sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Hertta

Tänään luin loppuun Heidi Köngäksen odotetun uutuuden, Hertan, joka pohjaa tosihistoriaan. Otto Wille Kuusisen tytär, aatteelle omistautunut kommunisti Hertta rakastuu palavasti puoluetoveriin, ministeriksi asti nousseeseen Yrjö Leinoon.

Tarinassa on kolme kertojaa: Hertan lisäksi Leino sekä keskuspoliisin johtaja Riekki kertovat omat näkökulmansa. Luonnollisesti Hertan hahmo on hallitseva, ja hänen vahvuutensa, aatteen palonsa ja modernit ajatuksensa muun muassa naisen asemasta ovat teoksen vaikuttavinta antia. Lisäbonuksena on tuon ajan - eli 1930-40-lukujen - Suomen ja Euroopan poliittisen ilmaston kuvaus. Leinon ja Riekin kautta mukaan tulee kiemuroita, joita Herttakaan ei tiedä; Köngäs on punonut juonen, joka voisi olla totta tai sitten ei.

Hieno aihe, josta Köngäs kirjoittaa tutun taitavasti, mutta hieman pitkästyin loppupuolella: minusta tekstissä oli liikaa toistoa ja hieman vatvomista, joka ei johtanut mihinkään. Mutta toisaalta, niin on elämässäkin. Myös kieli mietitytti, sen ajoittaisen nykyaikaisuuden vuoksi: silmään sattui ilmauksia, joita olen pitänyt uudempina kuin tuon ajan ihmisten voisi kuvitella käyttävän. Oltiinko silloin jo "liekeissä" tai "otettiinko häppää"?

Kirjan alussa rakastumisen kuvaus on erittäin hieno ja väkevä! Rakkaustarinasta on tulossa myös tv-sarja. Köngäksen kirjoista silti Dora, Dora on ylittämätön.

Kenelle: Poliittisesta historiastamme kiinnostuneille, perushyvien kotimaisten romaanien ahmijoille.

Muualla: Lumiomena ei täysin vakuuttunut, vaikka pitääkin Köngästä taitavana ja kirjaa kelpona. Aihepiiriä hyvin tunteva Jaana piti kirjasta mutta odottaa, että joku tekisi Hertta Kuusisesta todellisen elämäkerran. Ompun kirja sai liekkeihin. Annika K nautti kielestä ja vahvoista henkilöhahmoista.

Heidi Köngäs: Hertta. Otava 2015.

4 kommenttia:

  1. Uskalsin lukea juttusi, vaikka itse olen vasta kirjan puolivälissä. Aha, tästä vatvonta siis vasta alkaa, on sitä jo ollutkin. Kolmoisvalotus on kiinnostava juttu tässä kirjassa, se tarjoaa tilaa, jota ei vain yhden minäkertojan voimin syntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se minusta tuntui - suhteen jännite ei ihan kannata kirjan loppuun asti? Vaikka tapahtuuhan siinä paljon, molemmille osapuolille. Totta tuo, että kolme aivan eri näkökulmaa tuo kiinnostavaa laajuutta.

      Poista
    2. Minulla kävikin niin, että sytyin sitä enemmän, mitä pitemmälle etenin. Erikoinen kolmiodraama on jutun juju, juu.

      Poista
    3. Oi, hieno juttu! Messuilla tänään kuuntelin kustantajien ja kirjakauppaketjujen keskustelua: neljästä osallistujasta peräti kolme suositteli Herttaa, kun kysyttiin, mitä muutamaa kirjaa haluaisit nostaa. Ei huono.

      Poista