sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sami Hilvo: Pyhä peto

Pyhä peto ei ole helposti luettava - eikä kuvailtava - mutta sille ehdottomasti kannattaa antaa aikaa avautua. Katolisen ja köyhän aatelisperheen poika asuu lapsuutensa Varsovassa aikana, jolloin juutalaisia alettiin syrjiä ja Saksan pelko levitä Euroopassa. Pojan isä on sairas ja käy hoidossa tohtori Warszawskilla, joka on varakas ja asuu perheineen upeasti Käärmesauvan talossaan. Me tiedämme, kuinka asiat yhteiskunnassa etenivät. Hilvo kuvaa aikaa kiinnostavasta näkökulmasta; nuoren puolalaisen miehen henkilökohtaisesta. Mitä teki saksalaisten valtaaman maan nuoriso hengissä säilyäkseen? Mitä he ajattelivat? Millainen ihmisten ja tapojen piiri heitä ympäröi ja kasvatti?

"Saksalaisten lakikirjassa ei tuntunut olevan muita rangaistuksia kuin kuolema. Saksalaiset ottivat kaiken niin tosissaan."

Poika, 16-vuotias, menee sekaisin tohtorin pojasta. Kielletty rakkaus tuskin alkaa, kun sen kohde katoaa sodan melskeissä. Samoin käy toiselle tärkeälle henkilölle, pojan isälle. Ja useimmalle pojan tuntemalle ihmiselle. Paitsi, ironista kyllä; Cwaniakille, joka on yksi pojan koulukavereista. Pojan kuvaus hänestä tuo mieleen varmasti jokaiselle jonkun tuttavan, työkaverin tai politiikon "...ilkeä, arvaamaton ja ruma - - - isokokoinen, vahva ja aggressiivinen. Sellainen riitti suosioon silloin; sellainen riittää suosioon nykyään. Häntä halveksittiin paljon, mutta myös pelättiin tarpeeksi." Minulle tuli mieleen monta ihmistä ja asiaa, muun muassa rasistiset yhteisöt ja Amerikan tulevat presidentinvaalit. Näitä röyhkeydellä nousevia ja pelolla hallitsevia on kaikkina aikoina, kaikissa yhteisöissä.

Mutta takaisin poikaan. Hän oli nuori, menettänyt kaiken ja halusi kaiken. Hän muuttaa rakennusmieheksi Yhdysvaltoihin, jossa kaikki on mahdollista. Hän ei halua rahaa muuten kuin välineeksi toteuttaa henkilökohtaisen suunnitelmansa. "Mutta minun oli saavata myös mainetta ja kunniaa. Raha ja valta saivat tulla kylkiäisinä. --- Minä en etsisi, vaan keskittyisin siihen, että minut löydettäisiin."

Hyppäys miehen vanhuuteen tapahtuu yllättäen: nyt hän on menestynyt ja arvostettu rakennusalan iso toimija ja taiteen mesenaatti, joka valmistautuu 88-vuotispäiväänsä.

"Huipulla tuulee, eikä siinä ole mitään vertauskuvallisia. Pilvenpiirtäjien vastapainot teräksestä, betonista tai vedestä ja liikkeen vaimentimet, jotka roikkuivat rakenteista kuin valtavat punnukset, olivat osa superkorkeiden rakennusten strategiaa. Noiden jättiläisten oli joustettava, kun myrskytuulet riepottelivat tai maanjäristykset ravistelivat."

Hän omistaa himoitun Keltainen keltaisella -maalauksen, jonka pelkästä näkemisestä ihmiset ovat valmiit maksamaan paljon, mutta mies on varovainen sen esittelyssä. Hän sanoo tuijottaneensa taulua pidempään kuin viettäneensä aikaa juhlissa, mikä ei ole vähän.

"Maalauksen parissa vietetty aika oli joidenkin mielestä vähintään rahan haaskausta. Ilmoitin heille selväsanaisesti, ettei heillä ollut oikeutta arvioida asioita, joista eivät tienneet mitään."

Maalaus on tärkeä elementti miehen mielenmaisemassa ja myös symboli henkisyydelle ja kaipaukselle, tiukassa yksityisyydessään miehen vastapaino kaikille menetyksille, myrskyjä vastaan, kuin pilvenpiirtäjällä ikään. Löytääkö mies etsimänsä, ehtiikö hän maaliinsa - nyt kun hän tietää aikansa olevan jo vähissä?

"Kuinka vanhaksi ihmisen pitää elää, jotta ei enää kaipaisi suojelevaan syliin ja jonkun sanomaan, että kaikki on hyvin? Kuinka vanhaksi ihmisen pitää elää, jotta saisi vihdoin tuntea itsensä hyväksytyksi?"

Kirja on niin laaja ja täyteenladattu merkityksillä ajatuksilla ja lauseilla, että muistilappuni lepattavat sen välissä tiiviinä viuhkana. Haastetta ja palkitsevuutta tuo se, ettei kaikkea ei sanota, vaan lukijan on oivallettava asioita itse. Teoksessa on samantyyppistä kerronnan lumoa kuin Lemaitren Näkemiin taivaassa -kirjassa sekä ajattomia havaintoja, jotka johdattavat lukijan ajatukset milloin mihinkin, omiin kokemuksiin tai muihin luettuihin, nähtyihin tai kuultuihin ilmiöihin, kuten edellä kuvasin.

Hieno, viisas ja upeasti kirjoitettu kirja jälleen herra Hilvolta. Jopa kaluttuun juutalaisvainoaiheeseen Hilvo saa luotua oman lähestymistavan. Taiteen läsnäolo on suuri plussa, sen merkitys miehelle koskettaa. Sekä sen kaiken, mitä häneltä jää puuttumaan. Omalla asteikollani Hilvo on ollut korkealla aiemminkin, mutta nousee tällä entisestään. "Liiallinen" kauneus näköjään on vaivannut minua Viinakortissa; hieman samaa tunnistan tässäkin, mutta maltoin nyt paremmin keskittyä ja näen sen eräänä kirjoittajan tyylin ominaispiirteenä. Edelliset: Rouva SViinakortti.

Kenelle: Ajatteleville lukijoille, menneen ja nykyisen yhdistäjille, ikuisesti yksinäisille, menestykseen pyrkiville, Euroopan ja Amerikan mantereita vertaaville, hyvän kansainvälisen proosan ystäville.

Muualla: Leena Lumi lumoutui. Pakahduttavan hieno, sanoo Lukuneuvoja.


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hyvien tarinoiden ja laatutekstin ystävänä kyllä, mutta puuttuukohan tästä tietty terävyys, jota ehkä kaipaat? Saamme nähdä, odotan jännityksellä, mitä kirjoitat.

      Poista
  2. Haa Matkin Annikaa. ...Minulle? :)Yltiörehellinen vastaus please. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä vain jäin pohtimaan, että minkälainen lukija ei pitäisi kirjasta, joka on taidolla kirjoitettu, jossa on tarinan satumaista lumoa - mutta ennen kaikkea ajatuksia ja lauseita, joita jää pohtimaan. Se "liika" kauneusko vaivaisi? Sehän on vain pintaa. Satumaisuus? Fiktiosta on kyse, ja Amerikassa on kaikki mahdollista. Ei hyvän mielen kirja, mutta ei myöskäään väkivallalla - henkisellä tai fyysisellä - mässäävää. Vaikea siis sanoa! Itse olen juuri nyt hyvin hämmentynyt luettuani toisen kirjan hyvin samanlaisista teemoista. Oli virhe lukea peräkkäin, mutta mistäs sitä tiesi. Alkavat sekoittua mielessä, eikä voi olla vertaamatta.

      Poista
  3. En ole ollenkaan varma onko tämä minulle, mutta täytyyhän se kuitenkin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet lukenut Hilvoja aiemmin, Krista, niin tämä on niistä paras. Minä ainakin tempauduin täysin mukaan, toivottavasti sinulle käy samoin!

      Poista
  4. En ole lukenut aiemmin, mutta nyt olen kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, luulen että pitäisit tästä!

      Poista
  5. Arja, vertauksesi Lemaitren kirjaan on osuva! Minähän aivan rakastan sitä.

    Hilvo on peto kirjoittamaan!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, jos ei pyhä niin peto ainakin! Nautinnollista luettavaa, kuten Lemaitrekin. Maailmankirjallisuutta.

      Poista
  6. Tosi hieno arvio loistavasta kirjasta!
    Mielestäni tämä on vuoden kirja. Ihailen sen kaunista kieltä, herkkyyttä, julmuutta, monitulkintaa. Se herätti niin paljon tunteita ja ajatuksia minussa. On kyllä saanut liian vähän huomiota, ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin tässä monesta asiasta, noista mitä mainitset ja lisäksi myös kansainvälisestä otteeesta. Soisin myös paljon enemmän huomiota tälle. Kiitos kommentistasi!

      Poista