Jos olet lukenut Pierre Lemaitren upean ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuvan Näkemiin taivaassa -romaanin, tiedät, että tekijä osaa kirjoittaa ja viedä tunnelmaan.Alex on jotain ihan muuta, mutta koukuttava sekin. Tyylilaji on nyt dekkari, ja tarinan käänteet ovat nopeita ja arvaamattomia. Ilmaisutaito on ennallaan.
Nuori nainen Alex joutuu siepatuksi ja kidutetuksi. Heti sukelletaan samaan maailmaan kuin Carl Axl Sund tai vastaava muodikas dekkaristi. Raakuutta ei puutu, sanon vihjeeksi vain yhden sanan: rotat.
"Tule lähemmäksi, Alex kuiskii hymy huulillaan. Hän taivuttaa selkänsä kaarelle ja antaa häkille vauhtia, hän hymyilee isolle yläpuolellaan vaanivalle rotalle, tule, tule, pikku paksukainen, tule lähemmäksi, mamilla on sinulle jotain oikein hyvää..."
Mutta tapaus ei ole niin suoraviivainen kuin äkkiseltään näyttää. Tutustumme tarkemmin Alexin taustaan ja tapausta tutkivaan ylikomisario Camille Verhoeveniin. Hän on lyhytkasvuinen, taustaltaan varakas, harkitseva ja huomiokykyinen etsivä.
"Jäikö meiltä tuolloin jotain huomaamatta?" hän kysyy Louisilta. "Ei välttämättä." Camille ei kuitenkaan voi ihmettelemättä asiaa.
Ja kuten tapana on, saamme hieman valotusta myös ylikomisarion yksityiselämään. Tosin se ei muuta juonta mitenkään, mutta on lisänä viihteellisessä kokonaisuudessa - ja ehkä kirjailija petaa näillä tiedoilla jatkuvuutta sarjaan? Jos sanoisin erään kirjailijan nimen, joka väistämättä kirjasta tulee mieleen, tajuaisitte heti jujun, joten en sano.
Arvostan kirjailijan sujuvaa kynää, kiitän juonenkäänteiden yllätyksellisyyttä ja pidän tarinaa lajissaan mainiona ja viihdyttävänä - mutta omalla listallani en Lemaitren edellisen veroisena, jossa ulottuvuuksia on enemmän. Dekkareissa ne jäävät pakosti tietyn muotin mukaisiksi ja rajoitetummiksi. Tuntuu kuin kirjailija olisi halunnut kokeilla tyylilajia: pystynkö tekemään tällaisen? Pystyy kyllä, ei huolta!
Kenelle: Dekkarien ystäville, yllätyksiä kaipaaville, jännitysviihteen kuluttajille.
Muualla: Kaisa-Reetta toivoo ylikomisariolle jatkossa henkilökohtaista onnea, rakkauttakin. Huippujännäri, sanoo MarikaOksa. Page-turner, ja enemmän, sanoo Annika K.
Pierre Lemaitre: Alex. Minerva Crime 2015. Suomennos Sirkka Aulanko.
Minusta tämä on lajityypissään hyvä, mutta totta, Näkemiin taivaassa oli kirjana paljon hienovivahteisempi ja monisyisempi. Mutta dekkareitakin on välillä kiva lukea, ja muistaakseni ahmaisin tämän melkoisella vauhdilla eräänä alkusyksyn viikonloppuna. :)
VastaaPoistaMarikaOksa, sama, ahmaisin! Kun haluaa tätä lajia, niin aivan mainio. Kirjoittaja on vaan niin taitava. Ja arvaat varmaan kehen toiseen tämän genren taitavaan kirjailijaan viittasin juonenkäänteiden osalta :-)
PoistaKiva että sinäkin tykkäsit tästä! Lemaitre kirjoittaa sujuvasti ja koukuttavastikin. Tuo hänen Näkemiin taivaassa -romaaninsa kiinnostaisi kovasti.
VastaaPoistaKaisa Reetta, lue Näkemiin taivaassa, se on hieno! Tätä paljon painavampi, mutta ei vaikea lukea. Kuten sanoit, sujuvaa ja koukuttavaa.
PoistaLemaitre omaa verbaalia fluenssia aikaansaaden laadukasta, monikerroksista ja oivallisesti rytmitettyä kerrontaa, jossa makaaberit elementit kyllä ovat läsnä, mutteivat itseisarvollisina, vaan lukukokemus pysyy mallikkaasti, suorastaan tyylikkäästi raameissa. Halloweeniinkin luontuvaa luettavaa:)
VastaaPoistaLuontuu erittäin erinomaisesti kauhuisaan teemaan :) Komeasti muotoillusta kommentistasi kiitän ja täysin allekirjoitan. Raameissa pysyminen on muuten taito, jota kaikilla kirjailijoillakaan ei ole, tällä on.
PoistaTämän voisin lukea. Luin kesällä Lemaitren Näkemiin taivaassa. Sain sen luettua, mutta minulle jäi siitä huono olo. Se oli jollain tasolla liikaa. Olen kuitenkin rikkonut rajojani tänä vuonna eli lukenut Kallentoftia, Wennstamia jne. Tuo sota oli vain liikaa.
VastaaPoistaTässä ei ole sotaa, vaan piilotetumpaa julmuutta. Ruumiita kyllä tulee. Naishahmo on vahva. Saattaisit pitää, Ulla.
Poista