Metsään päin hän ei usein kulje eikä edes katsele, sieltä saattaa katsoa takaisin henkiä tai voimia, jotka vangitsevat uteliaan peittoonsa tai pahempaa. Mutta eräänä päivänä metsän reunasta irtoaa hahmo, joka ensisäikähdyksen jälkeen osoittautuu ihmiseksi, mieheksi, joka lähestyy Valpurin mökkiä. Tästä kummallisesta tapauksesta Valpuri kirjoittaa veljelleen Siprille konventtiin, ja mekin saamme samalla siitä lukea.
Mies oudoissa vaatteissa, puhuu oudoin sanoin. Santiksi Valpuri sanoo miestä, joka vaikuttaa säikähtäneeltä hänkin. Onkohan tämänpuolisia ollenkaan? Ruoka ja juoma hieman auttavat nälkäisen näköistä kulkijaa, mutteivat estä tautia tulemasta.
"Mikä on santti, mies lopulta kysyi kun olut jo vajeni lekkerissä. Mitä sellaiseen vastataan? Kun yritin selittää että santtia ei käy erottaminen muista mutrista, eikä koskaan voi tietää, onko pyhä mies Kiesus kylänkävijän kaavussa vai joku muu, se jatkoi kysymistä: mikä on mutra. Jotkut sanovat niitä mierulaisiksi. Mikä on mierulainen, se kysyi. Katsoin tarkkaan miehen kasvoja. Ei se pilaillut. Vakavien silmien takana näin taas pelästyneen lapsen."
Sattuu olemaan kekrijuhlan aika, johon Valpuri valmistautuu huolellisesti samalla kun hoitaa sairastunutta santtia. Haltiat ja muut näkymättömät on muistettu, ruuat valmistettu, tupa kuurattu. Valmisteluja on mukava seurata! Kekripukki väkineen käy tuvassa rituaaleineen eikä katso vieraan hyysäystä hyvällä, oudot saappaat aiheuttavat hämminkiä, saati kokonainen vieras mies. On siinä Valpurilla kestämistä. Ja outoja santti vain puhuu, jotain arkilokista ja sammalten lukemisesta ja metsään kadottamistaan kapineista ja ajantajustaan.
"Minä tietysti ymmärsin heti, että mies oli joutunut hiien polulle, jäänyt metsään kiinni."
Valpuri on viisas nainen ja toimen emäntä, mutta kyllä hänkin on ihmeissään, niin kumma on tuo vieras juttuineen. "Muista nyt mitä mie jo sanoin, mieli ei santilla ollut ihan miehessä kiinni." Siprille hän muistelee sitäkin tapausta, jossa hän itse lapsena juuttui metsän vangiksi, mutta Vilppu pelasti. Kuolemaakin hän pohtii, mutta sekin on Valpurille kai erilainen kuin santilla.
"Eihän se mihinkään häviä mikä kerran tässä maailmassa on, minä sanoin. Tai sanoinko minä ollenkaan ääneen, en tiedä. Santti heitti taas silmänsä taivasta kohti, oli kuullut sanani yhtä kaikki."
Välillä Valpuri tulee ajatelleeksi, mahtoiko santti olla tottakaan vaiko hänen kuvitelmaansa. Joka tapauksessa, eräänä päivänä santti päättää lähteä. Takaisin, pelottavaa metsää kohti! Valpuri huutaa ja juoksee perään, mutta "metsän myrä nieli santin". Nainen jää murehtimaan, pääsikö mies koskaan kotiinsa ja mitä hän ehkä itse teki väärin, vaikkei pahaa tahtonut. Mistä mies tuli ja mihin meni, sitä saa lukija jäädä tulkitsemaan, sillä hänelle on ripoteltu vihjeitä asioista, joista Valpuri ei voinut tietää.
Kaunis pieni kirja on HS:n esikoispalkintoehdokas ja sopii erinomaisesti vaikka (lahjaksi) seuraaville:
Kenelle: Kansanperinteen ja -mytologian rakastajille, yllättymään haluaville, marraskuuta tuskaileville, kauniin kirjan ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti