perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun aikaan, uutta vuotta kohti

Vuosi on ihan kohta loppuun luettu, joten teen jo perinteistä yhteenvetoa:

Kotimaiset kirjat 2016


Upeiden esikoisten vuosi, tämän jo tiedämme. Jukka Viikilä räjäyttää aivoja ja sydämiä Akvarelleillaan Engelin kaupungista, Hanna Waselius Almoineen hurmaa HS:n esikoiskirjaraadin lisäksi lukijoita, samoin kuin Minna Rytisalo, jonka Lempi koskettaa lukevaa kansaa syvältä ja laajasti, juuri oikealla otteella.

Myös Tiina Lifländer, Johannes Ekholm, Soili Pohjalainen ja Ina Westman debytoivat kirjailijoina vaikuttavasti. Kummasta viehättyville täsmäiskun täräytti Hanna Morre.



Myös tutut tekijät julkaisivat parastaan. Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa ja Riitta Jalosen Kirkkaus ovat saaneet suurta huomiota, ansaitusti. Sami Hilvon Pyhä peto hätkäyttää, Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi luo ajankuvaa ja lukemisen maagista lumoa parhaimmillaan. Ja Asko Sahlberg ja Pilatus - ylittämätön meille Sahlberg-faneille!

Eikä vähempänä Tommi Kinnunen Lopotillaan. Kinnusen sukutarina on kuin omasta tai kaverin suvusta lukisi, niin läheisen tuntuinen. Katri Lipson, jonka Detroit on niin viisas ja jännittävä kirja nuorten miesten (lätkä)maailmasta, että etenkin jokaisen alle 30-vuotiaan sen toivoisi lukevan. Ja ehkä myös kaikkien yli 45-vuotiaiden. Iästä puheenollen: Arne Nevanlinnan menetimme tänä vuonna, mikä on suuri suru. Hänellä oli tietoa ja viisautta, jota meistä useimmat voivat vain nähdä unta.

Tuttuja tekijöitä vuoden julkaisijoina löytyy paljon: Annamari Marttinen, JP Koskinen, Anja Snellman... Ei ole kotimaisen proosan lukijan vaikea löytää luettavaa! Upeita, taitavia kirjoja kaikki, omassa tyylilajissaan.

Toisinkoisten, esikoisromaanista seuraavien kirjojen kanssa saattaa olla kirjailijoilla hankalampaa, olemme kuulleet. Hankalampaa ei vaikuta olevan ainakaan Jarmo Ihalaisella, joka kertoo komeasti miehisistä sukupolvista. Mooses Mentulan toinen romaani Jääkausi on lukemisen arvoinen kirja, sillä tämä mies todella tietää, mistä puhuu. Ja puhuu sen vakuuttavasti. Kinnusen Lopotin jo mainitsinkin, sekin on toisinkoinen.

Varsinaisen Toisinkoinen-palkinnon sai Pajtim Statovici, jonka kirja ei ole helppo vaan on väkevä, ja kirjakeskustelussa helposti jää valtavirran sivuun. Muita ns. virallisen kisan ehdokkaita en tunne.


Käännöskirjoja 2016


Käännöskirjoista mieleen tulevat ruotsalainen Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista ja ranskalainen Pierre Lemaitre peräti kahdella upealla dekkarilla, Irené ja Camille, takaperoisessa järjestyksessä suomennettuina. Tarkista, missä järjestyksessä luet!

Vaikuttavimmista ei unohdu ruotsalaisen Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus, aina varma japaninamerikkalainen Haruki Murakami Miehiä ilman naisia
-kokoelmallaan tai pettämätön amerikkalainen tarinankertoja Chris Cleave kirjallaan Sodassa ja rakkaudessa.

Norjalainen Linn Ullman kokosi kansaa Helsingin kirjamessuilla. Sadie Jonesin Kotiinpaluu nähtiin myös tv-sarjana.

Tietokirjoja 2016



Tietokirjoista nostan tietysti bloggarikollegoiden kirjan, jota voi suositella kulttuurinnälkäisille, mutta vielä omaa lempialuettaan siitä hakevalle. Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen opastavat Korot kopisten kulttuuriharrastuksen pariin, hauskasti mutta informatiivisesti.

Vuoden tietokirjoista minulla on kesken Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla - tymäkkää tavaraa, jota ei voi ahmia suuria annoksia kerralla, mutta on ehdottoman maukas - ja bloggaamatta on Uusi-Hallilan ja Helttusen Sitaattien salat, jota voin muuten suositella yleistietoa kasvattavaksi lahjaksi ihan kenelle vain aikuiselle, joka on kirjoista vähänkään kiinnostunut! 

Elämäkerroista vaikutti Helena Ruuskan Eeva Joenpelto. Minna Eväsoja tarjosi sukelluksen japanilaisuuteen ja Katarina Baer veti hiljaiseksi isovanhempiensa tarinalla. Ja Eeva Kemppi ja Maria Säkö julkaisivat upean Q-teatterin 25-vuotishistoriikin!

Vuoden huipputapahtumat


Huipputapahtumiin kuuluvat tietysti Helsingin kirjamessut, joissa sain osallistua Sirpa Kähkösen sekä Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen lukupiireihin. Ja kesäisen hurmaava bloggarivierailumme Kuopiossa.



Lisäksi osallistuin Kansallisteatterin bloggariklubiin ja tapasin niin kirjailijoita kuin teatterialan ammattilaisia sekä näin mm. hienon Minna Canth -näytelmän. Älkää luottako Hesarin arvioon, katsokaa itse!

Tuijan kanssa pidimme syksyllä jälleen kirjablogi-illan Kannelmäen kirjastossa. Annoimme lukuvinkkejä ja kerroimme blogeista lukijan kannalta. Miksi niitä kannattaisi lukea ja miten ne löytyvät? Olin myös Radio Helsingin Suuressa hesalaisessa kirjakerhossa juttelemassa Taru Torikan ja Markku Rönkön kanssa Markun kirjasta Hajaannus.

Bloggarikollegoiden kanssa tapaamme - paitsi kustantamojen julkkareissa (mikä olisi muuten parempi juhlan aihe kuin kirjanjulkistus, voittaa kevyesti synttärit sun muut), tulevien kirjojen kausiesittelyissä ja muissa alan tilaisuuksissa - myös keskenämme. Helsingissä kokoontuminen on kerran kuussa. Joskus pyydämme paikalle myös kunniavieraan. Ja ainakin Kuopiossa ja Oulussa on omat bloggarimiittinsä.

Ahkerimmin hääräämme verkossa, kuten yhteisten lukuhaasteiden ja blogien perinteisen joulukalenterin muodossa. Haasteosallistumiseni päivitys on jäänyt vaiheeseen, kuten tuppaa käymään. Helmet 2016 -haasteeseen sain kolmisenkymmentä rastia. Eniten lukemisen iloa on tuonut klassikkohaaste, jota viimeksi veti Tuija.

Kotimaiset kirjablogit -fb-sivu on saamassa sisarekseen "tavallisen" verkkosivun, joten myös ne, jotka eivät halua käyttää naamakirjaa, voivat tutustua blogeihin. Yhteistyötä eri tahojen kanssa ensi vuodelle viritellään jo kovaa vauhtia, kuten tämä Ylen hanke. Ja lisää on tulossa!

Tilastot


Vuoden aikana olen lukenut 171 kirjaa, joista kotimaisia 109 kpl ja vuoden 2016 kirjoja 67 kpl.

Laskin mukaan kesken olevat neljä kirjaa, jotka saan loppuun viikossa.

Luku ei hirveästi yllättänyt eikä muuttunut viime vuodesta. Oikeasti luen enemmän, kuten lastenkirjoja ja työhön liittyviä kirjoja, mutta eivät ne tilastoa paljon heilauttaisi. Tv:tä katselen aina vain vähemmän, vaikka uhoilin paneutuvani - vielä tämä vuosi ei ollut se. Ehkä ensi vuonna hankin Netflixin, ehkä en... oikeastaan aika mukavaa näinkin!

Ensi vuonna meno jatkuu - kirja-ilon jakaminen ja toivottavasti monen osallistuminen! Postauksia 2016 olen tehnyt tähän asti 138. Google Analyticsin mukaan käyntejä sivuilla on ollut kuukausittain 3000 - 5000, Bloggerin tilastojen mukaan tuhansia enemmän, mutta uskon ensin mainitun olevan realistisempi, sillä niistä on pois luettu muun muassa bottihyökkäykset. Upea määrä, ja kertoo suomalaisten todella olevan lukijakansaa ja kirjoista kiinnostuneita. Kotimaisia kirjablogeja on sentään olemassa parisen sataa, ja jokaiselle riittää lukijoita.

Blogiini on tulossa pian myös kirja- ja muita arvontoja, ihan pian ensimmäiset. Yllärilahjana olen saanut paitsi kommentteja myös halauksia arvontojen voittajilta - mikä sen parempaa! Tämän kaiken pöhinän jälkeen on kummallista sanoa, että lukeminen olisi jotenkin yksinäistä toimintaa. Ei todellakaan ole, jos ei itse niin halua. Mutta hiljaisestikin voi lukea, niin kirjoja kuin kirjablogeja. Tämä on laji, jossa kaikki tyylit ovat sallittuja ja jopa toivottuja.

Iloista vuodenvaihdetta ja innostunutta tulevaa lukuvuotta 2017, kirjanystävät!

Vuoden 2015 kooste.








10 kommenttia:

  1. Arkihuolesi kaikki heitä,
    jouluglögit itsellesi keitä
    ...unessa näet enkeleitä.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua ja huoletonta uutta vuotta sinulle, Mai!

      Poista
  2. Mahtava kooste. Huomaan jakavani monia kokemuksiasi. Tämä vielä: Ihailen tiivistämisen taitoasi! Hienoa tulevaa vuotta jo toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana monessa on oltu. Jotenkin tulee aina tarve "viimeistellä" vuosi koosteena ja kerrata, mitä kaikkea on ollutkaan, vasta sitten voi siirtyä uuteen. Kiitos samoin, onnellista uutta vuotta, Tuija!

      Poista
  3. Mahtava kooste. Olet lukenut todella paljon. Katsotaan jos pääsisi joskus itsekin samaan määrään :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaisuuteni on tv:n välttely...jos suomalainen katsoo telkkaria pari kolme tuntia päivässä, minä käytän sen verran lukemiseen. Aina vain se kirja voittaa, kun arvon, kumpaa tekisin :)

      Poista
  4. Arja, mukavaa luettavaa. Kyllä on ollut kulttuurintäyteinen vuosi! Suuri kiitos yheisistä kirjakohtaamisista ja kantsun kirjaston kirjablogi-illasta. Tätä jatketaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään, ja kiitos itsellesi hienon esityksen tekemisestä blogi-iltaan, Tuija!

      Poista
  5. Tulinpahan tänne huokailemaan mittavan kirjapinosi äärelle. Lopottia ylistän minäkin ja luin tuon Jarmo Ihalaisenkin uutuuden. Paljon jäi vielä lukematta.

    Hyvää uutta vuotta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa silti omakin kirjapinosi olla aika mittava. Tosi kiva, että luit Ihalaisen, miesten kirjoja ei ole liikaa. Kiitos Elina ja samoin hyvää uutta vuotta <3

      Poista