Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Kirjailijan nimi kalskahtaa niin komeana, että jos hän ei olisi kirjailija, jonkin alan taiteilija hänen olisi oltava. Ruotsissa Persson Giolito voitti parhaan vuoden 2016 dekkarin palkinnon, ja Hesarissa kirja ylsi kesän dekkarilistauksessa ainoana viiteen tähteen (Jukka Petäjän arvio).

Oikeussalidraama kertoo Majasta, rikkaan perheen tyttärestä, joka on syytettynä vankilassa oikeuskäsittelyä odottamassa (tuleeko muillekin mieleen Pettina Gappah?). Lähes vuoden mittaisen odotuksen aikana käydään läpi Majan tuntemuksia, jotka tuossa äärimmäisen poikkeuksellisessa tilanteessa on ymmärrettävä myös poikkeuksellisiksi, koulutytön normielämästä mahdollisimman kaukaisiksi. Voimmeko edes luottaa hänen muistoihinsa?

Emme tiedä, mitä on tapahtunut ja miksi Maja on vankilassa. Koulussa on ammuskeltu. Joku on kuollut? Tapahtumat selviävät hyvin hitaasti. Liian hitaasti kärsimättömälle lukijalle: vasta parinsadan sivun jälkeen alkaa tulla faktaa, johon nojata, pienten vihjeiden ja muiden uumoilujen lisäksi.

Ehkä kirjaa on kiitetty siksi, että se on väkivallan maltillisessa kuvauksessaan myönteinen poikkeus jatkuvasti raaistuneista ruotsalaisista murhatarinoista. Ehkä siksi, että se kertoo nimenomaan nuorten hyvin- tai pahoinvoinnista. Tai ehkä siksi, että se on ammattimaisesti rakennettu, kirjoitettu ja ajateltu siten, että koukutus ja jännitys kasvaa lukemisen myötä. Lukijan omalle mielikuvitukselle on jätetty tilaa.

Pohjoismaista dekkarissa raju genre on vetänyt lujaa; nyt on oltu jo vaiheessa, jossa mikään paha ei ole riittävän pahaa eikä pyhää eikä tekemiselle edes yritetä keksiä järjellisiä syitä. Olisiko Persson Gioliton suosio siinä, että nämä tapahtumat eivät ole niin mielikuvituksellisia tai äärimmäisyyttä hakevia, vaan voisivat periaatteessa tapahtua kenelle vain; sinun lapsellesi tai lapsenlapsellesi. Kun sukupolvet eivät ymmärrä toisiaan, kun nuoret eivät ymmärrä toisiaan eivätkä itseään. Kun kaikki hapuilemme oudoksi käyneessä, pelottavan arvaamattomassa maailmassa.

Tästä ajatuksesta on helppo saada kiinni ja sen myötä kirjasta, vaikka tuskastuin rakenteeseen, Majan pitkän odotuksen kuvaukseen ja tuntemusten toisteluun. Uskottavuus on koetuksella, ja on muistuteltava mieleen, että kyseessä on lähes lapsi, koululainen. Varsinainen "action" vyöryy päälle vasta aivan lopussa. Jäi vähän hölmö olo kaiken sen petaamisen jäljiltä, mutta viimeisimmästä kohtauksesta pidin. Se solmi yhteen jotain matkalla vilahdellutta mutta ajattelematta ohitettua.

Kenelle: Perusdekkareihin kyllästyneille, raakuuksien välttelijälle, väkivallan syitä miettiville.

Muualla: Kirjaa ei voi laskea käsistä, tuumii Mai. Siinä on vahva yhteiskunnallinen sanoma, huomauttaa Amma.

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista. Johnny Kniga 2017. Suomennos Tarja Lipponen.

Dekkarihaaste ja viikon logo: Yöpöydän kirjat.