Meribiologi Martti Ritola työskentelee Azorin saarilla ja iloitsee ammatinvalintaansa.
"Häntä olivat aina kiehtoneet kaikki ne muut elävät, tuntevat ja ajattelevat olennot, jotka jakoivat planeetan ihmisten kanssa. Jotka kaikki aistivat ja hahmottivat saman tilan aivan eri tavalla kuin ihminen."
Seitivalasta Martti pitää hetulavalaiden kuningatterena.
"Seiti- ja sillivalas olivat joka tapauksessa varmaankin kaikkein hirvittävimmät ja tehokkaimmat maapallon biosfäärin koskaan tuottamat tappokoneet. Ne olivat musertavan nopeita ja ylivoimaisia suhteessa saaliseläimiinsä..."
Rausku on yksi lajeista, joilla ei ollut mitään tekemistä ihmisten kanssa. Se voisi yhtä hyvin olla kotoisin vaikka toisesta galaksista, miettii Martti.
"Oudosta ulkönäöstään huolimatta rausku vaikutti uteliaalta, älykkäältä ja ystävälliseltä. Sitä oli hyvin vaikea ajatella kalana. Rauskut olivat ennemminkin kuin suunnattomia, monen sadan kilon painoisia lintuja, ja oli jonkin verran todistusaineistoa siitä, että ne saattaisivat olla lähes yhtä älykkäitä kuin linnut. Vaikka kaloja ne tietysti silti olivat. Se oli hyvä muistutus siitä, miten vaarallista eläinten yksiviivainen luokitteleminen tiukkiin kategorioihin oli."
Mutta Martin miellyttävä mietiskely katkeaa äkisti, kun hän saa naisystävältään, merivoimalaitoksia kehittävältä Camillalta kutsun saapua heti Portugaliin. Sillä Teneriffan rannikolla on tehty merkillisiä havaintoja. Ja tästä alkaa seikkailu! Siihen liittyy sukellusveneitä ja kilometrien syvyisiä sukelluksia, kansainvälisiä tutkijoita - kuten meksikolainen Isabella, Martin ex-tyttöystävä, joka saa Camillan kihisemään mustasukkaisuudesta - huipputekniikkaa, uudenlaisia energiantuotantomuotoja, mafiaa ja kyllä, tuntemattomia lajeja.
Jos olet lukenut Isomäen Con ritin, tiedät jo jotain siitä, millaiset oliot ovat kirjailijaa viimeksi tarinoihin innostaneet. Myyttiset tai ehkä sittenkin todelliset merihirviöt, joista kirjan esittely sanoo:
"Jättiläiskalmari eli viikinkien Kraken on ensimmäisen kerran kuvattu lajina juuri siellä, ja suurin osa kaikista maailman jättiläiskalmareita koskevista havainnoista tehdään edelleen joka vuosi juuri Teneriffalla."Onko tosiaan niin, että maapallon biosfäärissä on eniten elämää valtamerissä? Ainakin se on totta, ettemme tunne kaikkia eläinlajeja tai valtamerien ekosysteemejä vimmaisesta teknologisesta kehityksestämme huolimatta, joten syvyyksissä voi elää mitä vain. Martti sanoo siellä olevan toisen todellisuuden,
"...jota emme koskaan kohtaa. Mutta joka voi olla, monella eri tavalla mitattuna, vielä kovin paljon suurempi ja merkittävämpi kuin oma maailmamme. Ikään kuin maapallon hallitseva todellisuus.
Camilla katseli rannan valomerta. Valot tuikkivat ja elivät, ilma väreili lämpöä ja kosteutta, vaikka aurinko oli laskenut kauan sitten.
- Maapallon...hallitseva todellisuus? hän kysyi.
Martti nyökkäsi.
- Mitä sinä tuolla tarkoitit?
Martti ei vastannut suoraan vaan heitti Camillalle oman kysymyksensä.
- Jos joku kertoisi sinulle, että hei, me olemme erehtyneet, ihminen ei taida ollakaan maapallon runsaslukuisin suurikokoinen eläinlaji, vaikka me olemme aina luulleet niin... mitä sanoisit?
- Sanoisin että ihminen, joka väittää jotakin sellaista, on päästään vialla.
- Niin minäkin olisin vielä jokin aika sitten ajatellut, myönsi Martti. - Mutta, niin epäuskottavalta kuin se ehkä kuulostaakin, ihminen joka sanoisi niin... olisi todennäköisesti oikeassa."
Ehkä sittenkin hyvä, ettei kirjaa ollut matkani aikaan tehty. Uiminen olisi saattanut olla liian jännittävää! Loppusanoissa Isomäki kertoo tarkemmin tietolähteistään ja siitä, mikä kirjassa perustuu todelliseen tietoon ja miten meriä maailmalla suojellaan tai pitäisi suojella: Azoreilla tämä on hoidettu hyvin. Ekoturismistakin puhutaan.
Kenelle: Luonnon ystäville, merta rakastaville, matkustaville, seikkailusta nauttiville, faktan ja fiktion sekoitusta sietäville, jännitystä etsiville, tieteen saavutuksia ja sen ideoita ihaileville.
Kirja on yksi vuoden 2025 Johtolanka -palkinnon ehdokkaista. Voittaja julkistetaan 3.2.2026.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti