sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Oneiron

Tuli kiire lukea kirjamessuilta hankkimani Oneiron, kun Finladia-ehdokaslista* julkistettiin. Olin jo ehtinyt aloittaa, mutta kirja on sellainen, jota ei lukaista. Se vaatii aikaa ja keskittymistä, eikä ole ihan ohutkaan.

Oneiron on ehdottomasti, täysiään ja häpeilemättä, naisten kirja. Se kertoo seitsemästä naisesta ja heidän kuolemastaan, tarkemmin sanottuna sekunneista kuoleman jälkeen. Jo alkuasetelma on hämmentävän kiehtova ja uteliaisuutta herättävä. Mitä ihmettä? Jos kirjoissa yleensä jännitetään sankarittaren hengissäsäilymisen puolesta, mitä nyt pohditaan, kun jo alussa on selvää, että huonosti käy - kaikki kuolevat?

Shlomith, Polina, Rosa, Nina, Wlbgis, Maimuna ja Ulrike tapaavat valkoisessa ei-missään. Jos on lukija hämmentynyt, niin ovat naiset itsekin. Fysiikan lait eivät enää päde, aikaa ei ole, eikä materiaa. Vain kuoleman hetkellä päällä olleet vaatteet ja Wlbgisin peruukki.

He laumautuvat hämmästyttävän nopeasti: alkavat toimia. Naisten tavoin he rakentavat kotia. Ja ottavat elämänkokemuksensa (kuolemankokemuksensa?) tuoman viisauden ja huumorin avukseen.

Leikitään kuolemaa! "Jännitystä jos ei edes elämään niin edes tähän, miksi tätä nyt sitten haluaa kutsua, ihan sama."

Nopeasti he oivaltavat uudet säännöt: uudessa olomuodossa kaikki ymmärtävät kaikkia kieliä, sillä viestintä tapahtuu ajatuksin, samoin tekeminen. Vaikka fyysiset aistit heikentyvät, tilalla on muuta, tosin kertoja jossain kohtaa toteaa, että myös jo elämässä oltaessa improvisaatiokykyisillä ihmisillä on kuudensia, jopa seitsemänsiä tai kahdeksansia aisteja. 

Improvisaatiokykyä tosiaan tarvitaan tuossa tilanteessa! Eikä kuolemaa ole ilman elämää, joten saamme väläyksen jokaisen naisen elämästä, aina yllättävän äkilliseen kuolinhetkeen saakka. Naiset ovat niitä, jotka mainitaan lehtijutussa onnettomuuden sivullisina uhreina. He ovat kaltoin kohdeltuja, jokainen jollain tavoin, vaikkeivat ehkä itse ole sitä tajunneet. Kaikkia salaisuuksia ei paljasteta, paljon kuitenkin. He nostavat tietoisuuteemme naisen elämän monet ongelmat ja vaarat, joista pienin ei ole naisen ikuinen alistettu asema.

Hämmästellen luin kirjaa, joka ei antaudu helppoihin määrittelyihin. Se sukeltaa välillä kummallisiin yksityiskohtaisiin kuvauksiin milloin mistäkin: vaikka asiat ovat lukijan omalle maailmalle vieraita, niihin uppoutuu huomaamatta. Se tarjoaa hepreankieltä, hengityksen fysiologiaa, New Yorkin katuja. Sitaatteja, kirjallisia sitaatteja. David Nichollsia, Anton Tsehovia, Emanuel Swedenborgia... Taiteen pohdintaa. Juutalaisuuden olemusta monelta kantilta. Silppuinen rakenne on erikoinen, mutta vaikuttava. Sillä:

"On valitettavaa, jos sivistyksenjanomme ja ennen kaikkea halumme kaivaa tietoja esiin aiheuttavat tympääntyneisyyttä kahdessa ihmisryhmässä: heissä, jotka rakastavat seikkailuja ja nopeaa etenemistä, ja heissä, jotka jo tietävät kaiken, jopa enemmän kuin me (mikä tuskin on mahdollista)."

Juutalaisuuden suuri määrä kirjassa on ainoa hieman minua häirinnyt asia: Shlomithin luento on pitkä ja kuivan asiallinen. Toisaalta se toimii tehokkaana vastapainona siitä jälleen jatkuvalle hurjalle mielikuvituksen vuoristoradalle, josta kirjailijaa ei voi kuin ihailla. Millainen mieli toimii noin? Tietoa, kuvittelua, luentoa, satua, metafysiikkaa, välillä näytelmämuotoa ja oodia... Kaikki kauniin täsmällisesti ilmaistuna, harkituin ajatuksin, sanavalinnoin ja viimeistellyllä kielellä. Sitaatin voisi ottaa lähes mistä kohtaa tahansa. Tajuan vain hämärästi, miten ison taustatyön kirjoittaja on tehnyt monien teemojensa käsittelyyn ja niistä kokonaisuuden luomiseen. Tai ehkä kokonaisuuden tekee vasta lukija? Aineksista ei ainakaan ole pulaa.

Kirjamessuilla Laura Lindstedt kertoi olevansa perfektionisti. Sitä suuremmin kunnioitusta kaiken tuon tietomäärän kanssa.

Pidän paljon kielellisistä kokeiluista kaunokirjallisuudessa, ja tämä on on omassa sarjassaan. Jos joku kysyy miksi (mistä tahansa kirjaan liittyvästä), vastaan: miksi ei? Oneiron on lukukokemus, joka takuuvarmasti jää mieleen, ja muuten myös täysin kansainvälinen kirja sekä sisällöltään että henkilöiltään. Alussa oli vain ällistys, mutta kirjan loputtua oli jotenkin painostava olo - ihan kuin olisi itkettänyt, muttei oikein tiennyt, miksi. Naisten kuoleman vuoksi? Tai ehkä sittenkin enemmän sen, mitä heille tapahtui sitä ennen? Vai sittenkin oman kuolevaisuuden, elämän satunnaisuuden vuoksi?

Mutta ennen kuin itse kukin huudamme: "Ooon...ei-ron!", ehkä ehdimme vielä monenlaista. Vaikka lukea hyviä kirjoja, tosin tuskin koskaan enää ihan tällaista.

"- Miksi juuri me? - En tiedä, mutta siitä olen varma, että emme ole ainoita. Olisi aika röyhkeää kuvitella, että vain meille seitsemälle osui tällainen erityislaatuinen kohtalo."

Kenelle: Kielen mahdollisuuksista kiinnostuneille, taitavuutta ihaileville, ihmisen rajallisuutta pohtiville, metafyysikoille, heille, jotka eivät vaadi kirjoiltaan tiukkaa realismia, naiseutta tarkkaileville ja sitä eläville.

Muualla: ...lennokasta spekulatiivista fiktiota, mutta purevaa yhteiskuntakritiikkiä, sanoo Kannesta kanteen. Suketus olisi halunnut jäädä Oneironin iäisyyteen. Lindstedt uudistaa romaanin muotoa ja kerrontaa, sanoo Elina. Jokaisen on koettava tämä itse, sanoo Ulla. Se ei kerro mistään, se vain on, kuvaa Ilselän Minna. Kristalle tapahtui niin sanottu koukuttuminen. Oneiron on enemmänkin virta, kuvailee Tuija. Niin ehjä ja valmis kuin kaunokirja olla voi, julistaa Lumiomena.

Laura Lindstedt: Oneiron. Teos 2015.

*Muista Finlandia-ehdokkaista: Pertti Lassilan edellisen kirjan luin äskettäin, ja Armain aika -kirjoitus voisi melkein olla tuon kopio, siksi en sitä kommentoinut erikseen. Miellyttää varmasti etenkin vanhempia lukijoita. Kari Hotakainen on aina hotakaismainen, kuten Tuijata kertoo. Selja Ahavan kirjan nimi yllätti.

16 kommenttia:

  1. Vau, olen ihan pökerryksissäni luettuani tämän kirjoituksesi! Se ei siis ole ollenkaan sekava tai mitään, mutta tuot tätä yhä enemmän ja enemmän kiinnostavammalta ja houkuttelevammalta sekä vallan erikoiselta vaikuttavaa kirjaa tässä niin kiinnostavasti ja monipuolisesti esiin. Pakkohan tämä on lukea, kun kaikki, joiden kirjoitukset olen kirjasta lukenut, ovat olleet todella vaikuttuneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallan erikoinen se on, se on varma. Pitääkö vai ei, jää lukijan vastuulle. Kirjahan siis vain on, kuten Minna hyvin sanoo. Ja minusta nimenomaan naisten kirja, naiseuden ja kaiken siihen liittyvän. Joku toinen varmasti tulkitsee ihan eri tavoin. Kiva jos luet, Laura, kiinnostava kuulla arviosi!

      Poista
  2. "Naiseutta tarkkaileville ja sitä eläville", hienosti kuvattu, Arja! Teos on tarinoiltaan ravisteleva ja vangitseva, naiseuden tutkielma ja fantasia. Kirjan ainutlaatuisuus vain korostuu, kun lukukokemus etääntyy ajallisesti. Tästä kirjasta en halua toipua ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Uskon että on juuri noin, kirja tulee mieleen jatkossa monessa eri tilanteessa ja yhteydessä.

      Poista
    2. Elina sanoi hienosti sanat, jotka minä haluan lainata sanoakseni samat Riika Peln kirjasta Jokapäiväinen elämämme.

      En ole lukenut yhtäkään Finlandia-ehdokkaista, Olen useimmiten hyvin kaukana palkinoraatien mielipiteistä, vain Pelo on ollut tähän asti poikkeus ja Taskisen Täydellinen paisti, joka sai ilmestymisvuonnaan sen Hesarin eeikoiskirjavoiton. Siellä on nyt tosin Hesarissa ehdolla yksi oma suosikkini, mutta saas nähdä...Oneironia en ehdi enää lukemaan, sillä rästikirjat huojuvat muistuttaen todellisuudesta;)

      Hieno kirjoiutus sinulta jälleen: Tekstisi on niin selkeää ja hyivn asemoitua ja tehokasta, että kiireinen lukija ja väsyneet silmät kiittävät <3

      Poista
    3. Olen melko varma, että rakastuisit tähän kirjaan, Leena! Vaikka ei ole Pelo eikä Taskinen, vaan ihan omansa. Ja sen takia juuri... Kiitos kiitoksista blogin suhteen, ilahduttaa erityisesti nuo mainitsemasi asiat, koska yritän panostaa juuri helppoon luettavuuteen ja mietin, millaista itse haluaisin/jaksaisin lukea.

      Poista
    4. Rakastuin <3 Kaikki mainitsemasi hyvä, mutta hyvin erilaisia.

      Nyt minun oli pakkko saada käyttää noita sun alun vahvennuksia, sillä kirjan runsaus pakotti jäsentämään;) Ota kehuna, sillä en yritän keksiä aina kaiken itse, olla vain minä itse. Olet esimerkkini blogista, jota jaksaa lukea iman, että silmät väsyvät <3

      Poista
  3. Mahtava kirja-analyysi, lukemiseen kannustava ja kiehtova, kirjoitat hyvin Arja! Vierastin ajatusta tästä kirjasta, mutta nyt... olen lumoutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjatoukka :) Kirja on niin erikoinen, teemaltaan tärkeä ja paljon taidetta käsittelevä, että luulen, että pitäisit!

      Poista
  4. Oi oi, onneksi ehdin tehdä varauksen kirjastoon ennen Finlandia-ehdokaslistan julkaisemista, vain pari ennen minua... odotan teokselta paljon, varsinkin kun kerroit tämän olevan häpeilemättä naisten kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehditty, nyt varmaan jono on jo huima! Ja on, naisten kirja on ehdottomasti! Onpa kiinnostava lukea sitten juttusi tästä.

      Poista
  5. Tämä kirja odottelee minua tuossa pöydällä, joten palaan postaukseesi myöhemmin:) <3 Odotan tältä kirjalta tietenkin ihan hurjasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kannattaa lukea ihan avoimin mielin ja ilman odotuksia. Koska ei se ole kuitenkaan sellainen kuin ajattelit :)

      Poista
  6. Sinun teksti on hieno. Minä itse vain hämilläni kirjan lukeneena. Kurkkasin HS:n kirjallisuuspalkinnon finalistit läpi, olen lukenut kaksi kirjaa. Sehän on ihan hyvin vai? Sitten ei olekaan hyvin, kun totean, että muut nimet eivät sano minulle mitään.
    Palaan alkuun ja hämillisyyteeni. Onhan vielä blogistanian järjestys. Ainakin oman rivini osalta olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä Hesarin listalla eikä F-listalla ole kaikki hyvät kirjat todellakaan! Oma lista on aina paras, ja blogistanian toiseksi paras. Luetaan ja tykätään juuri sitä, mikä itselle sopii, siinä blogien hienous myös, kaikille löytyy omansa. Mä olen lukenut tasan puolet HS-ehdokkaista ja kahta muuta hypistellyt mutten jaksanut alkaa lukea. Loppuja en edes hypistele. On hienoa olla hämillään - se kertoo ihmisen tuntevan oman makunsa, mutta silti katselevan ulospäin.

      Poista
  7. Finlandia-palkinto! Kiitos Hector (ehdit sittenkin lukea kirjan, vaikka vähän meitä bloggareita huolestutti)! Meni niin oikeaan osoitteeseen. Onnea Laura Lindstedt! (Ja vähänkö olen pollea; ostin kirjan kirjamessuilta ja nyt mulla on se omistuskirjoituksella ja nimmarilla.)

    VastaaPoista