Pitkäkatu

Tein löydön: mainio avioliitto- ja eroromaani kuopiolaiselta Torni-kustantamolta. Lukemani kirja on Laurikkalan kolmas, mutta luettavissa täysin itsenäisenä, kuten minä tein. En ollut kirjailijasta tai edes kustantamosta kuullutkaan, joten olen tosi iloinen tästä kirjastolöydöstä.

Pitkäkadussa Marja on ajat sitten eronnut huikentelevaisesta mutta viehättävästä Keijosta, ja on nykyään naimisissa kiltin Matin kanssa. Koska Marjalla ja Keijolla on yhteiset lapset, kanssakäymistä exän kanssa ei voi välttää. Arvaamaton Keijo keksii monenlaista pariskunnan rauhaa häiritäkseen, ja lasten varjolla se käy helposti. Kuulostaa tutulta varmasti monessa uusperheessä.

Kirjassa on monta kertojaa: Marja, Keijo, heidän jo iso poikansa nuori mies Antti ja Marjan äiti Armi. Jokainen tuo näkökulman omasta ikäpolvestaan ja perheroolistaan realistisena ilmi. Enkä tarkoita realistisella raskasta ja synkkää, vaan railakkaan kaunistelematonta otetta, jolla kirjailija henkilöitään kuvaa.

Pilkettä silmäkulmassa ei puutu, vaikkeivat perheen ongelmat naurettavia ole eikä heitä sellaisina esitetä: elämä vain on. Kirjoittajan elämänkokemus näkyy. Ja hänellä on selkeä nuotitus: kirjailija osaa säilyttää tasapainon yksityiskohtien ja kokonaiskuvan välillä, niin että lukija saa kaikesta parhaat palat. Tähän tarinaan on helppo solahtaa!

Pari sitaattia:

Marja: "Olen pelännyt tätä. Keijo iskee jossain vaiheessa. Miksei hän anna minun olla? Tunsin alkavan tärinän. Asunnossa oli lämmin, ulkona oli yhtä lämmin. Kylmä hiki pisaroi niskassa ja noro valui selkää pitkin pysähtyen rintaliivien hakasiin."

Keijo: En tahtonut saada lukkoa auki. Vilkaisin vielä pettyneen näköistä kaunokaista, joka halvassa aamutakissaan heijasi kitisevää poikaa käsivarrellaan. Livahdin raikkaaseen ilmaan."

Antti:
"Iskä ei oikein arvostanut naisia. Se sanoi mulle, että me, se ja minä, saatiin aina naisia niin paljon kuin haluttiin. Me vaan oltiin sellaisia, naiset rakastui meihin."

Armi:
"Istuin muistoissani pihalla ja kesätuuli kuivatti hiukseni. Antti kävi niitä juuri pörröttämssä, moi mummu se sanoi ja kysyi miksei minulla ole turbaania. Pikkupoikana se aina ihmetteli pyyheturbaaniani, halusi purkaa sen ja koota uudelleen. Antti oli kultainen poika edelleenkin."


Pidin kovasti, ja ilman muuta luen aiemmatkin kirjat, vaikka järjestys on nyt takaperoinen. Kiitän vielä huolellista oikolukua ja kieliasua, pidin myös kannesta. Ei sitä isojen kustantamojen tietynlaista valmiutta ja varmuutta, mutta ei myöskään samaa siloisuutta - nyt oikeastaan tajusin yhden eron isojen ja valtavirrasta poikkeavien julkaisujen välillä - mutta hyvää ja mietittyä työtä, alusta loppuun.

Kenelle: Suhderomaanien ystävälle, kaunistelematonta kaihtamattomille, avioeron kokeneille, uusperheen perustaneille. Kuulemma erityisesti lahtelaisten suosiossa, soisin muuallekin.

Muualla: Blogeista ei löydy, mutta Keskisuomalaisen mukaan "meininki on yksioikoista ja jäyhää, mutta samalla viehättävän konstailematonta." Ainakin loppuosaan voin yhtyä, näin yksioikoisena ja jäyhänä lukijana.

Ella Laurikkala: Pitkäkatu. Torni 2013.

*Edit 14.5.2015: Olen saanut lisää tietoa, joten pakko mainita vielä, että nykyisellä Torni-kustantamolla ei ole enää juuri yhteistä tuon kirjan julkaisseen kustantamon kanssa; liike meni konkurssiin ja toimii nyt Virossa uusin ihmisin. Tekijänoikeudet ovat palautuneet kirjailijoille, eli siitä vain vaikka tv-sarjaan oikeuksia ostamaan, tässä olisi aineksia kotimaiseen draamaan!