keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

En tunne sinua vierelläni

Jos on heikko vatsa ja säikky mieli, ei kannata lukea Tiina Raevaaraa. Viimevuotista novellikokoelmaa lukiessa vatsa alkoi kääntyä jo ensimmäisessä. Harkitsin jopa kesken jättämistä, mutta uteliaisuus voitti, taas kerran.

Tiina Raevaara kirjoittaa luonnosta ja ihmisestä sen osana, elämän erilaisista muodoista. Siis todella erilaisista. Ja paljon myös kuolemasta, mikäpä sen luonnollisempaa. Ihminen sulautuu luontoon, vaikka sitten ruumiina suossa. Tyylin voisi nimetä eko-scifiksi. Kyllä, mieleen tuli Johanna Sinisalo, mutta Raevaara on raaempi, rujompi ja rajumpi.

Hienoja novellit ovat, hämmästyttäviä mielikuvituksessaan, mutta eivät mitenkään miellyttäviä. Lukija joutuu pois mukavuusalueeltaan, mikä on varmasti tarkoituskin. Osuvia oivalluksia ja ällistyttäviä ajatuskulkuja riittää − entä jos linnut toimisivatkin sairaanhoitajina. Tai aiemmat sukupolvet säilyisivät tuolin uumenissa (älkää kysykö, liian kummallista lyhyesti selitettäväksi). Ja kun ennen sanottiin elämän kulkevan ohi filminauhana kuoleman kolkutellessa, nykyisin se näytetään powerpointtina. Palautekeskustelu käydään siinä samalla.

Minä ja vatsani olimme helpottuneita kirjan loppuessa. Eikä jokainen novelli aiheuttanut kammotusoireita. Mutta ei tätä isoa annosta pysty sulattamaan kerralla. Täysi tunnustus silti kirjailijan kirjoitustaidoille, huikealle ajatusten lennolle ja luutuneiden käsitysten ravistelupyrkimykselle.

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni. Teos 2010.

5 kommenttia:

  1. Minä en kokenut tätä lainkaan noin voimakkaasti, mutta toisaalta saatan pitääkin niitä kammottavia asioita tarinoille silkkana plussana.

    VastaaPoista
  2. Mulla on heikko vatsa mutta tämä sun kirjoitus kyllä usuttamaan testaamaan, kestääkö se!
    Onneksi taitaa olla jo varauskin voimassa.

    VastaaPoista
  3. Yleensä minäkin tykkään oudoista jutuista, mutta tämä oli niin fyysinen - ehkä se eka novelli teki sen tunteen, josta ei päässyt yli koko kirjan mittaan. Mutta enpä kerro enempää, että Erja sinullakin säilyy jännitys lukiessa...

    VastaaPoista
  4. Vastasin äsken KMMMM-haasteeseen ja kieräytin sen seuraavaksi sinulle. Eli pääset avautumaan kuka-mitä-miksi-tyyliin bloggaamisesta, jos vain tykkäät. Löysin blogisi aivan vasta äskettäin ja olisi kiva näin heti tutustua sinuun enemmän.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Erja, sekä haasteesta että blogin lukemisesta! Palaan ilman muuta haasteasiaan.

    VastaaPoista