tiistai 18. marraskuuta 2014

Palkinnoista, pärjäämisestä

HS:n vuoden esikoiskirjaksi valittiin Kissani Jugoslavia. Hesari halusi nostaa uudenlaista, ei leimallisesti suomalaista, kieltä ja mieltä uudistavaa raikasta proosaa, ja hyvä niin.

Antti Majander sanoi esikoistarjonnan olevan laadukkainta, mitä hänen 15 vuoden tuomarointiurallaan on nähty. Kuulemma jonain aikaisempana vuonna mikä tahansa finalisteista olisi valittu riemuiten voittajaksi.

Viime vuonna 2013 julkaistiin peräti 90 esikoista, nyt määrä on palannut ns. normaaliin, niitä on 65 kappaletta. En osaa sanoa, onko määrä paljon vain vähän viiden ja puolen miljoonan kansalle. Miten paljon esikoisia julkaistaan Saksassa, Englannissa tai USA:ssa per asukas?

Myyntimäärissä Kissani-kirja ei näy top tenissä ainakaan vielä. Voitto nostanee sijoitusta, mutta Alexandra Salmelan muistaen en usko sitä bestselleriksi. Finlandia-ehdokkaista niitä perinteisesti löytyy, toivottavasti tänä vuonna useampikin. Ehdokaslista jättää syrjään monta hyvää teosta, mutta parempi nostaa edes osa kuin ei lainkaan. Ja kuten kustantajat muistuttavat, muutaman bestsellerin myynnillä kustannetaan esikoiset, runot, esseet ja muut alle tuottorajan jäävät kirjat.

Kirjoja riittää noiden alussa mainittujen kisojen ulkopuolellakin. Vaikka ne saavat suurimman mediahuomion, lukijan ei tarvitse rajoittua vain nosteessa oleviin. Kuhinaa riittää muuallakin, ja palkintoja.* Tiesitkö, että Suomessa myönnetään noin paljon kirjallisuuspalkintoja? Minä en, ilman blogikollegan vinkkausta.

Yksi uudesta seitsemästä kuolemansynnistä saattaa olla nationalismi, kuten Serlachius-museon näyttely väittää. Silti uskon, ettei suomalaisella kirjallisuudella ole vielä vaaran, vaan näytön paikka. Omaleimaisuus ja taitavuus kunniaan - ja maailman nähtäväksi! Hyvää työtä on tehty, kuten Frankfurtin kirjamessujen, maailman suurimman kirjatapahtuman, teemamaana olo osoitti. Mutta vaikka rikoimme siellä ennätyksiä, kirjallisuuden vienniltä leikataan varoja. Nolo palkinto lupaavalle lentoon lähdölle. Antaa ruotsalaisten ja muiden mellastaa kulttuurin kärkisijoilla, ei meillä ole varaa.

Jos emme näy emmekä esille tarjoudu, ei kukaan osaa kaivata. Paperikoneita suljetaan, elintarvike- ja vaatetuotanto siirretään ulkomaille, julkinen hallinto "tehostaa" siirtämällä ihmisiä työpaikoilta sievistelevännimisen te-toimiston asiakkaiksi, it-tuki hoidetaan Intiasta, teknologiakeksinnöt myydään muualle - kaikki osaamme kertoa kauhuesimerkkejä palvelujen muutosta muualle tehokkuuden nimissä. Kun raha virtaa maasta pois, jää nähtäväksi, mistä me revimme ansiomme? Miksemme hyödyntäisi suomalaisuuden ainutlaatuisia piirteitä? Voisiko kirjallisuus olla yksi nostava tekijä talouden ahdingossa?

Frankfurt osoitti, että mahdollisuuksia on. Näyttävän esilläolon lisäksi on tärkeää solmia oikeita kontakteja. Presidenttiparin vierailu Suomen osastolla nostaa häntää, muttei vielä muuta; omien tuki on kuitenkin elintärkeää. Jos emme itse usko asiaamme, miten kukaan mukaan voisi?

Suomella jos millä luulisi olevan edellytyksiä menestyä ja brändäytyä kirjamaana: taitoa, luovuutta ja omaperäisyyttä löytyy, eksotiikkaakin. Asema lännen ja idän rajalla tuo oman vivahteensa, historia kokemuksensa. Sivistys on arvossaan, laadukas koulutus taattu kaikille. Kirjastot ja tietopalvelut ovat kaikkien käytettävissä, kirjoittajaryhmät kokoontuvat ahkerasti työnväenopistoilla. Näppäimistö kasvaa kansamme käsiin kiinni jo kolmevuotiaista lähtien. Introvertti luonteemme on luotu taiteelliseen työhön, sisäinen maailmamme vahva ja luonto inspiroiva. Tuotamme jopa itse paperia ja sen tärkeintä raaka-ainetta, mutta olemme myös edelläkävijöitä monen sähköisen keksinnön kehittämisessä ja käyttöönotossa. Emme pelkää teknologiaa, nälkä ei haittaa näköä. Tarkemmin ajatellen: mikä muu edes voisi olla the Maailman Kirjamaa?

Se maa, jonka kirjallisuutta maailma herkeämättä seuraa (ja ostaa) ja jonka erikoisosaamista kysytään kaikilla foorumeilla. Jonka valtionjohto paistattelee omaperäisen maansa hehkussa antamassa lausuntoja englannin-, portugalin-, intian- ja kiinankielisiin valtalehtiin. "Niin, päätimme maana erikoistua..." Jonka kirjailijat työllistävät kustantamot, graafikot, kääntäjät, painofirmat, paperitehtaat, e-kirjakoodaajat, lukulaiteliukuhihnat, kirjakaupat niin, että työntekijöitä on palkattava jatkuvasti lisää. On lisättävä koulutuspaikkoja, keksittävä kulutusmahdollisuuksia vaurastuvalle väelle...

Jaan kirjailjoiden ja kustantajien haaveet maailmanvalloituksesta, kirja kerrallaan. Tai mieluummin monta. Mitä meiltä puuttuu, ettei niin voisi käydä? Miksei niin ei ole jo käynyt? Ai niin, meillä ei ole varaa.


* Kirjasammon listan lisäksi löysin muitakin, ilmeisesti ei-vakiintuneita palkintoja, kuten Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinto, jossa näyttää olevan kiinnostavia ehdokkaita.



13 kommenttia:

  1. Hyvä teksti, paljon hyvää asiaa. Ja kaunis visio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Sieppaa tämä iänikuinen säästäminen paikoissa, joissa pitäisi panostaa. Säästämme itsemme kuoliaiksi.

      Poista
  2. "Viime vuonna 2013 julkaistiin peräti 90 esikoista, nyt määrä on palannut ns. normaaliin, niitä on 65 kappaletta. "

    Kenen mukaan? Luulen, että luku on selkeästi suurempi, kun siihen lisää kaikki ne, jotka eivät ole Hesarin listoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lähteeni oli tässä juuri HS, ja ymmärsin luvun tarkoittavan kaikkia Suomessa ilmestyviä esikoisia. Omakustanteista ei ole tietoa, mutta kustantajien tietojen mukaan laskettuna.

      Poista
  3. Kirjasammon listan ja mainitsemasi Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinnon lisäksi tulee muuten äkkiä mieleen ainakin Tulenkantaja-palkinto. https://tulenkantajat.wordpress.com/tulenkantaja-palkinto/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja parhaasta omakustanteestakin palkittiin tänä vuonna, tosin kisa taisi olla kertaluonteinen tai ainakin ensimmäistä kertaa Suomessa. http://www.image.fi/image-lehti/indie-book-awards-etsii-suomen-parasta-omakustannetta

      Poista
    2. Kyllähän Suomessa on jo vuosia jaettu Möllärimestari -omakustannepalkinto. Tuo Imagen palkinto lähti vähän erilaisista lähtökohdista.

      Poista
    3. Möllärimestari! Niin se Päätalo-palkinto, kiitos Calendula! Googlaamalla parasta omakustannetta ei löytynyt tuotakaan, heidän sivunsa kaipaisivat optimointia. Lisäksi yritin etsiä, onko olemassa jotain pienkustantajien omaa palkintoa tai tunnustusta, en löytänyt sellaistakaan, tietääkö joku?

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin, se iänikuinen kysymys, mihin kannattaa satsata ja missä pitää säästää... Mutta mitään ei saavuta, jos ei edes yritetä. Kustantajat tekevät tietysti omaa työtään, mutta yksittäisten kaupallisten toimijoiden varaan maan elinkeinoja ei muutenkaan ole jätetty

      Poista
  5. Kiitos Helmi-Maaria http://helmi-maariapisara.blogspot.fi/
    SK kirjoittaa kulttuuripanostuksista
    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/5-syyta-miksi-poliitikot-eivat-keskustele-kulttuurista/?shared=60740-2e7b0ea4-500

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit tärkeää asiaa.

    Onpa noita kirjallisuuspalkintoja tosiaan useita, määrä yllätti minutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hurja määrä! Huomasin SK:ssä tänään tällaisen jutun; sentään jotain järkeä: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kirjat/filin-irtisanomiset-peruuntuvat/?shared=60768-e6eb7bfd-1

      Poista