maanantai 19. lokakuuta 2015

Messutäpinää

Enää kolme yötä kirjamessuihin! Jos et ole vielä tehnyt omaa messuohjelmaa, nyt alkaa olla aika. Messukeskuksessa on yhteensä yli 800 tapahtumaa neljän päivän aikana, joten pari must see -tärppiä kannattaa itselle laittaa muistiin, muuten menee hulinassa ohi.

Tosin se ei haittaa, sillä hallissa ei voi välttyä kirjailijahaastatteluilta, sillä niitä on joka puolella: varmasti näkee ja kuulee kiinnostavia juttuja, vaikka vain haahuilisi päämäärättä. Kirjabloggarit tapaat Boknäsin osastolla 6r121, joka on sisääntuloportaista pääkäytävää pitkin vasemmalle (Mika Waltarin suuntaan), juuri ennen Kirjakahvilaa. Päivystämme siellä suurin piirtein koko ajan, joku bloggareista, jakamassa kirjavinkkejä ja muuten vaan kirjapuhetta ylläpitämässä. Saa tulla juttelemaan!

Omia tärppejäni: ajattelin aloittaa messuilun torstaina klo 10.15 Kullervossa, jossa puhutaan toisen kirjan kirjoittamisen vaikeudesta. Esikoisen, varsinkin jymymenestyneen jälkeen, ei ole välttämättä helppoa tuottaa uutta teosta. Millaisia paineita on ja mistä löytyvät tulevat huiput? Nyt vuoden parhaalle kakkoskirjalle myönnetään Toisinkoinen-palkinto!


Käyn bloggaripisteessä päivystämässä ja ehkä ehdin Wine Corneriin klo 14 katsomaan Sara Kokkosta esittelemässä uusinta kirjaansa,  Kapina ja kaipuu - Kultaiset tyttökirjaklassikot. Haastattelijana on omasta blogistaan tuttu ja itsekin tietokirjailija Lumiomena-Katja. Nyt Sara keskittyy ulkomaisiin, eka osa käsitteli kotimaisia tyttökirjoja. Saran blogissa lisää tyttökirja-asiaa. 

Perjantaina voisi aloittaa upealla kirjalla: Pasi Pekkola kertoo Kirjakahvilassa klo 10.30 kirjastaan Lohikäärmeen värit. Yhdeltätoista esittelee Kaari Utriota uusintaan, Paperiprinssiä, Aleksis Kivi -lavalla ja Asko Sahlberg Irinan kuolemia klo 13 Mika Waltari -lavalla. Ehtisikö siinä välissä kuunnella Ilkka Niiniluotoa ja Hyvän elämän filosofiaa klo 12.30 Sibelius-lavalla tai Laura Lindstediä, jonka Oneironista olen kuullut pelkkää hyvää - samaan aikaan Mika Waltarissa. 

Klo 16 alkaa lukupiiri Jari Tervon ja Pyrstötähden kanssa (kuulostaa ihan bändiltä). Osallistun lukupiiribloggaajana, Kirjasieppo vetää keskustelua, johon myös yleisön toivotaan osallistuvan. 

Lauantaina Sofi Oksanen kerää Normansa kanssa varmaan ennätysyleisön klo 14 Aleksis Kivessä vai voittaako väkimäärässä Antti Holma klo 17 Kirjakahvilassa, kauheimmilla runoillaan?

Ikisuosikistani Sinuhesta puhutaan useammassakin paikassa, täyttäähän kirja tänä vuonna 70 vuotta. Lisäksi on paljon puhetta Sibeliuksesta, terveydestä, ruuasta ja tietysti lastenkirjoista. Vakiona esitellään vuoden parhaita esikoisia sekä teemamaan kirjailijoita, tällä kertaa siis Venäjältä. Ja Dekkarilauantaina paikalla on jopa presidentti Niinistö.

Bloggareilla on myös omia tapahtumia ja tapaamisia. Monenlaista on siis tiedossa, tuskin maltan odottaa! Sunnuntaina ajattelin levätä ja ehkä lukea - katsotaan, mitä oikeasti tuli nähtyä messuraportin merkeissä. Huomasin muuten, että ohjelma on jo elänyt jonkin verran painetusta versiosta, oletan aina ajantasaisimman tiedon löytyvän verkosta, tarkistakaa kellonajat! Antoisan ihania messuja kaikille!

#bloggaritkirjamessuilla
fb: Kotimaiset kirjablogit




14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kirjabloggarin joulu, juhannus ja uusi vuosi...

      Poista
  2. Minulla on suunnitelmissa olla siellä koko lauantai, toivottavasti tavataan jossain välissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aamulla ysiltä Bonnierin tilaisuudessa...? Tuuthan sinne?

      Poista
    2. Juu, olen tulossa, hieman myöhässä varmaan, mutta toivottavasti se ei haittaa.

      Poista
  3. Tuskin maltan odottaa, että messut koittavat! Itse pääsen tänä vuonna messuilemaan kolmena päivänä, pe-su. Sunnuntaina aion jättää enemmän aikaa fiilistelylle ja haahuilulle kirjojen keskellä, perjantaina ja lauantaina oli paljon kaikkea kiinnostavaa kuultavaa ja tilaisuuksia. Ihanaa olisi, jos saisi Holmalta omistuskirjoituksen runokirjaan.. 8-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme päivää on kunnon putki messuja! Holma kirjoittaa varmasti erittäin mielellään omistuskirjoituksen - sain häneltä nimmarin kaverille ostamaani Järjestäjään viime vuonna, jono on varmaan tänä vuonna vaan hurjasti pidempi!

      Poista
  4. Jee, nähdään messuilla! Kiva, että tulet kuuntelemaan Saraa. Ja oho, multa ovat Sinuhe-jutut menneet ihan ohi. Näin sitä mukamas luin messulehteä huolella. Onneksi on blogit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein messuohjelman jo ajoissa lehden perusteella ja eilen tajusin, että monet tapahtumat ovat vaihtaneet jo aikaa tai jopa peruuntuneet - eli olin liian ajoissa! Pitääkin laittaa ohjelmasivu puhelimeen valmiiksi niin näkee tositilanteen. Antoisia messuja sinulle ja Avaimelle ja tapaamisiin!

      Poista