ja Rauhallakin, nukahtaa mökillä tuulen ja puiden huminaan.
Kenelle: Aikuisille, naiseutta pohtiville, pakoa maailmanmenosta kaipaaville, ajatteleville, tunnelmaan uppoaville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti