sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Kirja alkaa tärkeillä, tärkeillä illallisilla Helsingin Suvisaaristossa vuonna 1941. Kuuluisa saksalainen kirjailija - kuuluisa enemmän muista kuin kirjallisista saavutuksistaan - saapuu huippusalaiseen tapaamiseen suomennoksen julkaisseen kustantajansa juhliin. Vaikka päävieras on kasvissyöjä eikä nauti alkoholia, emännöitsijä Murros tietää pystyvänsä tarjoamaan ensiluokkaisen illallisen koko kansainväliselle syöjäkunnalle.

"Reetta Murros ei ollut suurmies, mutta hän tiesi, että kaikkina aikoina tarvittiin myös heitä, jotka laittavat suurmiehille ruokaa."

Kirjan nykyhetki on kuitenkin 1950-lopun loppupuoli, jolloin Saara miehensä ja poikansa kanssa muuttaa Helsinkiin. Sopeutuminen meren rantaan käy Saaralta hyvin, etenkin sen jälkeen, kun hän tapaa Elisabethin, salaperäisen ja itsellisen, itseään hieman vanhemman naisen.

"Jotkut sanovat, että hän on ranskalainen perijätär, joka on joutunut palaamaan skandaalin takia Suoemeen. Toiset että hän rikastui mustassa pörssissä ja pistää nyt rahoja sileäksi. Titta väittää että hänellä on suhde Kekkosen kanssa ja tämä elättää häntä."

Saara rakastuu. Ja tutustuu aivan uudenlaiseen maailmaan Elisabethin ja tämän tuttavien myötä. Ne ihmiset...

"...puhuivat koko ajan. Astiastoilla ja vaatteilla oli ihmisten nimi. Lasi ei ollut koskaan lasi, se oli wirkkala tai frank. Huivien nimi oli hermes ja ne kuului sitoa tukkaan."

Takaumien ja Elisabethin mystiselle Isabellalle kirjoittamien kirjeiden avulla saamme tutustua pikku hiljaa naisten taustoihin. Siihen, miksi Elisabethilla riittää rahaa. Siihen, miksi Saara meni naimisiin Juhanin kanssa. Lopulta myös siihen, mikä oli Isabellan rooli. Mutta paljon sitä ennen Saara saa Elisabethin avulla työpaikan Rosalundin kustantamon reklaamiosastolta...

Leena Parkkinen keittää kokoon historiaa, rakkausromaania, dekkaria ja ruoanlaittoa ja saa aikaan niistä aivan omanlaisensa ruokalajin, joka toden totta maistuu ja tyydyttää kirjanälän. En ole ihastunut ruoka-aiheisiin kirjoihin, mutta tässä ruuanlaitolla on aivan oma roolinsa. Suunnittelin jopa kokeilla Saaran lihapullareseptiä - suurin osa kirjan ruuista on minulle liian vaikeita ja vieraita ja ranskalaisia, tyyliin viiriäisiä kirsikoiden kera tai Bonaparten skonsseja. Mutta vaikka ruuanlaitto ei natsaisi, kirjassa riittää sattumina hurjia ja herkullisia tarinoita ihmisistä tuon ajan Euroopassa.

Ja mitä tarinoita! Ne liikkuvat Voltairelle rakennetusta linnasta lähellä Geneveä turkulaisen 1300-luvun talon kellariravintolaan, Helsingin Töölöstä Tukholmaan ja Pariisiin. Tapaamme lintuja keräävän naisen, kaapissa nukkuvan kustannustoimittajan, brittivakoojia, ahneita sukulaisia, ikuisia kodin etsijöitä, takakansitekstien tekijän, onnettomia ja onnellisia rakkauksia ja ystävyyksiä, mutta etenkin naisia; eri-ikäisiä, erimaalaisia, fiksuja, rohkeita, kummallisia ja omapäisiä.

Mieleen tulevat väistämättä Eeva-Kaarina Arosen luomat henkilöt ja tarinat, niin salaperäiseltä tunnelmaltaan kuin omaperäisyydeltäänkin. Parkkisen teksti lentää; se riemastuttaa ja kauhistuttaa vuoron perään. Arvoituksia riittää, eikä kaikkea selitetä auki, mikä jättää mukavan kihelmöinnin lukijan mieleen. Teemoja on todella paljon ajan miesten ja naisten rooleista poliittiseen tilanteeseen. Täsmämauste kirjanystävälle on kustannusala, joka näkyy myös kirjan kannessa hienosti (kuori paperi pois): piirroksessa on Bulevardi 12, WSOY:n entinen pääkonttori.

Leena Parkkinen on yksi taitavimpia ja persoonallisimpia kirjailijoitamme, minkä osoitti jo esikoisteos Sinun jälkeesi Max. Myös Säädyllinen ainesosa ällistyttää ja jää mietityttämään. Säädyllisine sipulikeittoineen ja vähemmän säädyllisine naisineen.

Kenelle: Sukupuoliroolien miettijöille; resepteistä ja ruuanlaitosta nauttiville; rakkausromaaneja ahmivalle; sodanjälkeisen Helsingin ajankuvasta, vakoojatoiminnasta ja kustannusalasta kiinnostuneille, hyvän muttei helpoimmin nielaistavan proosan ystäville.

Muualla: Jotenkin kaikki niin kohdallaan, sanoo P.S. Rakastan kirjoja. Lumiomena vertaa Sarah Watersiin, Parkkisen eduksi.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos 2016. Päällys: Jussi Karjalainen. Kustantajan lukukappale kustantajalta.

Osuu Helmet-haasteen 2016 kohtaan Ruuasta kertova kirja.

8 kommenttia:

  1. Odotan, että pääsen lukemaan tämän kirjan. Heräsin hieman myöhään, mutta se tuntuu juuri nyt oikealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen keitoksen Parkkinen on tarjoillut. Ensin vähän säikähdin niitä reseptejä, mutta kirjailija käsittelee niin kiehtovasti aikaa ja henkilöitään, että ruokakin tuntui vain luontevalta osalta kokonaisuutta.

      Poista
  2. Arja, kerrot kiehtovasti, miten romaanissa keitetään kokoon melko soppa, nautittava ja hieman hämmentävä! Onpa osuva tuo Aros-vertaus. Kirjan tunnelma vetoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on Parkkisen kirjoissa parasta! Ja ajankuva. Ja mielikuvitus. Ja...

      Poista
  3. Ihastuin tähän tarinaan. Minulla on jonkinlainen kammo ruokaan kirjoissa, mutta annoin periksi. Helsinki, tuo ajankuva ja Porvoon saaristo lumosivat minut. Ja tietty tuo viheliäinen ovi. Monitahoinen ja upea tarina tehosivat minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Ulla, että annoit periksi! Mulla ei ole varsinaisesti kammoa ruokaan kirjoissa, mutta vierastan kyllä. Tässä kannatti mennä sen yli. Olen iloinen, että ihastuit, mutta olisi pitänyt arvata. Parkkinen ei ole helposti sulavin ruokalaji.

      Poista
  4. Tämä on aivan huikea kirja! Luin tätä aamukolmeen, kun en malttanut jättää kesken. <3

    Olet kirjoittanut tästä hyvin. Itseltä tuntui sanat loppua kesken - on vaikea kirjoittaa kirjasta, joka on näin lähellä täydellistä. Sinun Jälkeesi, Max on edelleen suosikkini, mutta tämä tulee kyllä melkein rinnalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos! Max on minullakin ykkönen - koska se vain ällistytti niin täydellä laidalla - mutta tästä jäi tosi jännä kihelmöivä tunne, tunnen sen vieläkin kirjaa ajatellessa.

      Poista