lauantai 9. tammikuuta 2016

Tyttölapsia

Tyttölapsia on kokoelma kertomuksia, jotka muodostavat kokonaisuuden. Tytöt asuvat ja käyvät koulua Moskovassa 1950-luvulla, ja kirjailija kuvaa terävästi ja tarkkanäköisesti tuota Stalin-uskovaisuuden ja pikkupioneerien aikaa, mutta ennen kaikkea lapsuuden aikaa.

Eräät päähenkilöt ovat Viktorija ja Gajane, kaksoset, jotka syntyivät toivottuina mutta liian myöhään heidän onnettoman äitinsä kannalta: Margarita-raukasta ei järkytykseltään enää ollut lasten hoitajaksi siinä vaiheessa, kun sinnikkäät tyttäret putkahtivat maailmaan. Nimittäin lasten isä Serge on poissa eikä usko tyttöjä omiksi lapsikseen.

Ja koska Suomen politiikassa on vuoden mittaan paljon käsitelty insinööritaitojen soveltuvuutta hallintotehtäviin, on pakko lainata Ulitskajan insinööriluonnehdintaa Sergosta.

"Mies oli aina suhtautunut uusiin ajatuksiin pidättyväisesti ja tuntemattomiin ihmisiin epäluuloisesti, kaikki monimutkainen tuntui hänestä vihamieliseltä, ja hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa insinöörinä perustui juuri hänen luontaiseen pyrkimykseensä ratkaista kaikki ongelmat mahdollisimman yksinkertaisesti."

Mutta Sergo heltyy, vaikka käytännössä lapsia hoitaa anoppi. Viktorija kiusaa arempaa siskoaan minkä ehtii, mistä aikuisilla ei tietysti ole aavistustakaan. Voitte arvata, mitä seikkailuja ja traumoja tästä seuraa.

Tärkeä tyttöhahmo on myös Aljona, Washingtonissa syntynyt diplomaattiperheeen jälkeläinen, jonka "isän mainio siperialaisperimä, laadukas lastenruoka ja oikeaoppinen kasvatus olivat tehneet Aljonasta ihannelapsen; hänellä oli tuuheat kiiltävät hiukset, vahvat valkoiset hampaat ja tasainen ruusunpunertava iho."

On muuten hauska kerrankin lukea venäläistä tarinaa, jossa ei olla loputtoman köyhiä ja kurjia. Nämä tytöt ovat pääosin hyvinvoivia, rutiköyhää Kalyvanovaa lukuunottamatta ja huolimatta siitä, että aika oli niukka tuolloin kaikille, ennen kulutusyhteiskunnan keksimistä. Mutta palaan vielä Aljonan taustaan, sillä tämä kohta tyrskäytti huumorihermoon ja kuvaa hyvin kirjan vanhahtavan koristeellista kertojanääntä.

"Vaimoonsa tulisesti rakastunut diplomaatti tunsi ehtymätöntä kiitollisuutta siitä sanoinkuvaamattomasta onnesta, josta joka ilta pääsi nauttimaan samaisessa mutta aina yhtä tuoreelta tuntuvassa onkalossa, ja noina Amerikan vuosina hän oli auliisti hukuttanut vaimonsa sikäläisiin kohtuuhintaisiin vaatepersiin. Vaimo ei olisi valmisvaatekiihokkeita kaivannut mutta otti ne suopeana vastaan."

Tarinoissa on edustettuina monia kansallisuuksia, yhteiskuntaluokkien lisäksi. Gruusialaista Svetlanaa luultiin mustan käkkärän tukan takia armenialaiseksi tai mustalaiseksi, ja Lilja joutui usein tappeluun juutalaisuutensa vuoksi.

Vaatteet ovat yksi tärkeä juttu, kun tytöistä puhutaan: kertojan mielestä "tyttölasten alusvaatteet oli keksinyt joku yhteiskunnan vihollinen, joka pyrki saattamaan sen sukupuuttoon." Kertomukset huipentuvat noin kymmenvuotiaiden tyttölapsien hurjaan pukeutumisleikkiin ja vesirokkoepidemiaan. Kaikessa melskeessä jopa Kolyvanova-rukka kohoaa arvoasteikossa.

Kirjan jälkimmäinen osa, Lapsuus 49, sisältää omia itsenäisiä kertomuksiaan, oletettavasti kaikuina kirjailijan lapsuudesta, sillä hän sanoo kirjan alussa, etteivät lapsuusmuistot jätä häntä rauhaan.

Lämpimiä, lapsen maailmaa tarkkaan havainnoivia ja ymmärtäviä tarinoita eräästä kadonneesta maailmasta. Nostalgiaa ei voi välttää, vaikka teksti ja teemat sinänsä kestävät aikaa.

Kenelle: Lapsuusmuistoista lämpeneville, venäläisyyttä tutkiville, helppoa laatuluettavaa etsiville.

Muualla: Kaunistelemattomia, hellyttäviä ja lämpimiä, sanoo tarinoista Anneli. Hirvittävän osuvia, sanoo Bleue, joka matkusti niiden myötä aistikkaille aikamatkoille. ..kuvaa lapsuutta tavalla, joka herättää omatkin lapsuusmuistot, sanoo Kirsin Book Clubin Airi. Traagisissakin kohtaloissa on humoristinen vivahde, sanoo Sinisen linnan kirjaston Maria. Jane on kiitollinen Suomeen syntymisestään. Tuijata lumoutui Ulitskajan kyvystä kuvata henkilöitä ja tilanteita tarkkanäköisesti. Lyhyetkin tarinat ovat täyteläisiä ja moniulotteisia, sanoo Maija Kirjojen keskellä. Helppolukuinen ja ihastuttava, sanoo Ulla.

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia. Siltala 2015. Suomennos Arja Pikkupeura.


4 kommenttia:

  1. Luin tämän juuri ja ihastuin ikihyviksi. Tarinat olivat aitoja, ehkä nostalgisiakin. Muutamat kerrassaan riipaisevia. Suurta kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitoja, ehkä siksi helppolukuisia, vaikka aika ja paikka olisivat lukijalle vieraita.

      Poista
  2. Sain tämän joululahjaksi (halusin kirjan omaan hyllyyn muiden U:n kirjojen jatkoksi ja vihjaisin miehelle), mutta en ole vielä aloittanut. Odotan paljon, sillä olen pitänyt lähes kaikista (Iloiset hautajaiset oli vähän pettymys) muista U:n kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, pidät varmaan tästä. Ulitskajan kirjoista minä en ole tainnut lukea kuin kaksi, Iloiset hautajaiset houkuttaa kyllä nimellään :)

      Poista