Mies, liekki ja unelma - nobelisti A.I. Virtasen elämäntyö

Otsikon mukainen aihe on niin iso, että hirvittää. Lähes 700 sivua Touko Perkon tiivistä tekstiä tuosta maamme ainoasta tieteen nobelistista on sellainen paketti, ettei sitä ole helppo purkaa eikä ihan hetkessä tullut luetuksikaan. Niin monessa tuo mies, Artturi Ilmari Virtanen (1895-1973), oli elämänsä aikana mukana.

Kansallissankariksi häntä sanotaan, ja kirjan luettuani totean, että syystä. Valion palkkaamana tutkimusjohtajana hän loi uransa, jonka merkittävimmät keksinnöt olivat AIV-rehu ja AIV-suola. Ne nostivat Suomen maidon ja voin tuotantoa ja myyntiä merkittävästi. Valio sai kaupallisen hyötynsä, mutta hyöty oli paljon sitä suurempi: koko kansan ravitsemus ja hyvinvointi parani Virtasen uupumattoman työn ansiosta. Sota- ja pula-aikana tarvittiin keinoja, joilla lasten kuolleisuutta saatiin vähenemään ja kansalaisista terveempiä. Tarkoitus oli myös säästää silloisen köyhän maamme terveyshuoltokuluja, ja tietysti tarvittiin taistelukykyisiä sotilaita.

Maidon ja maitotuotteiden, tuolloisen perusravinnon, laadun parantamisen lisäksi "hän sai aikaan kouluruokailun sekä suolan jodioinnin, jolloin kansansairautemme struuma väistyi."

Hän oli aikansa paras ravitsemuksen asiantuntija, kirjoittaa Perko. Ja huima visionääri, joka näki monet suuret asiat ennalta. Hän oli jo 1900-luvun puolivälissä huolissaan väestöräjähdyksestä ja maapallon kantokyvystä (ja tiedosti itsekin ristiriidan työnsä ja huolensa välillä). Samoin hän oli hyvin innostunut biodynaamisesta viljelystä ja lannoitteiden käytön vähentämisestä luonnonmukaisin keinoin. Sekä esimerkiksi puun käytöstä laajemmin kuin mekaanisessa metsäteollisuudessa - vaikkapa nestemäisenä polttoaineena tai ravitsemuksessa. Virtanen ehdotti puunjalostusteollisuuden keskuslaboratorion perustamista. Hän puhui aina sen puolesta, että perustutkimusta on tehtävä, jotta saataisiin aikaan myös käytännön keksintöjä ja taloudellista menestystä.

"Biokemia osoitti vakuuttavasti, että tutkimuksella ja talouselämän kehittymisellä oli läheinen yhteys. Mutta ymmärrettiinkö tämä Suomessa? Virtanen uskalsi epäillä."

Eli juuri niitä aiheita, jotka nyt ovat pinnalla! Ei voi olla miettimättä, mitä kaikkea hän olisi saanutkaan aikaan, jos varoja ja aikaa olisi riittänyt.

Mutta yksi mies ei ehdi kaikkeen, vaikka hänen elämäntapansa olikin työ. Hän loi Suomeen biokemian ja toimi sen professorina. Hän jopa asui samassa talossa kuin laboratorionsa ja ihmetteli suuresti, jos apulaiset olivat lähteneet kotiin jo kahdeksalta illalla. Tiukka ja vaativa esimies, mutta energinen, innostava ja karismaattinen tutkija ja loistava puhuja, joka puhui niin opiskelijat kuin rahoittajat helposti puolelleen. Eikä hän ollut vakava, vaikka vakavissaan, vaan luki Aku Ankkaa ja ymmärsi hulluttelun päälle. Kahta asiaa hän vihasi, alkoholia ja venäläisiä tai paremminkin Neuvostoliittoa, olihan hän kotoisin Viipurista ja itsekin sodan käynyt mies.

Virtanen osasi verkostoitumisen taidon ja ymmärsi sen merkityksen niin tieteelle kuin rahoitukselle - ja Nobel-palkinnon saamisellekin, vaikka suuntasikin kaikki kontaktinsa tarmokkaasti länteen. Lisäksi hän osasi kertoa kansantajuisesti tutkimuksistaan. Perkon perusteellinen teos onkin paitsi elämänkerta myös henkilöbrändäyksen peruskurssi ja toimii käytännön oppaana myös varainhankintaan. Etenkin Nobelin jälkeen Virtaselle sateli esiintymiskutsuja ympäri maailmaa, joten hän paitsi teki tunnetuksi itseään, myös kohensi Suomi-brändiä ja sen tunnettuutta huimasti. Myöhemmin hän oli koko Suomen tiedepolitiikan johtohahmo ja mm. Suomen Akatemian ensimmäinen esimies. Poliittisesti hän oli kivi Kekkosen kengässä eikä reippailla kannanotoillaan saanut pelkkää kiitosta, mutta uskalsi näkyä. Erityisesti idealisti-Virtanen arvosteli Neuvostoliiton suurvaltapolitiikkaa, mitä "notkea realisti" Kekkonen piti vaarallisena, ja tilanteesta seurasi monenlaista sanomista.

Ruoka ei ollut Virtasen ainoa tutkimusaihe; hän tuli kehittäneeksi mm. Molotovin cocktailin sotatarkoituksiin ja oli kiinnostunut atomienergiasta. Hänen johdollaan tehtiin mm. maailman ensimmäinen tutkimus, jossa tutkittiin radioaktiivisen säteilyn vaikutuksia eläviin mikrobisoluihin.

"Tiedemies Virtanen sai elää aikaa, jolloin oman alansa ehdottomia huippuja tohdittiin vielä kutsua neroiksi." Kirjoittaja listaa nerouden määritelmään poikkeusyksilön innostuksen, uskon ja kovan työnteon. [Rolf] "Nevanlinnan mukaan kaikelle luovalle toiminnanlle niin tieteessä kuin taiteessakin on ominaista, että johtavat ideat ja keksinnöt syntyivät kuin välähdyksinä mutta että niiden kehittely ja lopullinen muotoutuminen yleensä vaatii pitkäaikaista ja kärsivällistä työtä." Virtanen itse sanoi keksintöjään "niin yksinkertaisiksi". Yksinkertaisen asian keksiminen ennen muita on kirjoittajan mukaan yksi nerouden määritelmä.

Perkon kirja on juhlava, laaja ja kohteensa korkealle nostava tietopaketti A.I. Virtasesta. Se kertoo tämän elämän vaiheet tarkasti, kohteensa periaatteita kunnioittaen kansantajuisesti ja siten, että lukijalle välittyy kuva myös ihmisestä. Hän kertoo jopa kateudesta, jota monet tunsivat Virtasen menestyksen myötä. Uskon, että jokainen lukija löytää kirjasta jotain kiinnostavaa; itse luin enemmän kursorisesti joitakin osia, kuten Suomen Akatemian syntyvaiheet, Virtasen saamat kunnianosoitukset tai muut luettelomaiset kohdat, mutta päähenkilön urassa riitti silti hämmästeltävää ja ihailtavaa. Ja pohdittavaa siinä, miksei meillä synny enemmän huipputiedemiehiä, vai eivätkö he vain pääse esille? Virtasen aikana riitti vielä keksittävää, hänen rahoituksensa ja muut edellytyksensä olivat kunnossa, ja myös maailman poliittinen ja henkinen tila ruokki menestystä aikana, jolloin tieteen ja teknologian mahdollisuuksia kiihkeästi alettiin etsiä.

Kenelle? Ravinnosta ja ruuasta kiinnostuneille, tieteen tekemisestä tietoa haluaville, idolia etsiville, älyä ihaileville, neroutta pohtiville.

Touko Perko: Mies, liekki ja unelma - nobelisti A.I. Virtasen elämäntyö. Otava 2015.
Kustantajan lukukappale.

Osallistun kirjalla Elämäkertahaasteeseen.