Työkirja

Tuominen ja Pohjakallio tekevät sukelluksen valtavaan aiheeseen: he luotaavat tämän päivän työelämää sen näkökulmasta, joka tekee tieto- tai toimistotyötä. Mitä termiä käytetäänkin, tarkoitetaan kuitenkin sitä työtä, jota tehdään toimistoissa ja tietokoneilla, joissa omat aivot ovat tärkein työväline ja jota jokaisessa yrityksessä joku tekee, monessa kaikki. Siksi aihe on iso ja koskettaa suurta (suurinta?) osaa työelämässä toimivia.

Kirja jakautuu osiin Ongelma, Ehdotus ja Muutos: aluksi kirjoittajat yrittävät hahmottaa, mikä on  työn suurin ongelma ja sen jälkeen miettiä ratkaisuja siihen, miten työstä saisi tehokkaampaa, hauskempaa ja mielekkäämpää. Ongelmaksi muotoutuu:

Samaan aikaan kun uuvumme, koemme, ettemme saa riittävästi tärkeitä asioita aikaan. Työstämme puuttuu usein hallinnan ja aikaansaamisen tunne sekä suurempi merkitys. Päivämme ovat usein kaoottisia ja liian reaktiivisia.

Tuntuuko tutulta? Jos ei, onnittelen - luulen, että kolahtaa useimpiin toimistotyön tekijöihin lujaa, yrityksestä ja alasta riippumatta. Lohdullista on havaita, että ei ole yksin eikä riittämättömyyden tunne ole henkilökohtaista epäpätevyyttä, vaan kyse on laajemmasta ilmiöstä. Toden totta onkin jo aika penkoa tätä toimistotyöelämää, jonka kehitys tuntuu jääneen jälkeen kaiken muutoksen keskellä. Ihmiset kun eivät muutu niin nopeasti kuin asiat, eivät työntekijät eivätkä esimiehet, joiden oletetaan hallitsevan kaikki - mikä ei käytännössä tietenkään ole mahdollista, vaan usein yritetään toimia kuten ennenkin ympäristössä, jossa suurinpiirtein kaikki muu on muuttunut paitsi johtamisen tapa. Kirja ei onneksi kuitenkaan syyllistä ketään, ei työntekijää, ei esimiehiä eikä johtoa, mikä myös on myönteistä ja rohkaisee lukemaan kirjan loppuun kiinnostuksella.

Kirjoittajat ovat tehneet ison taustatyön, tutkimushankkeessa oli mukana useita yrityksiä ja organisaatioita; tietoa kerättiin käytännön tasolla haastatteluin ja havainnoimalla. Tekijöille on muodostunut vakuuttavan realistinen kuva siitä, missä ollaan nyt. He ovat mielestäni erinomaisesti onnistuneet keräämään juuri niitä ongelmakohtia, joita tietotyössä on, yrityksestä riippumatta.
Ja mikä jännittävintä, he myös ideoivat ehdotuksia siitä, miten oman elämän isoa osaa, työelämää, voisi parantaa, ja tarjoavat käytännön keinoja arkeen.

Ratkaisut eivät äkkiseltään tunnu maata mullistavilta, minkä aivan oikein he itsekin toteavat ja kertovat pyrkivänsä saamaan aikaan monta pientä muutosta yhden ison ratkaisun sijasta - järkeenkäypää, helpompaa. Pieneltäkin tuntuva muutos voi osoittautua käytännössä isoksi. Eikä tärkeitä asioita koskaan toisteta liikaa - toisto ei tarkoita, että ne olisi sisäistetty. Esimerkiksi, jokainen tajuaa, että on syytä priorisoida päivittäin muutama tärkeä asia, jotka on ehdottomasti saatava hoidettua, muuten tärkeät asiat hukkuvat kaaoksen keskelle eikä mistään synny valmista. Kiireisin ei ole aina tärkein. Mutta moniko oikeasti toimii näin?

Neljä hyvää tuntia. Tästä on puhuttu julkisuudessa: idea on se, että jos onnistuu järjestämään työpäiväänsä sen verran hyvää työaikaa, saa paljon aikaan. Ajatus ei tarkoita työpäivän lyhentämistä (välttämättä), vaan sitä, että oikeasti saa aikaan neljän tunnin ajan, tekee ne keskittyneesti ja tehokkaasti: luulen, että useimpien meidän työpäivissämme on usein ennemminkin kahdeksan tehotonta tuntia, joten neljä hyvää tuntia olisi todella hyvä suoritus, johon kannattaa pyrkiä. Jotta itse saisi työstään enemmän irti, olisi onnellisempi ja tyytyväisempi. Vapauttava, vaikka hieman pelottavakin on ajatus siitä, että koska työ ja muu elämä limittyvät joka tapauksesa yhä enemmän, kannattaako pyristellä sitä vastaan: miksei kotiasioita saisi hyvällä omallatunnolla hoitaa "työaikana", jos kerran aivoja ei saa pois päältä, kun toimistoaika päättyy.

Työkirja puhuu myös hyvästä työyhteisöstä, asenteista, arvoista: siitä henkisestä pohjasta, mikä meitä työssä ohjaa. Mistä muutoksessa on kyse ja miksi se on vaikeaa? Muutosmotivointiin eli kolmanteen osaan käytetään paljon paukkuja; tätä pidin kirjan tylsimpänä osana, koska lähtökohtaisesti tekstiä tuskin lukee ihminen, joka ei olisi valmis ainakin pohtimaan muuttumista tai joka ei näkisi muutostarpeita. Eli siis jo motivoitunut. Tärkein viesti Muutos-osuudessa onkin mielestäni se, ettei muutosta kannata odottaa ulkopuolelta, vaan se on jokaisen tehtävä itse.

Pidin kirjan suorasukaisesta tyylistä, selväjärkisestä otteesta sekä selkeästä kielestä, jossa vältetään hienostelevia termejä ja yritysjargonia (no, ilman missiota ja visiota ei selvitä), samoin yksinkertainen, mustavalkoinen ulkoasu- ja kuvitusratkaisu on toimiva ja tyylikäs. Rakennetta oli lukiessa hiukan vaikea hahmottaa, kun eri osiot erotettiin samalla mustavalkografiikalla kuin mitä yleinen kuvituskin on. Selkeä sisällysluettelo auttaa. 925-timantti, jonka kirjoittajat hahmottelevat työvälineeksi hyvän työkulttuurin luomiseen ja jota he kuvailevat synteesiksi kaikista hyvistä käytännöistä, joita tutkimustyössään löysivät, jää aika kaukaiseksi ja teoreettiseksi kertalukemalla, vaikka sen osat sinänsä ovat täyttä asiaa.

Lopuksi kirjassa on harjoitusosio, joka on loistava. Hyviä ideoita, jotka on helppo kuvitella käytäntöön - lisäksi on listattu ideoita, jotka eivät kirjoittajien mielestä jostain syystä toimi, mikä sekin olisi arvokasta tietoa, jos työyhteisö lähtisi harjoitteita tekemään.

Yhteenvetona voi todeta, että kirjassa on tartuttu pelottomasti valtavaan muodottomaan möykkyyn ja pyritty tekemään siitä selkeä: kunnioitettava suoritus ja kokonaisuus, jossa puhutaan aivan oikeista asioista. Tästä se voisi lähteä, muutos, käytännön keinoja ja ainakin ajattelemisen aihetta saa jokainen aiheesta kiinnostunut tietotyöläinen.

Kirjan on lukenut myös Norkku.

Saku Tuominen - Pekka Pohjakallio: Työkirja. Työelämän vallankumouksen perusteet. WSOY 2012.